Painonpudotus & tsemppaustoikki & polli

Milloin Domppari on jälleen 75 kiloinen adonis?


  • Äänestäjiä yhteensä
    92

Captain Howdy

Well-known member
Liittynyt
6.6.2001
Viestit
20416
Sama.

Oma sälli onneksi käy jopa yksin uimassa, jos ei muita lähtijöitä ole. Osa kavereista kun alkaa olla sellaisessa vaiheessa, ettei sinne enää halua lähteä. Alasti pitäis olla suihkussa ja kaikkea... :rolleyes:. Ei nyt välttämättä mitään matkaa pelkästään sälli ui, mutta mennä plutii kuitenkin. Joskus muutamankin tunnin putkeen. Huomattavasti parempi, kuin istua pelkän pleikan/tietokoneen edessä.
Juuri näin. Kesällä mökillä ei ole ongelmaa, koska siellä ollaan ulkona kaiken aikaa ja kaikki pienikin tekeminen on kuitenkin liikkumista. Mutta talvisin ja varsinkin tähän aikaan ulkona ei juuri viitsi olla. On aina tykännyt uimisesta, joten oli luonnollista ehdottaa sitä.
 

Örfil

Guest
Olen vuosia painanut about 80,xx. Nyt aloitin uimisen, lähinnä pojan seuraksi, jotta liikkuisi edes vähän. Eihän siinä niin käynyt, vaan suu vaahdossa vetelen rintauintia 2 km per kerta. Tuloksena parin kuukauden jälkeen tänään aamupaino 76,7. Pojalta on myös lähtenyt vatsan ympäriltä ylimääräistä pois ja kunto kasvanut.
Julistan tämän "Viikon Hienoksi Uutiseksi".

:ahem:
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Jämsänkosken uimahalli on suljettuna ensi vuoden syksyyn saakka.

Toisaalta voisihan sitä työpäivän päätteeksi käydä Tampereella, Kangasalla tahi Orivedelläkin polskimassa.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Ruskea rasva mahdollisesti lisääntyy kylmässä. Ihmiskehossa tuota ruskista on kylläkin vain muutamia kymmeniä grammoja, ihratynnyreillä ei välttämättä lainkaan. Jos ihminen treenaa kylmässä, ruskean rasvan määrä voi lisääntyä. Ruskea rasva suojaa kylmyydeltä polttamalla tehokkaasti kehon varastorasvoja. On käsittämättömän typerä ajatus, että kilpauimareille kertyisi vatsaan varastorasvoja kylmässä vedessä uidessa. Meinasi pää irrota, kun huomasin, että joku oikeasti noin ajattelee. Ilmeisesti on kyse siitä, että mikä tahansa selitys ihrojen kertymiselle uppoaa, on se sitten kuinka typerä tahansa.
Huono provo. Jopa kakkosnikiltä.
 
Liittynyt
24.1.2004
Viestit
10131
Sijainti
Oslo
Ruskea rasva mahdollisesti lisääntyy kylmässä. Ihmiskehossa tuota ruskista on kylläkin vain muutamia kymmeniä grammoja, ihratynnyreillä ei välttämättä lainkaan. Jos ihminen treenaa kylmässä, ruskean rasvan määrä voi lisääntyä. Ruskea rasva suojaa kylmyydeltä polttamalla tehokkaasti kehon varastorasvoja. On käsittämättömän typerä ajatus, että kilpauimareille kertyisi vatsaan varastorasvoja kylmässä vedessä uidessa. Meinasi pää irrota, kun huomasin, että joku oikeasti noin ajattelee. Ilmeisesti on kyse siitä, että mikä tahansa selitys ihrojen kertymiselle uppoaa, on se sitten kuinka typerä tahansa.
Pidin Antsan kommenttia ensin vitsinä, jatkokommenttinsa perusteella tajusin, että hahmo oli tosissaan :D:D:D
Ei kai siinä.
 
Ylös