Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Itse menin eilen illalla katsomaan tähtiä läheiselle hiekkatielle. Katuvalot ja kuutamo häiritsivät, mutta 15 varmaa tähdenlentoa näin 45 minuutin aikana. Tuohon päälle vielä 5 epävarmaa tapausta, jotka loppuivat ennen kuin ehdin kohdentaa katseen. Kirkkaimmat olivat yhtä kirkkaita kuin kirkkain näkyvissä ollut tähti.

Odotuksiin nähden jäi tähtisade vähän vaatimattomaksi. Eipä vastavaa tilaisuutta toisaalta ole tarjolla kuin ehkä kerran 10 vuodessa eli siinä mielessä en ole pettynyt että kävin katsomassa.
 

Zire

`.´
Liittynyt
5.2.2009
Viestit
536
Sijainti
Lahti
Täälläkin päin yritin katella taivaalle josko näkyis jotain, mutta eipä siellä näkyny ku muutama tähdenlento.

Itse merkityksetön ilmoitus oli tällä kertaa se että kuukauden päästä loppuu työt. 4½ vuotta siellä on tullut oltua, seuraava työnantaja lienee valtio. :D
 

Örfil

Guest
Lennot himmeni loppua kohden. Eka puoli tuntia oli parsain. Luulen muuten että Isokäsi imppaa kaljaa :ahem:
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Sen verran tuli pälyiltyä tähtien suuntaan yöllä, että kolme lennähdystä näkyi. Niillä sai riittävän määrän toivomuksia ja sitten palasin kaljanjuontiin sisätiloihin.
 

PeePee

Team 107
Liittynyt
2.6.2001
Viestit
4237
Sijainti
Kiertoradalla
Mikä meni ohi?:doubtful:
Yks forumille lähes 30 postausta päivässä spämmäävä tyyppi meni ohi mun 10 vuoden kommenttisaldosta. Oletin että se olisi tosin tapahtunut nopeammin, mutta ilmeisesti tässä oli jotain viime hetken hyytymistä.

Liekö kohmelo iskenyt?
 

Iso8

Viisuhullu
Liittynyt
23.7.2011
Viestit
5836
Sijainti
Tampere
Yks forumille lähes 30 postausta päivässä spämmäävä tyyppi meni ohi mun 10 vuoden kommenttisaldosta. Oletin että se olisi tosin tapahtunut nopeammin, mutta ilmeisesti tässä oli jotain viime hetken hyytymistä.

Liekö kohmelo iskenyt?
Puhutko sä kenties musta?
 

DW

2009-2016
Liittynyt
13.5.2009
Viestit
6137
Yks forumille lähes 30 postausta päivässä spämmäävä tyyppi meni ohi mun 10 vuoden kommenttisaldosta. Oletin että se olisi tosin tapahtunut nopeammin, mutta ilmeisesti tässä oli jotain viime hetken hyytymistä.

Liekö kohmelo iskenyt?
Laatu korvaa määrän :ahem:

Itsellä ei ole laatua ei määrää, enkä osaa saatana edes ajaa. Auttaiskohan tukeva känni tähän kohtaan?
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Kotona viimein viikon CERNin ja Geneven matkan jälkeen. Jos nyt vois viimein olla kotona enemmän kuin kerran viikossa.
 
Ylös