Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Taidanpa alkaa suunnitella pöljintä temppua mitä ikinä olen tehnyt. Uskalluksesta se on kiinni. Nyt jo reilun vuoden ajan olen käynyt samassa lähikaupassa ja hyvin tullut juttuun erään myyjättären kanssa. Jutut ja vitsit uppoavat kumpaankin suuntaan.

Ajattelin, josko pyytäisi kahville kaupungin keskustaan jollekin päivälle. Suunnilleen samanikäinen ihminen, ei rinkulaa sormessa, ja kaikinpuolin viehättävä.

Arveluttaa vain se, että eihän ketään työpaikaltaan isketä. Minkälainen mäntti tulee kyselemään toisen työpaikalla että lähdettäisiinkö kahville?

Pitäisikö pukeutua jotenkin erikoisesti?
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Aika vaatimattoman pöljillä tempuilla oot tähän asti selvinny. Neuvoisin välttämään kaikkia tähän otsikkoon tulevia neuvoja ja ohjeita. Myös tätä.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Taidanpa alkaa suunnitella pöljintä temppua mitä ikinä olen tehnyt. Uskalluksesta se on kiinni. Nyt jo reilun vuoden ajan olen käynyt samassa lähikaupassa ja hyvin tullut juttuun erään myyjättären kanssa. Jutut ja vitsit uppoavat kumpaankin suuntaan.

Ajattelin, josko pyytäisi kahville kaupungin keskustaan jollekin päivälle. Suunnilleen samanikäinen ihminen, ei rinkulaa sormessa, ja kaikinpuolin viehättävä.

Arveluttaa vain se, että eihän ketään työpaikaltaan isketä. Minkälainen mäntti tulee kyselemään toisen työpaikalla että lähdettäisiinkö kahville?

Pitäisikö pukeutua jotenkin erikoisesti?
Siitä vaan. Naiset tykkää rohkeistä miehistä ja liikkeistä. Ite tossa kesän ja syksyn aikaan ulkoilutin erästä tarjoilijatarta tästä kulmilta. Töistä kysäisin... ei kun oli hänen naispomonsa, joka käski meidät kerran töistä kävelylle kun oli aamukahvilla siellä. Hyvä veto pomoltansa, pelisilmää.

Ja kaupan vaihto piristää aina! :thumbup:
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Siitä vaan. Naiset tykkää rohkeistä miehistä ja liikkeistä.
Itsetuntoa ja konkretiaa. Naisten vaatimukset kolmenkympin lopulla ovat rajuja ja rohkeutta vaativia uudelleen täyttää. Paljon, paljon vaativampia kuin kaksikymppisinä.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Itsetuntoa ja konkretiaa. Naisten vaatimukset kolmenkympin lopulla ovat rajuja ja rohkeutta vaativia uudelleen täyttää. Paljon, paljon vaativampia kuin kaksikymppisinä.
Voivittu. Tässähä o sama vetää sit ranteet auki tältä istumalta.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26888
Ja kaupan vaihto piristää aina! :thumbup:
Pitäis varmaan kanssa reilu yhdeksän vuoden jälkeen vaihtaa kauppaa, kun pari viikkoa sitten näin suosikkimyyjäni ulkona tupakalla. Enpä olis uskonut, että sekin polttaa. Niin nätti likka. Viistoista vuotta ja se on ryppyinen kuin rusina. Siihen mennessä pitää ainakin olla uusi kauppa katsottuna.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Ei ny löytyny sopivaa artifaktia tästä käden ulotusalueelta ni jätin tekemättä.

Jäädään sitten pelonsekaisin tuntein odottamaan mimmosia ne vaatimukset on nelikymppisienä.
Viis-kuuskymppisille autoileville ja luonnossa viihtyville ukkeleille ois ihan hyvät markkinat täällä päin. Otanta on paikallislehden senssipalstan tarjonnasta. Tuohon mä ainaski satsaan. Tumputtelen ja kalsarikännään vielä kymmenisen vuotta.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Viis-kuuskymppisille autoileville ja luonnossa viihtyville ukkeleille ois ihan hyvät markkinat täällä päin. Otanta on paikallislehden senssipalstan tarjonnasta. Tuohon mä ainaski satsaan. Tumputtelen ja kalsarikännään vielä kymmenisen vuotta.
Mä oon suunnitellu olevani viis- kuuskymppisenä sen verran seniili alkoholin pehmennettyä aivot, että asioilla ei ole enää niin suurta merkitystä.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Viis-kuuskymppisille autoileville ja luonnossa viihtyville ukkeleille ois ihan hyvät markkinat täällä päin. Otanta on paikallislehden senssipalstan tarjonnasta. Tuohon mä ainaski satsaan. Tumputtelen ja kalsarikännään vielä kymmenisen vuotta.
Entäs toi tanssitaito?
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Turhaa, asian saa hyvin perille pullonpalautusautomaatilla.
Jos nyt pukeutuisi sillekin reissulle paremmin, kuin eräasuun. Fjällräven, siihen malliin. Pois siitä.

Kosio/kahvillepyytämis asu vois olla jotakin muutakin kuin vihreää.
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Silmät auki mies. Pari kertaa nyt kun on tuota kuunnellut, niin uskaltaa suositella. Käy hyvin. Hyvin käyvää musiikkia sanoituksineen.

EDIT: Uskonnollista musiikkia. Kuuntelin muutaman muunkin biisin. En tajunnut tuosta ensimmäisestä. Omalla vastuulla sitten, Jeesus voi ottaa kädestä kiinni ja viedä. Lucifer please take my hand.
 
Viimeksi muokattu:

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
EDIT: Uskonnollista musiikkia. Kuuntelin muutaman muunkin biisin. En tajunnut tuosta ensimmäisestä. Omalla vastuulla sitten, Jeesus voi ottaa kädestä kiinni ja viedä. Lucifer please take my hand.
Moon kuunnellu kaiken saatavilla olevan A.P:n musan viimesen 10ymmenen vuoden aikana, enkä oo vieläkään hoksannu hänen tekevän uskonnollista musaa.
 
Ylös