Näin monesti käy, kun junnuluokissakin kuljettajat oppivat sijoituksen puolustamista.Tuliko nuo maaliin kuin köyhän talon porsaat jonossa?
Muutenkin heikko kisa Taposelta. Jonon jatkona ajelua käytännössä koko kisa. Kaipaan aggressiivisuutta tekemiseen, kun nyt Taponen ei oikein jää millään positiivisella tavalla mieleen kisatapahtumissa. Top vitosessa oli koko ajan kovaa vääntöä ja ohituksia, mutta Taponen ei siihen pystynyt osallistumaan ollenkaan. Tiedä sitten, että miten iso osa tuosta on kalustossa ja miten iso osa itse kuljettajassa.Aika heikkoa pelisilmää Taposelta kisatilanteissa. Käytännössä sama virhe kaksi kertaa kakkosmutkaan. Yrittää ottaa ulkopuolelta linjaa hyvää ulostuloa varten kun edessä kamppaillaan, mutta sen sijaan takaa tulevat kiittää ja kuittaa, kun Taponen ajaa itsensä pussiin.


Sektoriaikoja katsottaessa voi tulikita Tuukan tehneen virheen kakkossektorilla, jolla jäi 0,4s paalumies Slaterille. Giusti lähtee sprinttiin paalupaikalta. Ottaen huomioon Taposen heikon aik-ajon, kisaviikonlopusta tuli vaikea. Tarvitaan tuuria, mikäli halajaa pisteille.Jälleen yhdet aika-ajot penkin alle Taposelta. Ennen viimeisiä vetoja oli seitsemäntenä, vajaa kolme kymppää kärjestä, muttei saanut parannettua aikaa ja sieltä tulikin aika pitkälti kaikki ohi. Liekö sattunut virhe.


Formula 3: Live TimingSektoriaikoja katsottaessa voi tulikita Tuukan tehneen virheen kakkossektorilla, jolla jäi 0,4s paalumies Slaterille. Giusti lähtee sprinttiin paalupaikalta. Ottaen huomioon Taposen heikon aik-ajon, kisaviikonlopusta tuli vaikea. Tarvitaan tuuria, mikäli halajaa pisteille.
Näytä liitetiedosto 7790
F2:sten puolella aika-ajo oli tuhannesosapeliä. Camaralle paalu pääkisaan. Tsolov viides ja sarjakärki Mini kymmenes ja sprinttipaalu.
Näytä liitetiedosto 7802
Pieni huomio, eikös Giusti lähde 3. ruudusta sprinttiin kun top12 käännetään?
Kyllä, pahoittelut virheestä. Meni luokkien sprinttigridit sekaisin. F3:ssa top12 nurinpäin ja F2::a top10 nurinpäin.Pieni huomio, eikös Giusti lähde 3. ruudusta sprinttiin kun top12 käännetään?
Näyttäisi olevan parhaat sektoriajat tuossa linkin takana olevassa taulukossa. Nael todennäköisesti hieman oikaissut kakkossektorilla ja se aika on jäänyt voimaan.Formula 3: Live Timing
En saa tehtyä ihan samaa johtopäätöstä, ainakaan linkin takana olevien sektoriaikojen perusteella. Kakkossektorilla aika moni muu Tuukan yläpuolella oleva on ajanut saman 43.4 tai 43.3.
Muutenkin noissa on jotain erikoista, esim. Naelin 39.7 ja Sharpin 41.4 ei kai voi olla oikein.
Vai saako tuolta jostain enemmän dataa vielä irti (lisäkierroksia)?