- Hauskat kuvat -

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
Alunperinhän duunikavereilla oli kuulemma ollut ideana hankkia "pleksilasia" ja aidata mun duunipaikka sen avulla niin, että sisälle jäävän tilan voisi täyttää ääriään myöden pienillä vaahtomuovi-/styroxpalloilla (siis semmosella pakkausmateriaalilla). Luopuivat aiheesta, kun eivät eksineet miten tuo materiaalin sais sitten parhaiten hävitettyä toimistolta ilman, että se leviää kaikkialle, ostaahan tota kamaa voi kuulemma aika helvetin isoissa säkeissä eikä ole edes erityin kallista.

Jossain vaiheessa suunnittelivat myös muuttavansa mun duunipisteen hiekkarannaksi, mutta siinäkin oli se siivousongelma.
Sun työkaverit viettää ihan liikaa aikaa netissä. Kaikista kolmesta ratkaisusta nähnyt kuvat kuvaton.comissa tai jossain muussa vastaavassa. :rolleyes:

Äänestän elmukelmua.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Originaaleja källejä on aika vaikea keksiä. Joku on aina ehtinyt ensin.
Töikaverin vanha rellu nostettiin trukilla kahden männyn väliin sillä viisiin pitkittäin, ettei siitä päässyt eteen eikä taakse saati kääntämään pois. Ukko itse oli viikon harjotuksessa niin oli meillä siinä aikaa pähkiä jäynää..
Toinen töikaveri pitää autonsa ovia aina auki töipihalla. Sekin oikein kerjää jotain kepposta.

Noita tommosia luodinreikätarroja vois hyödyntää kans, varsinkin ampumaleirillä.. hmm..
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Parsa töikälli oli kun duunissa korvattiin tietämyskoneet etäyhteysmasiinoilla jotka oli yhteydessä keskusserveriin joka teki kaiken pähkäilytyön. Ne masiinat starttas vain ja ainoastaan töintekijöiden omalla henk.koht sirukortilla. Lomalla olleen kaverin mööpelistä keksin teipata kirkkaalla teipillä umpeen sen aukon. Töikaveri ei sitä huomannut ja survasi sen teipin mööpelin syövereihin.
Oli entinen kone sitä myöten se.
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Originaaleja källejä on aika vaikea keksiä. Joku on aina ehtinyt ensin.
Töikaverin vanha rellu nostettiin trukilla kahden männyn väliin sillä viisiin pitkittäin, ettei siitä päässyt eteen eikä taakse saati kääntämään pois. Ukko itse oli viikon harjotuksessa niin oli meillä siinä aikaa pähkiä jäynää..
Toinen töikaveri pitää autonsa ovia aina auki töipihalla. Sekin oikein kerjää jotain kepposta.

Noita tommosia luodinreikätarroja vois hyödyntää kans, varsinkin ampumaleirillä.. hmm..
Lahna muovipussiin ja käärö penkin alle ylös, ettei löydy helposti. Hajun perusteella sitä on todella vaikea jäljittää.

Sitten vaan naamaa peruslukemille ja antaa parin viikon vierähtää. Tuska kasvaa uhrilla hiljalleen. Kuuluu sarjaan erittäin vittumaiset källit.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Parsa töikälli oli kun duunissa korvattiin tietämyskoneet etäyhteysmasiinoilla jotka oli yhteydessä keskusserveriin joka teki kaiken pähkäilytyön. Ne masiinat starttas vain ja ainoastaan töintekijöiden omalla henk.koht sirukortilla. Lomalla olleen kaverin mööpelistä keksin teipata kirkkaalla teipillä umpeen sen aukon. Töikaveri ei sitä huomannut ja survasi sen teipin mööpelin syövereihin.
Oli entinen kone sitä myöten se.
:D

Tuliko edes vähän hiki kun huomasit, mitä oli päässyt käymään?
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Parsa töikälli oli kun duunissa korvattiin tietämyskoneet etäyhteysmasiinoilla jotka oli yhteydessä keskusserveriin joka teki kaiken pähkäilytyön. Ne masiinat starttas vain ja ainoastaan töintekijöiden omalla henk.koht sirukortilla. Lomalla olleen kaverin mööpelistä keksin teipata kirkkaalla teipillä umpeen sen aukon. Töikaveri ei sitä huomannut ja survasi sen teipin mööpelin syövereihin.
Oli entinen kone sitä myöten se.
Auts.. Kolahti omaan nilkkaan.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Olli Rehniä, tuota EU:n talouskuvioista loistavasti ennustanutta "Mohammed Saeed al-Sahafia" ei näy myöskään kuvassa.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
"Mut kuulehan sie Jyrki, miss sie tartteet oikeen hyvvää maksajaa, niin täss siul ol sellanen"
 
Ylös