Skenejeesus
Viihdekäyttäjä
Olikos se Duracellin mainos mikä Ruupenin hatussa oli edessä mutta Jönssönillä ei. Uusi BGP, tai Rubinjo sponssi siis?
Eikös Marlboro ollut varsin merkittävä sponsori myös Ferrarille 90-luvun alusta asti. Marlborohan oli McLarenin pääsponssi 96-vuoteen saakka. No Ferrari ei ollut Marlboron väreissä, mutta eipä ole värisävyä lukuunottamatta ollut milloinkaan.McLaren ja Alfa Romeo ajoivat molemmat Marlboron väreissä 80-luvun alussa. Tosin aivan samasta lafkasta ei ollut kyse, sillä Alfaa sponsoroi Italian Marlboro (jonka johdossa hääri pappa-de Cesaris). Mutta omia talleja tosiaan ei.
-Edit- Yksittäisiä on ollut, esim. BAR oli British American Tobaccon omistama talli.
Sanoisin, että Rubensin oma sponssi. Aika-ajojen lehdistötilaisuudessakin oli sama lätsä pääs ja Buttonilla vain Brawnin.Olikos se Duracellin mainos mikä Ruupenin hatussa oli edessä mutta Jönssönillä ei. Uusi BGP, tai Rubinjo sponssi siis?
Tuo on minullekin kaikkein upein Williamsin väritys. 1985-93 siis. Enpä silti tallilta oikein yhtään rumaa lookia keksikään.
Williams FW15C. Viimeisin upeaväritteinen Williams kaudelta 1993.
BMW Williams -aikakauden steriili, tylsä väritys yhdistettynä vuoden 2004 mursukeulaan oli kaikkea muuta kuin kaunis näkymä. Mutta muuten kyllä totta.Enpä silti tallilta oikein yhtään rumaa lookia keksikään.
Sitä punaista Winfield-väritystä ei kyllä osannut oikein Williamsiksi mieltää.Tuo on minullekin kaikkein upein Williamsin väritys. 1985-93 siis. Enpä silti tallilta oikein yhtään rumaa lookia keksikään.
BMW-värityksestä pidin jo Brabhamilla aikoinaan. Mursukeula on ollut 2000-luvun karsmaattisin auto. Muut ovat muistuttaneet liikaa toisiaan. Ja eikö nimenomaan erilaisia ratkaisuja olla toivottu?BMW Williams -aikakauden steriili, tylsä väritys yhdistettynä vuoden 2004 mursukeulaan oli kaikkea muuta kuin kaunis näkymä.
Kyllä, mutta ei se ulkonäöllisesti tuosta mitenkään upeaa tee Auto itsessäänhän alkoi olla niitä Williamsin viimeisiä viritelmiä, joilla saatiin jotain tulostakin aikaan...Ja eikö nimenomaan erilaisia ratkaisuja olla toivottu?
Pikemmin joutsenlaulu. Siitähän luovuttiin kesken kauden. Taisi Antonia Terzi saada kenkääkin sen seurauksena.Kyllä, mutta ei se ulkonäöllisesti tuosta mitenkään upeaa tee Auto itsessäänhän alkoi olla niitä Williamsin viimeisiä viritelmiä, joilla saatiin jotain tulostakin aikaan...
Kyllähän sillä jotain vielä aikaan saatiin - Montoya otti normaalikeulaisella versiolla Williamsin toistaiseksi viimeisen voiton Brasiliassa kerrassaan hienolla ajolla Kimiä vastaan. Terzistä kerrottiin myös sellaista, että hän halusi itse lähteä epäonnistumisen jälkeen. Tiedä sitten. Williamsin värimaailmasta olen pitänyt jo pitkään, kaksivärisyys tekee autosta huomattavasti siedettävämmän silmälle kuin joidenkin kilpailijoiden koiran oksennusta muistuttavat ratkaisut.Pikemmin joutsenlaulu. Siitähän luovuttiin kesken kauden. Taisi Antonia Terzi saada kenkääkin sen seurauksena.
No ainakaan Heikki Kullan mukaan Air Asia ei ole tulossa sponsoriksi.Kyllähän sillä jotain vielä aikaan saatiin - Montoya otti normaalikeulaisella versiolla Williamsin toistaiseksi viimeisen voiton Brasiliassa kerrassaan hienolla ajolla Kimiä vastaan. Terzistä kerrottiin myös sellaista, että hän halusi itse lähteä epäonnistumisen jälkeen. Tiedä sitten. Williamsin värimaailmasta olen pitänyt jo pitkään, kaksivärisyys tekee autosta huomattavasti siedettävämmän silmälle kuin joidenkin kilpailijoiden koiran oksennusta muistuttavat ratkaisut.
Värityksiin ja sponsoreihin liittyen uudet tallit ovat mielenkiintoista seurattavaa. Tummanvihreää Lotusta toivovat pettynevät, eivätköhän sponsorit tuon lopulta ratkaise. Lotuksen Air Asia samoin kuin Virgin ovat yleensä käyttäneet punavalkoista, tosin molempien yhtiöiden logot taipuvat vaivattomasti myös muihin väriyhdistelmiin. Veikkaan silti, että ainakin jomman kumman tallin autossa valkoinen ja punainen ovat merkittävässä asemassa.
Turun Sanomat sanoi:Heikki Kovalaisen uusi talli Lotus lähtee mukaan kaikkein varmimmalla reseptillä.
Tallipäällikkönä kaupallisia asioita johtaa Aasian nerokkaimpiin liikemiehiin kuuluva Tony Fernandes, joka ei sijoita yritykseen omia miljooniaan – ei edes johtamansa AirAsiaa sponsoriksi. http://www.ts.fi/f1/kolumnit/96175.html
Itsekin pidän tuota parhaimman näköisenä värityksenä mitä ehkä viimeiseen viiteen-kuuteen vuoteen ollaan nähty. 2008 Honda tosiaan spoilattiin liialla valkoisella, olisivat vaan pysyneet tuossa. Tai olisivat ehkä hankkineet jonkin pääsponsorin jopa niin olisivat pysyneet pystyssä kauemmin.Jostain syystä tää on mun mielestä ihan hieno, käytetty kunnolla värejä ja erottuu muista.
[Honda RA107]
Ainaki se oli parempi ku se seuraavan vuoden Honda :yuck:
Erikoista, sillä muistelisin Air Asian logon olleen mukana siinä jokunen kuukausi sitten esitellyssä vaahtokarkkioksennuksen värisessä pienoismallissa.No ainakaan Heikki Kullan mukaan Air Asia ei ole tulossa sponsoriksi.
Tummanvihreää Lotusta toivovat pettynevät, eivätköhän sponsorit tuon lopulta ratkaise.
Tästä tuli mieleen vuoden 2003 ratkaisu Renaultilla. Eivätkös he korvanneet Mild Sevenin häkkyrän kyseisen kuljettajan numerolla? Kätevää mielestäni.Tässä kun on nyt ollut juttua noista tallien tupakkasponsoreista ja niiden peittämisestä, niin mielestäni yksi omaperäinen ja hieno löytyy Williamsilta. Ainakin vuoden 1997 autoissa käytettiin Rothmanssin tilalla kysymysmerkkiä. Tästäkin löytyy kaksi variaatiota. Meikäläisen mielestä ihan hauska viritelmä ja ihan toimiva.
Simppelit ratkaisut ovat yleensä aina parhaimpia. Kenen lie ollut idea korvata tuo Rothmanss kysymysmerkillä, mutta kyllähän se toimii. Ja eikä tuosta Rothmanssista nyt saisi mitään järkevää lausahdustakaan aikaan.
Eikös ne korvannut Mild Sevenin tekstin kuljettajien nimillä. :edit: Ja logon tilalle näköjään numeron.Tästä tuli mieleen vuoden 2003 ratkaisu Renaultilla. Eivätkös he korvanneet Mild Sevenin häkkyrän kyseisen kuljettajan numerolla? Kätevää mielestäni.