Vettä on kyllä melkoisesti ja näkyvyys huono.
Viaplayn selostajilla kyllä aikamoista tarinointia siitä, että olevinaan muka olisi riittävät sadekelinrenkaat näillekin keleille.
Eivät oikeasti ole kun töin tuskin ovat vain parempia kuin mitä oli tämä vähän näiden vastaavien aiempi polvi välikelinrenkaista puhumattakaan.
Ja ovat edelleen hyvin, hyvin huonoja näille keleille eli paljonkaan enempää ei tarvita vettä niin peli olisi siinä.
Ainoa jutun juoni mitä tuossa turhan väärin menevässä jutussa pitää jossain määrin paikkansa olisi sekin hyvin, hyvin suurena riskinä olisi se, että aivan koko ajan ja tuolloinkin riski pitäisi hyväksyä niin olisi aivan melkein joka hetki sen veden poistuminen tarvittaessa aivan suuren suuren määriä jokaista koko ajan myös liikkeellä olevaa autoa kohti mennen.
Eikä sekään välttämättä pelasta mitään. Saadaan ehkä aika-ajot ajettua sittenkin odotuksia ja jotain pelkoa vasten tai sitten nyt näiden aikojen jälkeen ennen pitkää aika-ajot lopetetaan ennen pitkää, mutta kisaan tulee sitten melkoinen homma eteen tilanteen ollessa mikä on.
Sumuakin radalla on välillä murheellisen paljon.