Heikki Kovalainen - Suomussalmen ilopilleri

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Olet väärässä. Berger hävisi pisteissä 1991 Sennalle pahemmin kuin Kovalainen Hamiltonille viime vuonna, jos muutetaan pinnat samaan järjestelmään. Samoin aika-ajotilasto oli vielä synkempää luettavaa, 13-3 Sennalle.
Vähän kaksipiippuinen asia. Eikö niitä tilastoja pitäisi katsoa enemmänkin sijoitusten perusteella? Pisteitähän kerätään saamalla paras mahdollinen sijoitus MM-taulukossa. Ja kun pisteytys on vuosien aikana muuttunut.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Vähän kaksipiippuinen asia. Eikö niitä tilastoja pitäisi katsoa enemmänkin sijoitusten perusteella? Pisteitähän kerätään saamalla paras mahdollinen sijoitus MM-taulukossa. Ja kun pisteytys on vuosien aikana muuttunut.
En ihan ymmärrä, mitä tarkoitat, mutta sijoitusten vertaamisessakin on oma ongelmansa. Suurimmat muutokset 1990-luvun alkuun ovat ensinnäkin autojen huimasti parantunut luotettavuus ja toisekseen kilpailun koventuminen. 1991 Berger sai olla melkoisen surkea, että muilla kuin Williams-kuskeilla oli mahdollisuus hänen edelleen. Joka tapauksessa Bergerin ja Sennan ero oli isompi kuin yleisesti mielletään, minkä lisäksi Gerhard oli nimenomaan McLaren-vuosinaan varsin virhealtis. Oikeastaan todella hyvä vertaus Heikkiin, kun tarkemmin miettii.
 
Tarkoitin sitä vaan että en oikein pidä siitä että aletaan sen aikakauden pisteitä muuttamaan nykypisteytykseen tai toisinpäin.
 
Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
Turha tälläisiä on edes kommentoida, alkaa menemään jo todellakin kaukaa hakemisen puolelta. Itse en , kuten Bobakki sanoi, todellakaan usko, että kuljettajat näkee peileistä tilannetta. Kuljettaja keskittyy ainoastaan tikkariin ja sitten kaasu pohjaan. Siinä vaiheessa tuskin vilkuilee, miten varikolla kävi. Heikki ei ole ensimmäinen varikolla sekoilija, muttei viimeinenkään.
Eihän ne kuljettajat välttämättä peileistä niitä tilanteita seuraa, onhan niillä pers tuntuma jne.

Tässä pers tuntuma pysäytti, ei peilit eikä tikkari/valot. (Kimi Valencia)
http://www.youtube.com/watch?v=DuvV7-Rltl4

Ja muistan kyllä itse niin monta tilannetta (mm Schumi), joissa kuski on ensin pysähtynyt ja sitten vasta tikkari laskeutunut alas. Videoita ei näytä hevillä löytyvän muita ku Singapore, Brasilia ja sitte niitä varikolle tulossa aiheutettuja Faileja..

Anyway, oikia on sun uskos varmaan mutta ehkä tarpeettoman vahva.
 
Jonasz

Road Racing
Liittynyt
14.11.2007
Viestit
369
Eihän ne kuljettajat välttämättä peileistä niitä tilanteita seuraa, onhan niillä pers tuntuma jne.

Tässä pers tuntuma pysäytti, ei peilit eikä tikkari/valot. (Kimi Valencia)
http://www.youtube.com/watch?v=DuvV7-Rltl4
Tuossa Valencian varikkohäppeningissä Kimihän lähti punaisen valon aikaan. Ei siis saanut lupaa lähtöön ja ennakoi liikaa. Välähti varmaan vaan sekunnin päästä, että tuli lähdettyä liian aikaisin ja pysäytti pelin. Pers tuntumaa tai ei.
 
Oberfeldwebel

Ylivääpeli
Liittynyt
6.9.2003
Viestit
4275
Tuossa Valencian varikkohäppeningissä Kimihän lähti punaisen valon aikaan. Ei siis saanut lupaa lähtöön ja ennakoi liikaa. Välähti varmaan vaan sekunnin päästä, että tuli lähdettyä liian aikaisin ja pysäytti pelin. Pers tuntumaa tai ei.
Ai joo niin tais ollakin.
 
tenutappi

Well-known member
Liittynyt
25.4.2002
Viestit
598
Sijainti
Jämijärven Snägäri
Eikä siihen sen ihmeellisempää tuntumaa tarvita kun koko kylpyamme hyppää metrin sivuun. Tulee hidasälysemmälläkin kaverilla mieleen et joku ei nyt oo ok
 
NiPzyyZ

Well-known member
Liittynyt
3.12.2004
Viestit
663
Tuossa Valencian varikkohäppeningissä Kimihän lähti punaisen valon aikaan. Ei siis saanut lupaa lähtöön ja ennakoi liikaa. Välähti varmaan vaan sekunnin päästä, että tuli lähdettyä liian aikaisin ja pysäytti pelin. Pers tuntumaa tai ei.
Ja siinä on sekin, että tankkaaja jäi renkaan alle, toisin kuin Heikin tapauksessa.
 
DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1022
Sijainti
Helsinki
Olet väärässä. Berger hävisi pisteissä 1991 Sennalle pahemmin kuin Kovalainen Hamiltonille viime vuonna, jos muutetaan pinnat samaan järjestelmään. Samoin aika-ajotilasto oli vielä synkempää luettavaa, 13-3 Sennalle.
Voi olla, mutta Berger kuitenkin oli voittanut kisoja ennen Mäkkiä ja voitti kisoja myös Mäkin jälkeen joten ei voi mitenkään verrata Bergeriä ja Heikkiä.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8745
Sijainti
Vantaa
Voi olla, mutta Berger kuitenkin oli voittanut kisoja ennen Mäkkiä ja voitti kisoja myös Mäkin jälkeen joten ei voi mitenkään verrata Bergeriä ja Heikkiä.
Tässä vertailussa suurin ongelma on, ettei Heikki ole ajanut voittavalla autolla ennen mäkkiä eikä Heikki tiedä vielä ajaako vielä mäkillä vai ei.
 
-Sentteri-

Well-known member
Liittynyt
27.8.2009
Viestit
466
Tässä vertailussa suurin ongelma on, ettei Heikki ole ajanut voittavalla autolla ennen mäkkiä eikä Heikki tiedä vielä ajaako vielä mäkillä vai ei.
Eiköhän Heikki sen jo tiedä, vaikka McLaren sopimusta ei vielä olisi mihinkään suuntaan tehnytkään. Itse en usko Heikin McLaren-jatkoon enää juurikaan, kun sen verran kovan tason kuskeja on tarjolla.
 
berra67

Well-known member
Liittynyt
11.2.2003
Viestit
923

...mutta lähinnä Heikin erittäin huonot esitykset voittaja-autolla on syynä siihen että Heikki menee vaihtoon, ei niinkään se että markkinoilla saatavilla kovia kuskeja. Jos Heikki olisi esittänyt jotain parempaa mihin on kyennyt niin tallipaikka ei olisi millään tavalla vaarassa. Nyt kuitenkin 100%varmuus että Heikillä päättyy McLaren-komennus.
 
DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1022
Sijainti
Helsinki
Mikähän tää Heikin tilanne tällä hetkellä on? Ei tunnu olevan kovinkaan vahvasti spekulaatioissa mukana oikein minkään hyvän tallin kohdalla. Toivottavasti nyt löytyisi paikka edes vaikka Voima Intialta, sekin on ihan ok verrattuna näihin Lotuksiiin ja Manooreihin.
 
berra67

Well-known member
Liittynyt
11.2.2003
Viestit
923
Mikähän tää Heikin tilanne tällä hetkellä on? Ei tunnu olevan kovinkaan vahvasti spekulaatioissa mukana oikein minkään hyvän tallin kohdalla. Toivottavasti nyt löytyisi paikka edes vaikka Voima Intialta, sekin on ihan ok verrattuna näihin Lotuksiiin ja Manooreihin.
Lewis Hamiltoninkaan puheissa ei enää Kovalainen "kummittele". Se on kyllä sitä myöte selvä ettei Kovalainen enää ole McLarenin miehiä kunhan tämä kausi on paketissa. Onneksi sanoin kuukausi sitten irti Mtv3MAX/PlusTV-kanavapaketin niin ei tarvitse ensi kautena katsella Vormuloita joissa ei enää suomalaisia aja.
 
MrMonaco

Well-known member
Liittynyt
15.10.2007
Viestit
56

Ja alkuvuodesta sitten kauppaan hakemaan uusi kanavapaketti:wink:
Kyllä siellä suomalaisväriä ensi kaudellakin nähdään. Ihmeitä saa tapahtua jos ei nähdä.
 
FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
joop, eiköhän Kovis nähä Rellulla tahi Tojolla, Kimikin suhannee Mäcillä :ahem:
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Lewis Hamiltoninkaan puheissa ei enää Kovalainen "kummittele". Se on kyllä sitä myöte selvä ettei Kovalainen enää ole McLarenin miehiä kunhan tämä kausi on paketissa. Onneksi sanoin kuukausi sitten irti Mtv3MAX/PlusTV-kanavapaketin niin ei tarvitse ensi kautena katsella Vormuloita joissa ei enää suomalaisia aja.
No älä ny. Ensi kausi on TAAS kaikkien aikojen suomalaiskausi FORRRMULOISSA! (Ei sitä tiedä, voihan se ollakin.)
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös