Mielialasi ja päällimmäinen tunteesi just nyt?

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Ahistaa, kun äkisti tajusin, että on mentävä HulluillePäiville vaikka olin vannovinani välttää niitä. Uh.
Jos olisin T.Toikki, voisin laatia tästä oman otsakkeensa, jossa sanoisin mitä ajattelen ko. hulinoinnista, tönivistä mummoista, ahne kiilto silmissään tuuppivista pyrkyreistä ja koko hemmetin hikisestä hulabaloosta. Vaan kun en ole niin en sano.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Vittu. Aamun hyvä mieli tiessään ja huoli tilalla. Soitin mutsille. Oli löytänyt koiralta pienen irtonaisen patin nisän vierestä. Juoksuaika loppui parisen viikkoa sitten. Voi olla rauhastulehdus tai maitorauhaskasvain, nisäkasvain. Ens viikolla soittelee eläintohtorille ja siitä katellaan sitten. Emänsä meni pahanlaatuiseen nisäkasvaimeen. Mutta se oli ollut eri tuntuinen kuin tämä, kiinteä ja epämääräisen muotoinen. Tämä taas kuin pehmeä kuula ihon alla nisän kohdalla.
 

Balthazar

Luonnollisesti.
Liittynyt
10.11.2000
Viestit
13560
Sijainti
Boogie Street
Vittu. Aamun hyvä mieli tiessään ja huoli tilalla. Soitin mutsille. Oli löytänyt koiralta pienen irtonaisen patin nisän vierestä. Juoksuaika loppui parisen viikkoa sitten. Voi olla rauhastulehdus tai maitorauhaskasvain, nisäkasvain. Ens viikolla soittelee eläintohtorille ja siitä katellaan sitten. Emänsä meni pahanlaatuiseen nisäkasvaimeen. Mutta se oli ollut eri tuntuinen kuin tämä, kiinteä ja epämääräisen muotoinen. Tämä taas kuin pehmeä kuula ihon alla nisän kohdalla.
Meillä koiralta leikattiin vastaavanlainen kasvaimena pois vajaa vuosi sitten. Eläinlääkäri lähetti patin (tai näytteen siitä) tarkempiin tutkimuksiin, jossa todettiin, että se oli vain tulehtunutta kudosta (mahdollisesti jonkun hyönteisen pistosta), joka olisi ajan kanssa parantunut itsestään. Leikkaus oli siis meidän kohdalla turha. Kannattaa siis tutkia ennen hutkimista.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Meillä koiralta leikattiin vastaavanlainen kasvaimena pois vajaa vuosi sitten. Eläinlääkäri lähetti patin (tai näytteen siitä) tarkempiin tutkimuksiin, jossa todettiin, että se oli vain tulehtunutta kudosta (mahdollisesti jonkun hyönteisen pistosta), joka olisi ajan kanssa parantunut itsestään. Leikkaus oli siis meidän kohdalla turha. Kannattaa siis tutkia ennen hutkimista.
Soittelin uudemman kerran mutsille kun olivat lenkiltä jo sisällä. Nisän vieressä on. Irtonainen, oireeton ja kiinteä kuin herne nahkan alla. Eli ihan samanlainen oireeton rasvapatti, koiran finni, mikä Nellyllä on ollut selässä jo vuosia. Junan alle jääneellä Katinkalla oli noita rasvapatteja kans ikänsä muutama. Oireettomia eivätkä sen kummemmin lisääntyneet. Muuten on täysin oireeton, kivuton eikä sitä kohtaa edes tunnista.

Mutta eläinlekurille soitto maanantaina ja tsekkaus. Hyvin todennäköisesti ja toivottavasti vaaraton rasvapatti, mutta hyvähän se on tarkastuttaa.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Vähän sellainen fiilis että uutta matoa koukkuun ja kaloja narraamaan.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Hyi vittu. Laatta lensi aamulla, joten empä mene töihin tänään. Nyt on vaan vatsassa vähän vellova tunnelma. Varsinaisesti ei okseta enää, mutta ihan varma ei voi olla.

Neljä olutta join eilen, ettei toi ny siitäkään oikein voi olla. Olikoha makkara pilaantunut mitä eilen vedin.

Työterveyshoitaja soittelee kohta takasipäin, hauska selittää että ei tää mitään krapulaa ole. :mad:
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Domppari on semmonen hento teinityttö. Huudellut kotonaan eilisiltana vuoron perään "Vittu mä oon kännis!" ja "Kukaan ei rakasta minua, nyyyh!"
 
Ylös