Nato-jäsenyys ja Suomi

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Suomen Kuvalehti sanoi:
Kenraali Gustav Hägglund: Äänestäisin Nato-jäsenyyttä vastaan

”Kyllä minä äänestäisin vastaan”, sanoo Gustav Hägglund. Kyse on siitä, kuinka puolustusvoimien entinen komentaja äänestäisi, jos kansalta kysyttäisiin Nato-jäsenyydestä.

”Jäljet pelottavat. Kaikissa uusissa jäsenmaissa tulos on ollut se, että ajetaan alas omaa aluepuolustusta ja vähennetään joukkoja kriisinhallintajoukoiksi. Millä ihmeellä voidaan olettaa, että näin ei tapahtuisi Suomessa?” Hägglund kysyy.

Jos Hägglund saisi jostain takuun siitä, että Suomessa säilyy nykyisenlainen yleinen asevelvollisuus ja korkea puolustustahto, hän kannattaisi liittoutumista. Jäsenyydestä ei olisi hänestä haittaa niin kauan kuin muistettaisiin, ettei Natosta tosipaikan tullen riittäisi maajoukkoja Suomeen.

Hägglund kehottaa myös katsomaan tulevaisuudessa mahdollisesti muuttuviin voimasuhteisiin.

”Maailmalla voi tapahtua kaikenlaista. Kuten se, ettei Yhdysvaltain pelote olekaan voimassa.”

Hägglund ei ole aina ollut Nato-jäsenyydestä samaa mieltä. Hän uskoi EU:n sotilaskomitean puheenjohtajana työskennellessään, että Natosta muodostuisi kahden pilarin eli Yhdysvaltain ja Euroopan unionin Nato. Sellaiseen Natoon Hägglundin mielestä Suomen olisi ollut luonteva kuulua.

Toisin kävi.

Hägglund on sitä mieltä, ettei Suomella ole vihollista eikä Suomea uhkaa mikään.

”Me olemme lähteneet siitä, että itsenäisen kansan velvollisuus on kyetä huolehtimaan kansalaisistaan kriisin ja sodan aikana. Silloin ei välttämättä tarvitse osoittaa vihollista. Nato taas perustui vihollisen olemassaoloon, ja kun viholliskuva lakkasi olemasta, piti keksiä jotain uutta ja sitten tuli tämä kriisinhallinta.”

Suomalaisista upseereista enemmistö haluaisi Suomen pyrkivän Naton jäseneksi. Tämä käy ilmi Upseeriliiton tuoreesta jäsenkyselystä. Jäsenyyttä kannatti 55,5 prosenttia, vastusti 35,1 prosenttia ja loput eivät osanneet tai halunneet sanoa mielipidettään.
Tuosta Hägglundin haastattelusta ei vaan selvinnyt, että miksi enemmistö jäsenyyden kannalla.. Peesaan kyllä Gustavia. Armeijan kutistuminen kriisinhallintajoukkioksi ja USAn apujoukkiona olo ei kuulosta hyvältä, jos EUlla olisi yhtä paljon valtaa ja liittyneitten maitten armeijoille ei olisi käynyt kuten käynyt (miksi Suomelle kävisi jollain muulla tavalla?), niin sitten voisin kannattaakin.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Eipä se siitä oikein voi selvitäkään. Eihän Gustav voi tietää mitä muiden ihmisten päässä liikkuu ;)
Luin tuon pidemmän jutun ja siitä selkisi, jottei kenraalismiehet halua kertoa miksi ovat jäsenyyden kannalla, selkiytti paljon:ahem:
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Asiaa Natosta:

http://yle.fi/radio1/asia/ykkosaamun_kolumni/esko-juhan_tennila_38581.html

Tekeillä uusi askel kohti Nato-jäsenyyttä

Esko-Juhan Tennilä | 4.12.2012

Suomalaisten enemmistö on vastustanut ja vastustaa yhä laajemmin Suomen liittymistä sotilasliitto Natoon. Vastustuksen taustalla on kansan käsitys siitä, että Nato-jäsenenä Suomi saattaisi joutua mukaan sotiin ja selkkauksiin, joihin meidän ei ole mitään syytä mennä mukaan.

Kyllä kansa tietää. Jos Suomen turvallisuus ulkoistetaan NATO:lle eli tosiasiassa sen johtovaltion USA:n hoidettavaksi, jenkkien tavoitteille ja päätöksille pitää olla lojaali. Näin asia on erityisesti pienten Nato-maiden osalta.

Hyvin selvästi tämä väistämätön pakko myötäillä USA:n johdon kantoja tuli näkyviin kymmenisen vuotta sitten kun presidentti Bush valmisteli Irakin sotaa perustelunaan keksityksi osoittautunut väite Saddamin joukkotuhoaseista ja al-Qaida yhteyksistä.

Kiistaa käytiin myös Naton jäsenmaiden, kumppanimaiden ja tarkkailijamaiden Nato-parlamentissa, jonka yksi neljästä suomalaisjäsenestä olin monien vuosien ajan.

Naton suurista jäsenmaista Saksa sisäpoliittista syistä ja Ranska Irakin-tuntijana kieltäytyvät Irakin sotaan osallistumisesta. Niin olisi halunnut tehdä moni muukin amerikkalaisten perusteluja jo silloin epäillyt Naton jäsenmaa. Niillä ei kuitenkaan ollut varaa kieltäytyä.

Istanbulissa 2002 pidetyn Nato-parlamentin kokouksen tauolla eräs latvialainen kansanedustaja totesi, että Bushin aikomus hyökätä Irakiin on pähkähullu, mutta Latvia ei voi olla sotaan osallistumatta, koska Latvian turva tulee USA:lta.

USA:lla on käytössään valtaisa sotakoneisto, johon se käyttää jo 700 miljardia dollaria vuodessa. Mikä on enemmän kuin kaikkien maailman muiden maiden sotilasmenot yhteensä. USA:lla on myös omat intressinsä, eli etunsa, joita se suoraviivaisesti ajaa. Myös sodan keinoihin herkästi turvautuen.

Oleellisin asia Nato-kysymyksessä on se, että USA:n ja Suomen perimmäiset intressit eivät läheskään aina ole samat. Siksi meidän ei pidä sitoutua sellaiseen liittoutumaan, joka voi viedä Suomen tosi pahaa paikkaan.

Virallinen oppi onkin se, että Natoon ei olla liittymässä. Sitä kohti on kuitenkin otettu askel askelen jälkeen. Armeijamme on jo lähes kauttaaltaan Nato-yhteensovitettu ja erittäin kalliita ohjuksia USA:sta hankitaan parhaillaankin.

Jos suunnistaja kulkee kohti rastia, hän kaiken järjen mukaan päätyy aikanaan rastille. Niin käy Nato-asiassa Suomellekin, jos se jatkaa Nato-lähentymistään.

Uusinta askelta kohti Nato-rastia ollaan ottamassa nyt kun tekeillä on päätös Suomen osallistumisesta Nato-maa Islannin ilmanvalvontaan.

Hallituksessa Nato-jäsenyyttä ajavalle kokoomukselle asia on helppo, mutta Nato-jäsenyyttä vastustavalle vasemmistolle vaikea. Sen tuskien vähentämiseksi vakuutellaan, että kysehän on vai harjoituksesta.

Perimmältään juuri siitä on kysymys: kyseessä on harjoitus, jossa harjoitellaan NATO-maiden ja sitä lähentyvien maiden yhteistoimintaa uudella tasolla, eli ilmapuolustuksessa ja hävittäjien kesken.

Viimeisimmän mielipidetiedustelun mukaan jo 71 % suomalaisista torjuu NATO-jäsenyyden. Demareiden kannattajien osalta luku on varmaankin vielä tätä isompi ja Vasemmistoliiton väestä Nato-jäsenyyden vastustajia ovat käytännössä kaikki.

Vasemmalta laidalta onkin tähän saakka sanottu eitä tälle uusimmalle Nato-jäsenyyttä kohti vievälle askelelle. Jos kanta eduskuntakäsittelyn aikana muuttuu kyllä-kannaksi, vasemmiston johtajilla on varmasti yhä enemmän selitettävää väelleen.

Esko-Juhan Tennilä

Vapaa toimittaja ja ex-kansanedustaja.

Ykkösaamun kolumni 4.12.2012
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Kun jatkuvasti väitetään, että Naton jäsenenä olisi pakko osallistua ties mihin sotilasoperaatioihin olisi hyvä saada hiukka parempia perusteluja kun, että mä luulisin noin olevan.

Olisi hyvä saada kattva lista USan tai jonkun muun Natomaan sotillallisista operaatioista ja mitkä NATO-maat ovat niihin osallistuneet ja mitkä jääneet ulkopuolelle. Lsäksi toki kannattaa mainita Naton ulkopuoliset ko. operaatioihin osallistuneet maat.

Sinänsä on turha odottaa tuollaista listausta, koska se osoittaisi tuon kuvitelman aika perusteettettomaksi.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Kun jatkuvasti väitetään, että Naton jäsenenä olisi pakko osallistua ties mihin sotilasoperaatioihin olisi hyvä saada hiukka parempia perusteluja kun, että mä luulisin noin olevan.

Olisi hyvä saada kattva lista USan tai jonkun muun Natomaan sotillallisista operaatioista ja mitkä NATO-maat ovat niihin osallistuneet ja mitkä jääneet ulkopuolelle. Lsäksi toki kannattaa mainita Naton ulkopuoliset ko. operaatioihin osallistuneet maat.

Sinänsä on turha odottaa tuollaista listausta, koska se osoittaisi tuon kuvitelman aika perusteettettomaksi.
Sulla on jo tuo lista vai mistä tiedät, että se osoittaisi kuvitelman perusteettomaksi?
 

SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Miten sitten semmoinen tornihuhu joka kertoo kustannusten nousevan nykyisestä, mikäli Natoon mennään?
Suomen osalta kustannukset nousevat ilmeisesti kaikissa tapauksissa. Seuraavalla hallituskaudella (puolustusministeri Haglundin) mukaan pitäisi löytää 200 miljoonaa lisää per vuosi. Kunnollista näyttöä siitä, että NATO helpottaisi tai vaikeuttaisi tilannetta ei nähdäkseni ole. Jäsenenä on periaatteessa mahdollisuus saada jäsenalennuksia. Toisaalta NATO-mailla voi olla paineita lisätä panostuksiaan yhteiseen puolustukseen, kun USA vähentää rooliaan Euroopassa. Esim. Viro on alentanut viime vuosina puolustusmenojaan, vaikka onkin NATO:n jäsen.
 
Viimeksi muokattu:

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on uskomatonta tuubaa.

Tarkastellaan mitä kriittistä ulkopoliittinen johto on viimeaikoina tehnyt.

Venäläinen kenraali Makarov kävi Helsingissä pitämässä puheen. Kenraali kertoi, että Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin.

Pääministeri (Katainen) ja ulkoministeri (Tuomioja) kiirehtivät nopeasti kertomaan julkisuuteen, että kenraalin kertoma ei ole Venäjän virallinen kanta ja että ei Suomi oikeasti kuulu Venäjän mielestä sen etupiiriin.

Tämän jälkeen Niinistö meni kylään Venäjälle ja Putin kertoi, että kyllä, kenraalin kertoma oli Venäjän virallinen kanta. Suomi kuuluu Venäjän etupiiriin.

No mitä Suomessa tapahtui sen jälkeen?

No ei yhtään mitään. Koko poliittinen johto oli hiljaa ja homma vaiettiin kuoliaaksi.

Tällä tasolla mennään.......
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Onko se joku uutinen ettei Venäjä halua Suomen liittyvän Natoon vaan sen sijaan haluaa Suomen pysyvän liittoutumattomana?
Jos Venäjä vaikuttaa meihin dramaattisesti niin miksi meidän valtiovalta ei kerro sitä kansalle?
 
Viimeksi muokattu:
Ylös