Merkityksetön ilmoitus nro. 400:
Olin äsken keskustassa juttelemassa vaimokkeen kanssa. Tilanteeseen tuli vanhempi rouvashenkilö, lievästi kehitysvammainen. Nainen kysyi että 'missä saa ladattua kortin?' Kohteliaasti kysyin tarkennukseksi, että 'niin siis bussikortin?' nainen suivaantui, kiroili ja sanoi että 'no minkäpäs muunkaan?' ja antoi ymmärtää, minun olevan vähän tyhmä kun et tajunnut.
Jatkoin kuitenkin kohteliaasti, että 'aivan, mutta onhan niitä muitakin ladattavia kortteja, niin arvelin varmistaa'. 'No helvettiäkö minä tässä bussipysäkillä seisoisin, jos jostain muusta kortista olisi kyse? Että mistä minä saan ladattua kortin?' Äänenvoimakkuus alkoi jo nousta ja lähistölläolevat katselivat ihmeissään. Emmekä edes seisoneet pysäkillä, parikymmentä metriä sen vieressä. Tässä kohtaa arvelin jo, että ladatkoon korttinsa missä tahtoo. 'En tiedä missä sen saa ladattua, minä asun Hervannassa ja lataan aina siellä.' 'No mutta minä en nyt pääse sinne kun ei kortissa ole rahaa' kuului vastaus ja mummo poistui maisemaan kiroillen ja varmaan meitä paskiaisiksi haukkuen.
Heti tuli mieleen se taannoinen polli, että haluatko auttaa heikompaa. Noh, tällä kertaa en auttanut. Toivottavasti tämä tekee minusta nyt ihan äärettömän huonon ihmisen. Todella paljon olen elämäni aikana ollut tekemisissä mm. CP-vammaisten kanssa ja aina on hienosti tultu toimeen. Vaan eipä tällä kertaa.