Formula 1 - 2024 - 21 - Sao Paulon GP (Brasilia)

Coni

Well-known member
Liittynyt
8.10.2007
Viestit
1095
En tiedä voisiko yksi ratkaisu olla niin, että sektori missä onnettomuus on tapahtunut ja missä ratahenkilökuntaa paikalla, pitäisi körötellä nopeusrajoittimella tai todella todella alhaisella deltalla.

Sitten ns. onnettomuudesta puhtaat sektorit voisivat olla nykyisen mukaan. Jos siellä vetää seinään, ei ratahenkilökunta ole kuitenkaan vaarassa.
Sama ongelma on nähdäkseni VSC aikana? Jollain tapaa sääntöä pitäisi tarkentaa ja muuttaa, ettei vaaratilanteita syntyisi. Yksi hyvä olisi, että mikäli SC ja VSC aikana ajaa ulos eli aiheuttaa vaaratilanteen seuraa siitä automaattinen kilpailukielto. Toisaalta tuollainen rangaistus ei takaa ratatyöntekijöiden turvallisuutta.
 
Viimeksi muokattu:

choyothe

Well-known member
Liittynyt
28.9.2013
Viestit
536
Mielenkiintoista, että tuomaristo on lopettanut täysin teeskentelyn ja alkanut täysin puolueellisesti jakamaan rangaistuksia, Norrisin ja Mersujen päätösten perusteella (yhdistettynä Meksikoon). Tuleekohan tilanne tästä lähtien jatkumaan samanlaisena, vai tuleeko joku jossain vaiheessa puuttumaan tähän farssiin?
 
  • Like
Reaktiot: SJ

Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4219
Yksi hyvä olisi, että mikäli SC ja VSC aikana ajaa ulos eli aiheuttaa vaaratilanteen seuraa siitä automaattinen kilpailukielto. Toisaalta tuollainen rangaistus ei takaa ratatyöntekijöiden turvallisuutta.
Olisihan tuossa ideaa myös. Mutta toisaalta se kilpailukielto ei siinä kohdin lämmitä, jos jotain ikävää olisi jo sattunut.

Toki onhan esimerkiksi Stroll kolaroinut kisan jälkeen jäähdyttelykierroksellakin, että aina voi sattua jotain täysin odottamatonta.
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9637
Sijainti
Helsinki
Colapinto aiheutti melko ison vaaratilanteen turva-auton ollessa radalla, että ihmettelen jos säännöissä tuollaista varomattomuutta ei ole sanktioitu. Jos ajat turva-auton takana kovavauhtisen ulosajon niin sehän on käytännössä sama asia kuin Jules Bianchi ajoi keltaisilla lipuilla ulos suoraan traktorin alle ja kuoli. Turva-autotilanteessa koko radalla on keltaisten lippujen "säännöt" voimassa eli varovaisuutta on noudatettava ja taattava ratahenkilöstölle turvallinen työskentely vaikka ei olisi autoletkassa vaan ajamassa sitä kiinni.

Vai meneekö säännöt niin, että turva-auto kerää ensin letkan kasaan minkä jälkeen radalle päästetään työntekijät? Entäs jos tällöin joku menee varikolle ja ajaa sen jälkeen letkaa kiinni vastaavasti kovalla vauhdilla ja vetää pihalle? Vai onko varikko aina suljettu turva-auton aikana?

Ihmettelen jos Colapinton kolarista ei tule useamman kilpailun bannia.
Turva-autojakson aikana varikolla saa käydä, mikä toisinaan voi aiheuttaa eilisen kaltaisen tilanteen, jossa ero kuljettajan ja turva-autoletkan viimeisenä oleva on iso. Colapinto yritti päästä letkan perään ja siksi ajoi liian kovaa, jotta saisi renkaisiinsa lämpöä.
 

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5154
Tuomaristo on tälläkin kaudella ollut täysin vitsi. Kiroilusta saa suuremmat sanktiot kuin ratavalojen noudattamisesta tai kielletystä auton säätämisestä jota Mersu teki punaisten lippujen aikana. #itsajoke
 

Coni

Well-known member
Liittynyt
8.10.2007
Viestit
1095
Olisihan tuossa ideaa myös. Mutta toisaalta se kilpailukielto ei siinä kohdin lämmitä, jos jotain ikävää olisi jo sattunut.

Toki onhan esimerkiksi Stroll kolaroinut kisan jälkeen jäähdyttelykierroksellakin, että aina voi sattua jotain täysin odottamatonta.
Olisi aika selkeä viesti kuljettajille, että rangaistus on kova jos uunoilee SC takana. Toinen voisi olla jokin limitteri+hieman limitteriä tiukempi delta-aika tms. Jokin ratkaisu kannattaisi kehittää ennen kun sateella sattuu isompi vahinko ratatyöntekijälle. On vähän absurdia et hetken voi vetää täysiä saadakseen renkaisiin lämpöä ja sit jarrutellaan ja himmataan delta ajalle.
 

BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5540
Nyt päässyt kohtaan, missä Cola seinässä.
Muutama huomio, McLarenilla vähän kehno aeropaketti JOS ei aja kärjessä. Nyt ei pääse suoralla ohi ja mutkassa ei pääse läpi.
Hamiltonin säädöt on ihan hanurista. Auto kipinöi saateessa kuin sädetikku. Mahtaa munuaiset tykätä hyvää.
Williamsilta saattaa olla rahat ja osat loppu tämän osakisan jälkeen.
Ja Kenguru antoi Kiiville melkoisen pusun.
 

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5154
Nyt päässyt kohtaan, missä Cola seinässä.
Muutama huomio, McLarenilla vähän kehno aeropaketti JOS ei aja kärjessä. Nyt ei pääse suoralla ohi ja mutkassa ei pääse läpi.
Red Bullilla sama ongelma, lack of talent aeropaketti. Perez ei millään päässyt ohi.
 

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
4231
Millähän autolla Hamilton oikein ajoi Interlagosissa kunniakierroksia?

Sennan McLaren pitäisi olla kyseessä, mutta ainakin tuo auton keula on hyvin erilainen, kuin jos vertaa kuvaan, missä Senna ajaa kauden 1993 autolla.

Screenshot_20241105_061035_Instagram.jpg
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15042
Millähän autolla Hamilton oikein ajoi Interlagosissa kunniakierroksia?

Sennan McLaren pitäisi olla kyseessä, mutta ainakin tuo auton keula on hyvin erilainen, kuin jos vertaa kuvaan, missä Senna ajaa kauden 1993 autolla.

Näytä liitetiedosto 5248
Vuoden 1990 McLarenin automallilla ajaa Lewis Hamilton.

Onneksi erääseen aiempaan väitteeseen nähden mitä luin noilta ulkomaisilta forumeilta puhuen niin sentään Marlboron sensurointi ei ollut niin jyrkkää kuin mitä siitä luulin pahimmillaan.

Toki tuota 'palkkisensuuria' on käytetty kuten aikanaan käytettiin tupakankieltomaiden/tupakanmainontakieltomaiden kisoissa, mutta pääväreihin ei sentään kajottu toisin kuin niistä väitteistä olisi huonoimmillaan voinut luulla.

Toki tuo Shellin logojen poistaminen oli sinänsä outo, mutta ei niin outo juttu kuitenkaan.

Lienee ollut Petrobrasin mustasukkaisuutta Shelliä kohtaan.

Heillä on ollut vastaavaa mustasukkaisuutta ennenkin, mutta ei yleensä Sennan automallia koskien vaan yleensä aina jonkun Sennan tallikavereiden autoa tai vähän muiden vaatimattomasti menestyneiden brasilialaisten kuljettajien vanhoja automalleja kohtaan enemmänkin.
 

nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3882
No, onneksi sentään ei ollut vedetty moderneihin väreihin. Tosi monta vanhaa Ferraria ja Renault/Alpine/mikämilloinkin tullut nähtyä joka vaan teipattu aivan eri kauden väreihin. Jotenkin häiritsee silmää pahasti.
 

simc

Well-known member
Liittynyt
28.6.2013
Viestit
223
Sikäli hölmöä, että Sennahan ei MP4/5(B):llä Brasiliassa voittanut. Vuoden 1993 MP4/8-voittoautoa ei kai ollut saatavilla.

Mutta vielä on rahat-ja-henki-rosvofirmoilla halu päästä formuloiden valokeilaan. Olisi ollut parempi laittaa pahoinvointilääke Ondansetronin mainokset sivuponttooneihin, sillä sitä hyvin monet Philip Morrisin asiakkaat tulevat taritsemaan.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15042
Sikäli hölmöä, että Sennahan ei MP4/5(B):llä Brasiliassa voittanut. Vuoden 1993 MP4/8-voittoautoa ei kai ollut saatavilla.

Mutta vielä on rahat-ja-henki-rosvofirmoilla halu päästä formuloiden valokeilaan. Olisi ollut parempi laittaa pahoinvointilääke Ondansetronin mainokset sivuponttooneihin, sillä sitä hyvin monet Philip Morrisin asiakkaat tulevat taritsemaan.
Myös vuoden 1991 automalli olisi voinut olla käytössä tuohon näytösajoon. Sillähän Senna voitti Interlagosissa eli MP4/6:lla.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15042
Mielenkiintoisesti kun osoittautui, että ei satanutkaan niin paljon kuin satoi niin olisi ollut yhtä mielenkiintoista nähdä kyllä lähtö kisaan ihan alkuperäiselläkin ajalla kaiken jälkeen.

Interlagosin osalta kun tosiaan viiveitä riitti kaikkiaan aikaistetussa kilpailussakin melko paljon ja kun ruutulippu viimein heilahti niin ikään kuin normaalimmalla kilpailuajalla olisi taidettu ajaa vasta vähän päälle tunti kaikkiaan.

Aikaakin kelloon jäi menettelevän paljon ja kaikkiaan joitakin pienempiä tunteja auringonlaskuunkin ja oletettavaan pimeän tuloon tai ainakin vaarallisen hämärään kilpailun jatkumista ajatellen.

Toisaalta mikäli olisi lähdetty kaiken jälkeen syystä tai toisesta alkuperäisellä aikataululla niin ainoa varsinainen hyötyjä kai olisi olisi ollut Williamsin Alexander Alex Albon kun tosiaan olisi ollut vielä sen todella reilu määrä lisää aikaa saada auto korjattua kisaan mitä ei tietenkään aikaistetussa kisassa tai lievinkään pienin lisätauoin ei enää saatu ajoissa kisalähtöön mukaan.

Tosin alkuperäiseen aikatauluun mennessä olisi kyllä ollut aikamoisia määriä silti sitä vettä radalla vaikka olisi satanut vettä vähemmän kuin satoi lopulta ja välillähän kesken kisankin sade lakkasi kokonaan tai oli vain entistäkin vähäisempää.

Silti painajaismaisilta tapahtumaketjuilta vältyttiin. Ja muutoin eri pisteiden puolitukset tai vähennykset kilpailumatkaperusteisesti tai ajatuksellinen kilpailun julistaminen tuloksettomaksi olisi palvellut eräällä tavalla vain ja ainoastaan Max Verstappenia kaiken jälkeen. Tai no pisteiden puolitus tai vähennys kilpailumatkaperusteisesti olisi sitten tietysti muuten tuottanut omat mietintämenonsa MM-kilvan suhteen ja tilanteen mukaan ei ehkä välttämättä niin Verstappenin suhteen etua palvelevasti kävi ennen kuin sitten tuli lopulta täydet pisteet.
 
Ylös