Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1497
Kisoja on myös nykyään enemmän kuin ennen ja keskeyttäminen teknisiin viokoihn on nykyään paljon harvinaisempaa kuin ennen.
Kyllä. Esim. Bottas on keskeyttänyt urallaan ajamista kilpailuista 11%. Listan ulkopuolisista kavereista esim. Mansell keskeytti 49% ja Häkkinen 39% ajamistaan kisoista.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Tilasto kertoo jotain myös lajin muutoksesta, sillä kymppisakissa 8/10 on ajanut 2010-luvulla ja 6/10 2020-luvulla. Kuljettajien urat ovat pidentyneet järjestään.
Ei se silti muuta sitä miksikään. Varsinkaan, että kuskit ovat paremmassa kunnossa kuin aiemmin. Ja voihan sitä verrata muihin nykykuskeihin. Esim Checo on vastaavassa tilanteessa ollut useamman vuoden, eikä se huono kuski ole, kun vuosia siellä ajelee. Vaikka vaikeaa onkin, mutta niin oli välillä myös Valella ja kaikilla muillakin.

Kisoja on ajettu yli 70 vuotta ja siihen mahtuu monta sataa kuljettajaa huippuautoissa, mutta Vale on silti siellä top-10 sakissa ja nämä muut eivät ole.
Aika paksut antivale lasit saa olla päässä, että täytyy dissata uraansa.
 
No onko joku dissannut Bottaksen uraa? Tein vain analyysia tilastosta.
 
gianluigi

Active member
Liittynyt
17.12.2023
Viestit
25
Bottas pääsi F1-sarjaan osittain AAW:n rahojen avulla. Ja Bottaksella kävi erittäin hyvä tuuri, että Rosberg lopetti juuri silloin yllättäen, kun parhaimmilla kuskeilla oli jo sopimukset eteenpäin.
Täysin ylivoimaisella Mersulla Bottaksen sijoitukset olivat MM-sarjassa 2x2, 2x3 ja 1x5 tallikaverin voittaessa joka vuosi maailmanmestaruuden, lukuunottamatta kautta 2021. Silloinkaan ei kauden ratkaisukisassa Bottaksesta ollut tukea Hamiltonille.
Tallipäälliköt ja kuljettajat eivät Bottasta äänestyksissään arvostaneet Mersu-kausina kovin korkealle. Uskonkin, että aika moni kuljettaja olisi antanut Hamiltonille paremman vastuksen. Esim. Russell ajoi Bottakselta horisonttiin tuuratessaan Hamiltonia. Ja Russell myllytti Hamiltonin jo ensimmäisellä Mersu-kaudellaan.

Bottakselle tehtiin sopimus vuosittain kauden loppupuolella. Olen ymmärtänyt suurimmaksi syyksi tähän Mersun halun katsoa tilanne vuosittain, riittääkö tallin ylivoima edelleen tallimestaruuteen, vai pitääkö Bottas vaihtaa nopeampaan kuljettajaan. Ainakin yhtenä vuotena pelkästään Hamiltonin pisteet olisivat riittäneet merkkimestaruuteen.

Joku tuolla kirjoittikin, että kisoja on enemmän kuin ennen, ja keskeyttäminen teknisiin vikoihin on nykyään harvinaisempaa kuin ennen.
Samoin pisteitä jaetaan nykyään enemmän, sekä useammalle kuskille kuin ennen. Eli eri tilastoja ei voi ilman kritiikkiä vertailla eri aikojen kuljettajien kesken. Pitää osata katsoa myös näiden tilastojen taakse.

Jos Bottas olisi niin hyvä kuski kuin jotkut väittävät, hänet olisi “revitty käsistä” Mersu-diilin loputtua. Etenkin, kun oli pitkä kokemus yhdestä kaikkien aikojen ylivoimaisimmista autoista/tiimeistä. Ei olisi tarvinnut mennä Alfalle. Tänä vuonna sitten eri tallien ovet sulkeutuivat toinen toisensa jälkeen. Edes kaikista huonoin talli ei kaivannut Bottaksen palveluja. Tuloksena oli nolla pistettä.

Bottas on varmasti nöyrä ja ahkera työntekijä. Nopeudesta puuttuu se viimeinen terä, mutta ennenkaikkea kisasuorituksista terve aggressiivisuus ja nälkä. Ensimmäisellä kierroksella Bottas menettää liki takuuvarmasti asemiaan. Ohitukset ovat tervanjuontia.
En millään voi arvostaa Bottasta nykykuskeista esim. Leclercin, Sainzin, Russellin tai Norrisin rinnalle.
 
kik

Well-known member
Liittynyt
15.2.2000
Viestit
535
Sijainti
Peraehikiae
Olen katsonut kauden kaikkien kisojen lähdöt ja ekan kierroksen Bottaksen incar -kamerasta. Pääsääntöisesti Vale on aina menettänyt sijoja poislukien edellä lähteneiden kolarit satunnaisesti. Välillä on ihan ottanut pattiin nähdä tilanteita joissa olisi pitänyt hyökätä ja olisi ollut hyvä paikka ottaa sija tai kaksi mutta sen sijaan Vale on oikein himmannut ja kääntänyt sivuun hyökkäyslinjalta. Suorastaan on näyttänyt siltä että Vale on pelännyt ensimmäistä kierrosta ja ollut ihan kusi sukassa että pääsisi "turvallisesti" letkaan ajamaan sijoille ynnämuut. Jotenkin tuntuu että tämä on oikein korostunut kuluvana vuonna --> ei jatkoon siis.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2848
Bottas pääsi F1-sarjaan osittain AAW:n rahojen avulla. Ja Bottaksella kävi erittäin hyvä tuuri, että Rosberg lopetti juuri silloin yllättäen, kun parhaimmilla kuskeilla oli jo sopimukset eteenpäin.
Näin jälkikäteen voi tietysti jossitella oliko tuo sitten loppujen lopuksi kuitenkaan hyvää tuuria vai ei. Toki sai sen mahdollisuuden huipputallissa, johon olisi ollut hölmöä jättää tarttumatta, mutta samalla aika äkkiä kävi selväksi ettei sinne ihan terävimpään kärkeen rahkeet riitä. Ehkä erilaisella urapolulla olisi saattanut ansaita enemmän mainetta ja kunnioitusta kuin Hamiltonin wingmanina, vaikka saavutukset todennäköisesti olisi jäänyt himmeämmiksi.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686
Bottas pääsi F1-sarjaan osittain AAW:n rahojen avulla. Ja Bottaksella kävi erittäin hyvä tuuri, että Rosberg lopetti juuri silloin yllättäen, kun parhaimmilla kuskeilla oli jo sopimukset eteenpäin.
Täysin ylivoimaisella Mersulla Bottaksen sijoitukset olivat MM-sarjassa 2x2, 2x3 ja 1x5 tallikaverin voittaessa joka vuosi maailmanmestaruuden, lukuunottamatta kautta 2021. Silloinkaan ei kauden ratkaisukisassa Bottaksesta ollut tukea Hamiltonille.
Tallipäälliköt ja kuljettajat eivät Bottasta äänestyksissään arvostaneet Mersu-kausina kovin korkealle. Uskonkin, että aika moni kuljettaja olisi antanut Hamiltonille paremman vastuksen. Esim. Russell ajoi Bottakselta horisonttiin tuuratessaan Hamiltonia. Ja Russell myllytti Hamiltonin jo ensimmäisellä Mersu-kaudellaan.

Bottakselle tehtiin sopimus vuosittain kauden loppupuolella. Olen ymmärtänyt suurimmaksi syyksi tähän Mersun halun katsoa tilanne vuosittain, riittääkö tallin ylivoima edelleen tallimestaruuteen, vai pitääkö Bottas vaihtaa nopeampaan kuljettajaan. Ainakin yhtenä vuotena pelkästään Hamiltonin pisteet olisivat riittäneet merkkimestaruuteen.

Joku tuolla kirjoittikin, että kisoja on enemmän kuin ennen, ja keskeyttäminen teknisiin vikoihin on nykyään harvinaisempaa kuin ennen.
Samoin pisteitä jaetaan nykyään enemmän, sekä useammalle kuskille kuin ennen. Eli eri tilastoja ei voi ilman kritiikkiä vertailla eri aikojen kuljettajien kesken. Pitää osata katsoa myös näiden tilastojen taakse.

Jos Bottas olisi niin hyvä kuski kuin jotkut väittävät, hänet olisi “revitty käsistä” Mersu-diilin loputtua. Etenkin, kun oli pitkä kokemus yhdestä kaikkien aikojen ylivoimaisimmista autoista/tiimeistä. Ei olisi tarvinnut mennä Alfalle. Tänä vuonna sitten eri tallien ovet sulkeutuivat toinen toisensa jälkeen. Edes kaikista huonoin talli ei kaivannut Bottaksen palveluja. Tuloksena oli nolla pistettä.

Bottas on varmasti nöyrä ja ahkera työntekijä. Nopeudesta puuttuu se viimeinen terä, mutta ennenkaikkea kisasuorituksista terve aggressiivisuus ja nälkä. Ensimmäisellä kierroksella Bottas menettää liki takuuvarmasti asemiaan. Ohitukset ovat tervanjuontia.
En millään voi arvostaa Bottasta nykykuskeista esim. Leclercin, Sainzin, Russellin tai Norrisin rinnalle.
En nyt ota yllä olevaan sen enemmän kantaa, koska kuuluu luokkaan persesilmä, jokaisella on omansa.
Mutta nopeudesta sen verran, että taitaa olla Q3:seen selviytymisessä ennätys, mitä koskee peräkkäisiä suorituksia. 103 kappaletta. Hats off! 🎩
 
Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
5249
Jopa brittiläiset Sky Sports ja Autosports ovat rankanneet Hulkenbergin Hamiltonin yläpuolelle koko kauden kattavissa arvioissaan.
Kun arvioidaan suoritusta eikä historiaa tai pärstää niin lopputulos on kutakuinkin tuollainen. Hieno kausi Hulkilta ja osoittaa miksi kuuluu edelleen sarjaan.
 
gianluigi

Active member
Liittynyt
17.12.2023
Viestit
25
En nyt ota yllä olevaan sen enemmän kantaa, koska kuuluu luokkaan persesilmä, jokaisella on omansa.
Mutta nopeudesta sen verran, että taitaa olla Q3:seen selviytymisessä ennätys, mitä koskee peräkkäisiä suorituksia. 103 kappaletta. Hats off! 🎩
Harvalla on ollut vaikkapa sata kisaa peräkkäin ylivoimainen auto alla. Hamiltonilla tietysti on ollut, ja tuskin nopeuden puutteeseen on tyssännyt sadan kisan putki hänelläkään, en muista mihin tyssäsi.
Ei mitään pois Bottakselta tuon putken suhteen, mutta tuo aika-ajonopeus ei sitten “välity” hänellä täysin itse kisaan. Paitsi jos saa ajaa häiriöttömästi “tyhjällä radalla”.
 
Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
4998
Sijainti
Vantaa
Viitenä vuotena ajoi sarjan parhaalla autolla (merkkimestaruus) ja montako kertaa taisteli maailmanmestaruudesta kauden loppuun saakka? Ei yhtään kertaa.

Vaikka tilastot muuten ovat ihan komeat, niin tuo ei ole kovin mairitteleva suoritus.
 
Bukko

Voorumisti
Liittynyt
26.3.2019
Viestit
3665
Bottaksen heikkous on että sai liian hyvän näytönpaikan, mihin ei ollut valmis. Parempi olisi ollut maineen kannalta olla keskikastin jyrä tyyliin Hulkkenberg. Ehkä itseluottamuskin olisi silloin kehittynyt paremmin, kuin Hamiltonin aisurina. Sen unkarin starttikolarin jälkeen ollut yhtä alamäkeä kisatilanteet.
 
BJohnson

Ukrainan aseistaja 🇺🇦
Liittynyt
11.3.2020
Viestit
5686
Viitenä vuotena ajoi sarjan parhaalla autolla (merkkimestaruus) ja montako kertaa taisteli maailmanmestaruudesta kauden loppuun saakka? Ei yhtään kertaa.

Vaikka tilastot muuten ovat ihan komeat, niin tuo ei ole kovin mairitteleva suoritus.
Että 20 paalua ja 78 podiumia ei säväytä?
No eikun Hulkia kannustamaan! Ruputallien Ruusperi.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Harvalla on ollut vaikkapa sata kisaa peräkkäin ylivoimainen auto alla. Hamiltonilla tietysti on ollut, ja tuskin nopeuden puutteeseen on tyssännyt sadan kisan putki hänelläkään, en muista mihin tyssäsi.
Ei mitään pois Bottakselta tuon putken suhteen, mutta tuo aika-ajonopeus ei sitten “välity” hänellä täysin itse kisaan. Paitsi jos saa ajaa häiriöttömästi “tyhjällä radalla”.
Ota vaikka Max mittatikuksi tässä aika-ajoasiassa, jos Ham ei ole ok.
 
comm

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
4312
Vale kertoi, että sopimuksessa oli sidottu Vasseuriin ja olisi voinut lähteä samaan aikaan, mutta Audilla vakuutettiin, että on projektin selkäranka, että jäisi. Ei ihme, että kyrsii. Hieman jo ihmettelin Valen avautumisia, kun tämä on aina yleensä 100% korrekti.
 
speedman

race is in my head
Liittynyt
26.10.2008
Viestit
1418
Bottaksen heikkous on että sai liian hyvän näytönpaikan, mihin ei ollut valmis. Parempi olisi ollut maineen kannalta olla keskikastin jyrä tyyliin Hulkkenberg. Ehkä itseluottamuskin olisi silloin kehittynyt paremmin, kuin Hamiltonin aisurina. Sen unkarin starttikolarin jälkeen ollut yhtä alamäkeä kisatilanteet.
Tismalleen samaa mieltä.
Valtsu oli pikkuformuloissa sekä Williams:lla todella kova.
Mersulla vietiin itsetunto, sanon minä. Jos olisi ihmisenä kyrpä, ei olisi yksinkertaisesti taipunut.
Mutta: olisiko otettu Mersulle, jos olisi tiedetty, että on kovapää? Veikkaan: ei.
Ruusperitappelun jälkeen haluttiin mukava mies.
 
ouzei

Well-known member
Liittynyt
22.5.2018
Viestit
2848
Olihan sillä yritystä vielä mersullakin, mutta sitten jossain vaiheessa tuli se selkärangan katkeaminen, myönsi itselleen että ei Hamiltonille pärjää ja tuntuu että siitä eteenpäin onkin sitten vähän ollut se suurin kunnianhimo kateissa ja enemmän harrastelumentaliteetti.
 
Ylös