Mielialasi ja päällimmäinen tunteesi just nyt?

Olga

.
Liittynyt
13.10.2001
Viestit
40436
Sijainti
lakitukossa
Kajaani 02.04.2009 10:36:31 palohälytys
Satuinpas olemaan juuri tuolla hetkellä paikassa, jossa palohälytys alkoi. Se hälytyssireenien ulvonta talossa oli kammottavaa kuunneltavaa. Tilannetta pahensi sekin, ettei tiennyt syytä. Miltähän tuntui potilaista, jotka eivät pääse liikkeelle ja kuulivat/luulivat, että on hätä. Itselläni oli vain 'piikki suonessa' ja pääsin normaalisti piikityksen jälkeen ulos. :eek:
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Tiedotus Suomen eläkeläisille!

Ymmärrän, että uutinen Liliuksen eläkkeestä on saattanut aiheuttaa teissä syvän epäoikeudenmukaisuuden tunteen, mutta älkää kuitenkaan kostako sitä niille sukupolville, jotka omatkin eläkkeenne maksavat. Koin tänä aamuna taholtanne kaksikin kertaa käyttäytymistä, joka horjutti uskoani vanhenemisen mukanaan tuomasta viisaudesta. Toisessa tapauksessa kyseessä oli koiran ulkoiluttajia digikameransa kanssa kyttäävä ja ulko-ovellaan äänekkäästi protestoiva herra ja toisessa auton sivuikkunaan liikenteessä tapahtuneesta jonotustilanteesta johtuen irvistelevä rouva. Mainittakoon, että molemmissa tapauksissa käyttäydyin itse lain- ja yleisesti hyväksyttyjen sääntöjen ja määräysten mukaisesti.

Suomen eläkeläiset!

Ymmärrän tuohtumuksenne enkä pahoittanut raivareistanne mieltäni. Silti, yrittäkäämme jatkossa harkita hetki, laskea hiljaa mielessä kymmeneen ja miettiä, miksi olemme niin vihaisia. Kiitos!
 

Juskanen

Naisilleninen
Liittynyt
3.8.2003
Viestit
6598
Sijainti
lähiö
Mä lähden ihan just lentokentälle. Jippii :D Oon innoissani kuin kakara jouluaattona :ahem:
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Hämmentynyt ja hämmästynyt: harjoituspuhuttelu kesti vain puoli tuntia. Pääsi ajoissa lähtemään kotio. Ruksi seinään.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ihan ok. Ei vituta edes lätkä. Sen verran Jyppi parempi tänään.:ahem:
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Vituttaa että pitää vielä työharjotella 2kk ja kesäkuun puolivälissa voisin mahdollisesti saadan ekan palkkani. Ei jumalauta en kyl niin kauaan haluu odotella. Rahaa tilille tavalla tai toisella.
 
Ylös