Kimi Räikkönen - Aikansa paras?

  • Viestiketjun aloittaja mjk
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Montezemolo, teitte kiinnostavan kuskisiirron - joten kysyisin hieman asiasta.

Massan loukkaannuttua myös Schumacher oli tulossa Ferrarin ohjaimiin. Jopa ensi kauden kuskiksi. Eikö Schumacher todellakaan tiennyt kuinka kipeän niskan hän omaa tai eikö talli todellakaan tiennyt montako kuskia se tarvitsee - kun kerran myös Alonson kanssa paperit oli jo tehty?

No Badoer tuli, omasi tältä autolta kokemusta ja saattoi siis antaa myös analyysiä auton kehitysosista ensivuodeksi. No, osia ei sitten enää edes testattu eikä Badoerilla ollut paljoa muutakaan kertomista kisoistaan. Onko hän todellakin vastannut autojen testaamisesta edes jossakin määrin?

Fisichella oli teidän seuraava siirtonne. Hienoa. Kuski jolla on vuosien kokemus ja joka sellaisella autolla kuin tuo, hetkinen - ForceIndia oli sirkuksen huikeimmalla radalla Kimiä nopeampi juuri ennen Ferrari siirtoaan. Kimi tosin oli kisassa kovempi. Miksi näistä lähtökohdista tullut kuski ei pääse tuhansien kilometrienkään ajon jälkeen 9 -sijaa korkeammalle - saati aika-ajoissa Q3:seen. Juu - ymmärrän. Auto on kovin huono kesken jääneen kehityksen vuoksi ja vaikea ajettava. Mutta kaveri, jolta tiimityö on ainakin selvin päin hieman hakusessa, motivaatio kuollut ja joka ei puhu - on samana aikana kuin mainitut Massan tuuraajat - kerännyt huikeat 38 pistettä. Tuolla vauhdillahan Kimi olisi taistellut mestaruudesta tälläkin autolla jos vain olisi saanut potkut ajoissa.

No. Toki Kimi on vaikea persoona. Kauden alussa hän jotakin ilmeisesti vielä puhui ja muistaakseni vaati sadekelin renkaita - mutta vasta sateiselle kelille. Taisi talloa siinä Domenkin varpaille. Hieman samoin, kuin pyysi viime vuoden kesällä - että saisi vanhan eturipustuksensa takaisin Massan kehuman tilalle. Mutta sellaista se on, kun ei ole motivaatiota. Siihen ne puheetkin sitten toppasivat vai? Nyt eropaperi kädessään, kerätessään Ferrarille noita käsittämättömiä pisteitä kolmatta sijaa varten ja vieden niitä tulevalta työnantajaltaan luulisi loppukisoissa motivaation rippeidenkin menneen. Varsinkin jos tuleva työnantajaehdokas kastelee bensalla ja maanmies-kollega sytyttää sen palamaan. Silloin Kimi odottaa uuden etusiiven juuri kisan kärkiryhmästä vaihtaneena, että savu hälvenee kypärän sisältä ja jatkaa ajoaan tallipäällikön kysyessä kuinka pahasti simmuja polttelee. Polttelee - mutta muutamat tärkeät pisteet Kimi silti haki. Ei vaikuttanut kovin huonosti motivoituneelta. Mikä lie antanut voimia.

No nyt olette Montezemolo tilanteessa, että Kimistä tässä nyt on puhuttu jo kuukausia, väsymykseen asti. Alonsosta puhuttiin myös hetken - ja Briatoresta, Renaultista, Piquesta, vakoilujupakasta ym Alonsoon liittyvästä, kuten kuinka Alonso vei Massalta yhden mestaruuden. Ja edelleen Kimistä, Kimin taistelusta pisteiden suhteen ja Kimin tulevasta tallista - ja siitä kuinka moni kuski ja talli tietoa tätä odottaa ja siitä kuinka esim Massa arvostaa Kimiä, mm hänen tiimityötä monen muu henkilön ohella. Ihan kummallista mediatohinaa.

Kuitenkin käynee niin, että eloisan tiimityön mallipelurinne Alonso ja toipuva Massa saavat vastaansa seuraavan kauden starttiin Maailmanmestarit Hamiltonin ja Räikkösen McLarenilta. Ja vaikka teille tähän krooniseen ja ilmeisen laajalle levinneeseen motivaatioanemiaan onkin löytynyt koko tiimiä parantavat rohdot Santanderilta, niin kovasti saavat kuskinne olla hereillä sekä testata teille hyvän auton lyödäkseen moisen kaksikon. Unohtamatta, että väliin saattaa tunkea RedBullin Vetteliä tai Brawnin Buttonia - Rosbergistä puhumattakaan. Näitä keskikastin kuskeja joita Ferrari ei tietenkään harkinnut.

Niin, siis piti kysymäni. Kun nyt unohdetaan Santanderin rahat jotka eivät kuskivalintoihin vaikuta, niin miten hyvin mielestänne päätöksenne oli harkittuja ja osuivat kohdalleen. Spontaanisti tällaisiä miljoona-asioita ei tietenkään päätetä, eihän.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Nyt meikältä meni vähän ohi ton mikælin tekstin lähde, vai oma pääkö se oli?
 

Hauki

kierroksella ohitettava
Liittynyt
4.3.2008
Viestit
181
Sijainti
vesikasvillisuuden suojassa
Nyt meikältä meni vähän ohi ton mikælin tekstin lähde, vai oma pääkö se oli?
Eipä tuo tainnut ensimmäinen (eikä toivottavasti viimeinenkään) Mikaelin "pakinoista" olla...

Offtopic: Nimimerkki "Scheiceman" näyttää tuossa hieman ylempänä mallia, kuinka mallikelpoinen uusi forumilainen aloittaa heti asialinjalla. Joskus tuollainen laittaa miettimään pitäskö Internetinkin käytössä olla "ajokortti" :rolleyes:.
 

formulastara

Well-known member
Liittynyt
30.3.1999
Viestit
5691
Sijainti
hki finland
Mikael vetäny taas jointin. :) eikö noita pakinoita voisi laittaa vapaan puolelle? No hard fiilings, mutta tuota, öh...
 

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Jaa. Kimikin taitaa sitten olla ammattimalli :) Joo mutta eipä tästä sitten sen enempää :rolleyes:
Niin, kun te viittasitte näihin lehdistön paparazzikuviin sun muihin itsestäänselvyyksiin niin minä puhuin nimenomaan mainoskuvauksista joissa Jenni ja Kimi on useissakin olleet yhdessä. Mainoskampanjoista tuli mieleen ensimmäisenä tuo TagHeuerin ulkomainokset joissa pariskunta poseeraa.

juu, ja kyllä - Kimi on näissä ammattimallin statuksella liki jo nykyään. Tuossa alussa muuten melko jäätävä Ice-katse -efekti. Siinä voi Alonsoa ruveta kylmäämään.

http://www.tagheuer.com/the-brand/stars-tag-heuer/kimi-raikkonen/video/index.lbl

urputtakaa lisää tuosta.
 
Viimeksi muokattu:

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Älä helvetissä! Harvoin näkee noin hyvin kirjoitettua tekstiä, jossa on silti sopivassa määrin analyysiä. Jatka ihmeessä kirjoittamista. Antaa kitisijöiden kitistä.
joo, leikilläni minä tuon heitin. Välillä nuo rakit vain väsyttää. - Kiitos
 

Sussari

Well-known member
Liittynyt
19.10.2009
Viestit
60
Sijainti
Asun koirankopissa :P
Mikaelin kirjoitukset ovat aina olleet hyviä (ennen rekisteröitymistä olen lukenut tätä foorumia) ja tällä sivulla oleva on yksi parhaista mitä olen lukenut :thumbup:

Hmm...aikansa paras? Vastaus olisi muuten helppo antaa, mutta Kimi on ajanut Schumin aikana...vaikea verrata näitä kahta sillä toinen näistä on F1-historian menestynein kuljettaja. Jos nämä kuljettajat olisivat ajaneet tallikavereina ja molemmat olisivat saaneet sellaisen auton, joka sopii heidän ajotyyleilleen, niin uskon, että Kimi saattaisi olla nopeampi. Ei kaikilla radoilla, mutta tietysti King of Spa on nopein Belgiassa :ahem: Jossain vaiheessa kautta Schumi olisi mielistellyt autoihin jotain sellaista mikä ei sopisi Kimille, joten kuljettajien nopeuserot saattaisivat tietenkin hieman vääristyä. Koska eivät ole ajaneet tallikavereina, niin mikael tai joku muu asiantuntija voisi verrata näitä kuljettajia, koska minä en osaa. Jotta voitaisiin sanoa että Kimi on aikansa paras, niin hänenhän täytyisi olla parempi kuin Schumacher?
 

-Sentteri-

Well-known member
Liittynyt
27.8.2009
Viestit
466
Räikkösellä enää kaksi vaihtoehtoa

Kimi Räikkönen on kertonut Toyotan moottoriurheilujohtajalle John Howettille, että hänellä on ensi kauden suhteen vain kaksi tallivaihtoehtoa.

Toyota on julkisesti ilmoittanut tehneensä Räikköselle ensi kaudesta tarjouksen, johon suomalaiskuski on vastannut omalla palkkapyynnöllään.

- Hän vastasi meille antamalla summan, joka on aivan liian korkea. Hänen summansa ei tule meille kysymykseen. Hänen täytyy tehdä meille uusi tarjous, Howett toteaa Motorsport Aktuell -lehdelle.

- Hän sanoo, että hänellä on kaksi vaihtoehtoa, joten me odotamme, Howett jatkaa.

Räikkösen toinen vaihtoehto on varikkotietojen mukaan McLaren-talli.
(MTV3)

Ettäpä semmosta, mikäli McLarenille ei siirry, niin voi helvetti, mikäli menee Toyotalle. Tosin eihän tuossa mainita, että toinen vaihtoehto on Toyota, mutta kyllä minä sen niin näkisin, tuskin siinä tarkoitetaan rallia ja Brawnilla on vissiin paikat täynnä.
 

zenit

Well-known member
Liittynyt
11.6.2008
Viestit
651
Sijainti
Lahti
Schumilla on tosin puolitoistakertainen määrä voittoja sieltä verrattuna King of Spahan, joten ei tuo mitenkään itsestäänselvää olisi.
Schumi ajoi 14 kertaa Belgian GP: n ja voitti kuusi kertaa. Kimin vastaavat lukemat on 7 ja 4.
Näin ollen Schumi on voittanut noin 43 prosenttia ajamistaan Span kisoista, kun taas Kimin vastaava voittoprosentti on 57.
Jatkaessaan uraansa Kimi voi teoriassa ihan "oikeastikin" nousta Schumin rinnalle eli voittaa kuusi kertaa, miksei mennä ohikin. En tosin usko monien muiden tavoin Räikkösen uran kestävän enää montaa kautta.
 

formulastara

Well-known member
Liittynyt
30.3.1999
Viestit
5691
Sijainti
hki finland
joo, leikilläni minä tuon heitin. Välillä nuo rakit vain väsyttää. - Kiitos
Olipas kivasti sanottu - kiitos. Eihän kyse ollut lopettamisesta vaan viestin kohdistamisesta soveliaampaan ympäristöön. Aika mustavalkoisesti täällä taas jotkut ottaa "kritiikin".

Minusta täällä asiapuolella pitäisi kuitenkin välttää ns. tarinointia, mutta se on vain näkemykseni. Kaikilla saa olla omat näkemyksensä.
 

formulastara

Well-known member
Liittynyt
30.3.1999
Viestit
5691
Sijainti
hki finland


Ettäpä semmosta, mikäli McLarenille ei siirry, niin voi helvetti, mikäli menee Toyotalle. Tosin eihän tuossa mainita, että toinen vaihtoehto on Toyota, mutta kyllä minä sen niin näkisin, tuskin siinä tarkoitetaan rallia ja Brawnilla on vissiin paikat täynnä.


Onko faktatieto, että Brawnilla on paikat täynnä? Luulen, että se palkkaehdotus Toyotalle on Kimin puolelta jonkinmoinen läppä, ja vaihtoehdot olisi edelleen Brawn ja Mclaren. Toyota ei tosiaan kuulu niihin voittaviin tiimeihin, mikä oli kaiketi edellytys Kimille F1-jatkoa ajatellen.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös