Bottas pääsi F1-sarjaan osittain AAW:n rahojen avulla. Ja Bottaksella kävi erittäin hyvä tuuri, että Rosberg lopetti juuri silloin yllättäen, kun parhaimmilla kuskeilla oli jo sopimukset eteenpäin.
Täysin ylivoimaisella Mersulla Bottaksen sijoitukset olivat MM-sarjassa 2x2, 2x3 ja 1x5 tallikaverin voittaessa joka vuosi maailmanmestaruuden, lukuunottamatta kautta 2021. Silloinkaan ei kauden ratkaisukisassa Bottaksesta ollut tukea Hamiltonille.
Tallipäälliköt ja kuljettajat eivät Bottasta äänestyksissään arvostaneet Mersu-kausina kovin korkealle. Uskonkin, että aika moni kuljettaja olisi antanut Hamiltonille paremman vastuksen. Esim. Russell ajoi Bottakselta horisonttiin tuuratessaan Hamiltonia. Ja Russell myllytti Hamiltonin jo ensimmäisellä Mersu-kaudellaan.
Bottakselle tehtiin sopimus vuosittain kauden loppupuolella. Olen ymmärtänyt suurimmaksi syyksi tähän Mersun halun katsoa tilanne vuosittain, riittääkö tallin ylivoima edelleen tallimestaruuteen, vai pitääkö Bottas vaihtaa nopeampaan kuljettajaan. Ainakin yhtenä vuotena pelkästään Hamiltonin pisteet olisivat riittäneet merkkimestaruuteen.
Joku tuolla kirjoittikin, että kisoja on enemmän kuin ennen, ja keskeyttäminen teknisiin vikoihin on nykyään harvinaisempaa kuin ennen.
Samoin pisteitä jaetaan nykyään enemmän, sekä useammalle kuskille kuin ennen. Eli eri tilastoja ei voi ilman kritiikkiä vertailla eri aikojen kuljettajien kesken. Pitää osata katsoa myös näiden tilastojen taakse.
Jos Bottas olisi niin hyvä kuski kuin jotkut väittävät, hänet olisi “revitty käsistä” Mersu-diilin loputtua. Etenkin, kun oli pitkä kokemus yhdestä kaikkien aikojen ylivoimaisimmista autoista/tiimeistä. Ei olisi tarvinnut mennä Alfalle. Tänä vuonna sitten eri tallien ovet sulkeutuivat toinen toisensa jälkeen. Edes kaikista huonoin talli ei kaivannut Bottaksen palveluja. Tuloksena oli nolla pistettä.
Bottas on varmasti nöyrä ja ahkera työntekijä. Nopeudesta puuttuu se viimeinen terä, mutta ennenkaikkea kisasuorituksista terve aggressiivisuus ja nälkä. Ensimmäisellä kierroksella Bottas menettää liki takuuvarmasti asemiaan. Ohitukset ovat tervanjuontia.
En millään voi arvostaa Bottasta nykykuskeista esim. Leclercin, Sainzin, Russellin tai Norrisin rinnalle.