Viime torstaina sain työaikana tietää, että pitäis lähteä ens viikoksi Australiaan, taas. Ei siinä mitään, olin jo kattonut lennot valmiiksi ja aattelin, että perjantaina sitten pistetään travelplan sihteerille ja valmistaudutaan, että täytyy lähteä lauantai-iltana ja olla maanantai-aamuna perillä.
Illalla sitten alkoi tuntua "tuttuja" oireita, mistä olin kärsinyt jo viikon verran. Lievää kipua vasemman rintalihaksen alla. Mittasin verenpaineen, oletin sen olevan kohollaan, noin 160/jotain. Olikin 200/jotain.
Lähdin päivystykseen ja aikani odoteltuani pääsin tiskille, jossa kaveri kyseli, että mikä vaivaa. Valittelin sydäntäni ja korkeaa verenpainetta. Kun sitten mainitsin tuon 200, niin perse nousi penkistä aika nopeasti ja sanoi, että tulepas tänne näin, tosta kulman takaa heti ovesta sisään, otetaan sut makuulleen ja sydänfilmiä tulemaan.
Pari suihkausta jotain pahanmakuista ainetta kielelle, asperiinia ja nitropilleri.
Sinne sitten ja pienen lepuutuksen jälkeen alettiin ottamaan säännöllisin väliajoin verenpainetta. Oli siinä vaiheessa yli 200, en tiedä tarkkaan, minkä verran. Karvat pois paikka paikoin, jotta saatiin lätkät kiinni ja sydän seurantaan ja käyrää paperille.
Vähän ajan kuluttua sitten kerrottiin, että jotain vikaa sydänkäyrissä, jotka voisi viitata infarktiin. Vähän olin ajatellut, että jotain sellaista se voisi olla, joten en yllättynyt. Päättivät, että mut siirretään teholle seurantaan, pyörätuolissa ja taisi olla jo tiputus + lääkitys päällä.
Teholla sänkyyn ja lisää lääkitystä ja tässä vaiheessa oli viimeistään jo nitrotippakin toisessa kädessä. Hoitajat ja lopulta myös lääkäri kävi siinä sitten kyselemässä oireita. Oireet oli vähän ristiriitaisia infarktin suhteen, mutta sitä siinä pyrittiin hoitamaan, koska se oli vaarallisin mahdollinen diagnoosi.
Nitro + muut lääkkeet + vuodelepo pudottivat sen verenpaineen johonkin "normaalille" 160/110 -tasolle. Nitrot aiheutti aivan hillittömän pääkivun. Painetta mittailtiin kerran 10 minuutissa ja se oli laskusuunnassa. Pääkipuun morfiinia, jonka vaikutus kesti aika vähän aikaa, mutta vei pahimman terän kivulta, ennenkuin muut pääkipuun tarkoitetut lääkkeet tehosivat.
Tylsistymistä, verinäytteiden ottoa (ja nirhaisi vähän hermoa siinä samalla, hermo säteilee vieläkin tietyissä tilanteissa), keuhkoröntgen siinä sängyllä.
Eka kuva ei osunut kohdalleen, kun mulla oli niin pitkät keuhkot. Toinen onnistui nipinnapin.
Lopulta lääkäri tulee ultraäänilaitteen kanssa tutkimaan sydäntä. Eikä löytänyt mitään, mikä olisi voinut selittää noi oireet. Mutta päätti pitää mut yön yli seurannassa, mutta siirrettynä sydänseurantaosastolle (CCU). Jossain välissä sanottiin, että tuskin pääsen ennen maanantaita pois.
CCU:ssa sain taas lisää lääkitystä ja vähän myös iltapalaa. Ei ollut nälkä, mutta söin silti, kun olis varmasti tullut nälkä hetken päästä.
Virtsanäytekin tuli annettua (on vähän hankala antaa vuodepotilaana, kun molemmissa kyynärtaipeissa oli tippaletkut ja sormessa happimonitori ja sydänpiuhat rinnassa ja selässä).
Taas pääkipuun morfiinia ja muita lääkkeitä ja unta palloon.
Heräsin sitten joskus viideltä ekan kerran. Kiva, kun pitäis levätä.. Sain siinä sitten nukuttuakin vielä.
Aamulla joskus 8-9 paikkeilla alkoi taas olla elämää osastolla, ja seuraava lääkäri kävi kyselemässä samoja asioita. Eikä taaskaan oireet mätsänneet infarktiin. Toisen kerran ultrattiin sydän, eikä taaskaan mitään merkkejä sepelvaltimotaudista eikä muistakaan rakenteellisista vioista. Eikä verinäytteestäkään löytynyt markkereita infarktista, eikä sydänfilmistäkään.
Miettivät, että tekevätkö angiografian (eli tähystyksen ja mahdollisen pallolaajennuksen), mutta jättivät tekemättä, koska kaikki näytti olevan ihan ok. Sain 3 kuukauden reseptin verenpainelääkkeestä ja viikon liikuntakiellon ja kuukauden verran pitäis olla ihan hissukseen. Ja sitten rasitustesti ja katotaan sen jälkeen, mitä tapahtuu.
Verenpaine tuon seikkailun jälkeen on ollut siedettävissä tai hyvissä lukemissa. Alimmillaan jotain 120/70, lepopulssin ollessa jotain 42. Ylimmillään se on ollut jotain 150/90. Oon seuraillut vähän turhankin ahkerasti noita lukemia.
Kuulemma seuraava vaihtoehto, joka sydänoireita saattaisi aiheuttaa, on sydänlihastulehdus, joka voi olla erilaisten flunssien jälkitauti. Tuo lienee aika hyvä arvio, koska noita nuhia ja flunssia ja nenäontelontulehduksia on ollut viimeisen puolenvuoden aikana rutkasti. Ja tuohon ei ole muita lääkkeitä kuin lepo.
Kahteenkin otteeseen sanottiin, että soita 112 vastaavassa tilanteessa. Ei tullut lähtiessä mieleenkään, kun vastaanotto on alle kilometrin päässä.
Täytyy sanoa, että juuri missään vaiheessa reissua en ollut hirveän huolissani, koska kipu ei ollut mitään isoa (0-10 asteikolla ehkä 1). Lääkärit ja hoitajat oli varmasti enemmän huolissaan kuin mä. Aiemmin olin itseasiassa enemmän huolissani sydämestäni, koska aiemmin siitä on kuulunut jotain pientä sivuääntä ja nyt siitä ei ollut tietoakaan. Ultraamisen jälkeen sain kyllä tietää paljonkin "nippelitietoa" omasta pumpustani ja ne on olleet omiaan huojentamaan aiempia epäilyksiä sydämen tilasta.
Kolesterolit on kaikki 4 arvoa vääriin suuntiin koholla, joten elämäntaparemppaa tästä seuraa joka tapauksessa, jotta arvot paranee ja verenpaineetkin laskisi normaaleiksi ja painoa täytyy pudottaa.
Tässä vaiheessa vois sanoa, että ei pöllömpi fiilis. Tottakai täytyy suhtautua sillä vakavuudella tähän, että sydämiä on vain tuo 1, ja se on tärkeä, mutta ei siis mitään niin dramaattista, mitä ensisilmäyksellä voinut olettaa.