Captain Howdy
Well-known member
- Liittynyt
- 6.6.2001
- Viestit
- 20416
Urheiluseurojen pikkuhousut on kivempia.
Samaa vikaa.Oikeasti firman pikkujoulut on sellaista säällittävää paskaa, että olen osallistunut niihin ehkä 4 kertaa, 13 mahdollisesta nykyisessä firmassa.
Yllätyksekseni tänään tulikin lootaan viesti, että pystyy!Liikaa jännitteitä. Ei pysty.
Oikeasti firman pikkujoulut on sellaista säällittävää paskaa, että olen osallistunut niihin ehkä 4 kertaa, 13 mahdollisesta nykyisessä firmassa.
Joku avautuu aina pomolle, jollekin iskee itsesääli päälle, jollakin on kotiasiat päin vittua ja sitten on se remujengi, joka laulaa koko ajan, ettei pysty edes keskustelemaan kenenkään kanssa.
Varmaan kulttuurieroa löytyy Suomen ja Norjan välillä jonkun verran.Oho, yllättävää. Tuollaistako pikkujouluissa on?
Itse allekirjoittaisin myös vastaavat pikkujoulu-firmakulttuurin. Liekö Mossen firmassa sitten hieman eri henkistä porukkaa.Varmaan kulttuurieroa löytyy Suomen ja Norjan välillä jonkun verran.
Oslossa on tapana että työntekijät syövät yhdessä jossain mukavassa ravintolassa (pöytävaraukset pitää tehdä hyvissä ajoin, kaikki paikat ovat täynnä). Monet suosivat norjalaisia jouluruokia.
Alkoholia kuluu, mutta remumeiningistä tai dramatiikasta en kyllä puhuisi. Ohjelmalliset jatkot baarissa tms. ei liene epätavallista (shuffleboard, quiz jne.). Ohjelman voi toki hoitaa ennen ruokailuakin.
Vai olikohan sittenkin squirt?Ohjelmalliset jatkot baarissa tms. ei liene epätavallista (shuffleboard, quiz jne.).
Pölybisneksessä on raskaat huvit :ahem:Itse allekirjoittaisin myös vastaavat pikkujoulu-firmakulttuurin. Liekö Mossen firmassa sitten hieman eri henkistä porukkaa.
Itsehän olen osallistunut 13 kertaa, 4 mahdollisesta. On ne niin kivoja kekkereitä. AIJJAI!Oikeasti firman pikkujoulut on sellaista säällittävää paskaa, että olen osallistunut niihin ehkä 4 kertaa, 13 mahdollisesta nykyisessä firmassa.
Joku avautuu aina pomolle, jollekin iskee itsesääli päälle, jollakin on kotiasiat päin vittua ja sitten on se remujengi, joka laulaa koko ajan, ettei pysty edes keskustelemaan kenenkään kanssa.
Sama se oli huolinta- ja autoalallakin.Pölybisneksessä on raskaat huvit :ahem:
Ai kun saa ilmasta viinaa?Itsehän olen osallistunut 13 kertaa, 4 mahdollisesta. On ne niin kivoja kekkereitä. AIJJAI!
No mutta yksi pikkujoulujen tarkoitus lieneekin että saa vähän purkaa sydäntään viinan voimalla.Eniten vituttaa se töistä puhuminen vapaa-ajalla ja kännissä.
Lähinnä sinä oot muhun, itse yritän pitää vähän etäisyyttä.Nokialla aikanaan tutustuin yhteen tyyppiin juurikin tällaisessa tilaisuudessa ja meistä tuli niin hyvät kaverit että ollaan vieläkin yhteyksissä.
Voi Luoja. Jos ihminen ei pysty puhumaan kasvotusten selvinpäin, niin...No mutta yksi pikkujoulujen tarkoitus lieneekin että saa vähän purkaa sydäntään viinan voimalla.
Joskus se menee överiksi, joskus ei.
Nokialla aikanaan tutustuin yhteen tyyppiin juurikin tällaisessa tilaisuudessa ja meistä tuli niin hyvät kaverit että ollaan vieläkin yhteyksissä.
Täytyy muistaa että suurin osa meistä muista on heikkoja ja vajavaisia luonteeltaan.Voi Luoja. Jos ihminen ei pysty puhumaan kasvotusten selvinpäin, niin...
Aha, selvisi se pikkujouluhärdellienkin syy sitten tässä :ahem:Meil on sellainen sääntö, että se joka alkaa jauhaa töistä pikkujouluissa saa dunkkuun.
Ei ole tarvinnut vielä turvautua. Tullaan sen verran hyvin toimeen, että juttua riittää muustakin.Aha, selvisi se pikkujouluhärdellienkin syy sitten tässä :ahem: