Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Turun Linnassa avattiin tämän vuoden alussa näyttely pilluleikkien historiasta. Osattiin sitä irstailla ennenkin!

Näyttelyyn on muun muassa kerätty kaikki jäljellä oleva materiaali ja dokumentit legendaarisilta Pennsylvanian siitinmessuilta vuodelta 1821. Viimeistään nyt voidaan olla varmoja että kyseiset messut todella järjestettiin vajaat 200 vuotta sitten. Tapahtuma oli laajamuotoinen ja ohjelmistoltaan jopa shokeeraava, joten on ihme, että kesti näin kauan, ennenkuin kaikki paikkansapitävät dokumentit oli saatu jäsenneltyä ja todistettua mitkä huhuista olivat totta, mitkä keksittyjä.

Historiassa lähdetään liikkeelle kuitenkin jo tuhansien vuosien takaa ja selvitetään, millä tavoin pillua on aikojen saatossa räplätty ja minkälaisia leikkejä ja touhuja sen ympärille on kehitelty. Nykypäivän ihmisestä on ehkä yllättävää todeta, että melko paljon aikoinaan käytettiin aikaa ja energiaa toinen toistaan mielikuvituksellisimpien pilluleikkien toteuttamiseen. Eipä tainnut ihmisillä aikoinaa olla niin paljon muita harrastukia kuin nykyään.

Näyttely kattaa Turun Linnan vitriinit nro. 1542 - 1567. Näytely on sallittu vain 18 vuotta täyttäneille.
Mielenkiintoista!
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Adobe vituttaa ja sitte se, että toi forumin otsikoinen luettu/lukematta -juttu ei toimi kunnollisesti tai ei ainakaan niinku mä haluasin.
 

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
...se, että toi forumin otsikoinen luettu/lukematta -juttu ei toimi kunnollisesti tai ei ainakaan niinku mä haluasin.
Sama. Ei se tosin ole ikinä toiminut. Mikä lie keksihäiriö.

Jalat on olleet koko päivän ihan hervottomat. Eilinen vuorikiipely ilman varusteita meni vähän ekstremeksi, kun valittiin turhan haasteellinen reitti ja rinne yritti lähteä alta. Koulun alku tänään oli kuitenkin kivaa, saatan olla lopultakin oikealla alalla. :thumbup:
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Ei ehkä merkityksetön ilmoitus, vaan lähinnä merkillinen: :alppu:

http://www.nettiauto.com/toyota/corolla/3458685
EI HELV. :D
PARHAAT NAURUT PARIIN VIIKKOON


Toteuta nyt salainen perversiosi, ja osta farkkukorolla, niin voit samaistua suomalaiseen tosijurpoon ja suhata kahisevassa tuulipuvussa osuuskauppaan hakeen tarjoussaludoa ja mulkoileen muita taukkeja.
Vetokoukkukin löytyy, jotta voit hinailla sitä k*senhajusta lasikuitukoppia pitkin suomen maanteitä, reilulla alinopeudella ja aiheuttaa kanssa-autoilijoille aivoverenvuodon. Pääset myös suoraan "piireihin" leirintäalueella ja istuun iltanuotiolle tuulipuvussa muitten masokistien kans kehumaan miten 1,6litrasella autolla voi ihan hyvin vetää noin 3tonnia painavaa asuntovaunua...

Mää en itte tällä läjällä mahu ajamaan, ja muutenki se laite masentaa mut nykyään niin, että psykiatrikin teki itsemurhan ja sen vastaanottoapulainen lähti narkomaaniksi Katmanduun.
Naapurin koirasta tuli impotentti ja naapuritalosta meni kolme huoneistoa myyntiin heti kun tämä tuli parkkipaikalle.
Taloyhtiön huoltomies itkee aina kun se kävelee parkkipaikan poikki.
Ja seinänaapurin pikkukakara alkoi änkyttämään.

Hintaa tällä sahalla on 3700e.

Voidaan tehdä myös kimppakauppa tästä korollasta ja DR-Suzukista, jos tyrkytät kallista vaihdokkia ja tunnet tarpeesi pilata päiväsi kunnolla.
p.s. omat Prozakit mukaan kun tulet kattomaan, niin itketään yhdessä parkkipaikan reunalla...
 
Viimeksi muokattu:

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Aika ovelaa

Oletko osunut joskus väärälle sivustolle, kun olet näppäillyt huolimattomasti osoitteen? Varmaankin. Facebookkiin pyrkivä voi näpitellä vahingossa osoitteeksi www.facebook.fi Sitä kautta päätyykin aivan erilaiselle sivustolle. Melkoinen kikka! :rolleyes:
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Heh, blogaajat, jotka olevinaan kirjoittavat jotain fiksua ja järkevää. Eivätkä kestä sitä, kun yhdellä virkkeellä romutetaan utopistiset harhakuvitelmansa. Kannattais ehkä heidän ennemmin poistaa se säälittävä blogi, sen blogin soopaksi osoittavan kommentin sijaan.
 

Pietari

HarjunHerra
Liittynyt
4.3.2007
Viestit
7217
Sijainti
Etelä-Savo
Heh, blogaajat, jotka olevinaan kirjoittavat jotain fiksua ja järkevää. Eivätkä kestä sitä, kun yhdellä virkkeellä romutetaan utopistiset harhakuvitelmansa. Kannattais ehkä heidän ennemmin poistaa se säälittävä blogi, sen blogin soopaksi osoittavan kommentin sijaan.
Poistan. :(
 

IWE

Well-known member
Liittynyt
22.6.2004
Viestit
2963
EI HELV. :D
PARHAAT NAURUT PARIIN VIIKKOON
Onhan näitä huvittavia ilmoituksia nähty. Tämä tosin ei ihan samalle tasolle yllä.
Myynnissä ihme sammakon näköinen Ford Ka 1998, melkein kokonaan muovista valmistettu pieni ja epämukava auto täynnä surraavia sähkömoottoreita. Mielikuvitukseton ja erittäin ruma muotoilu, kuten kaikissa uudemmissa autoissa nykyään. On katsastettu ja kulkee paikasta A paikkaan B.

Kukkahattutädit ja viherkuukerot ovat tyytyväisiä kun tällä ajat, on oikein vähäpäästöinen auto! Toisin sanoen konehuone on täynnä kaikenmaailman mystisiä pieniä sähkölaatikoita ja parikymmentä kilometriä sähköjohtoa, joten tätä ei pysty korjaamaan muu kuin merkkiliikkeen himonussijan näköinen datanomi, joka laskuttaa koodaamisesta 80 euroa tunti, kuitenkin vähintään 300 euroa kerta.

Ihme kyllä tässä ei vielä ole kovin vakavia ruostevaurioita, kuten useimmissa tällaisissa nykyp****ssa, kiitos uudenaikaisten ympäristöystävällisten automaalien, jotka sitten liukenevat vesisateella. Onhan se tietysti ympäristöystävällistä, kun auto ruostuen maatuu luontoon jo muutaman käyttövuoden jälkeen.

Varusteita: Stereot löytyvät, joissa on surkea ääni. Soitin on kaikenlisäksi integroitu koelautaan, joten etpähän vaihda sitä sellaiseen soittimeen josta jotain jaksaisi kuunnella. Auton sisätilamelu on kuitenkin sitä luokkaa, että stereot on ylipäätään ihan turha laite. Turvatyyny löytyy, joka ei onneksi vielä ole räjähtänyt toimintavirheen vuoksi kasvoilleni kesken ajon. Ajonestolaitekin on, ja ihme! Se ei ole kertaakaan estänyt minua ajamasta autoa! Talvea varten on lohkolämmitin ja kahdet renkaat saa mukaan.

Ei vaihtoa, sillä ostin jo auton, jolla matkanteko ei voi keskeytyä moottorin OBD-tiedonkeruujärjestelmän ohjelmointivirheeseen tai muuhun vi**n hienoon nykyteknologian aiheuttamaan ongelmaan.
..............................
EDIT tötterö myyty!
:alppu:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Tänään Leppävirran ja Mikkelin kautta kohti Pasilaa. Loppuviikko siellä.:yuck: Sunnuntai-iltana vasta kotiin. :(

No lauantaina kuitenkin on kisat, että pääsee tekemään jotakin muutakin.:eek:
 

Örfil

Guest
Opetin sakukolleegalle tänään Tampereen kieltä. Tykkäs erityisesti "nääs" sanasta joka ei oikeastaan tarkoita mitään. Osaa nyt sanoa Tampereella "soommoro" ja Espoossa "huomiseen" sujuvasti ja tajuaa että Espoossa ei voi sanoa "moro" tulematta pilkatuksi ;)
 
Ylös