Tarkistivat löytyykö tiloista jäätelö allasta sekä kokis automaattiaToisaalta ainakin Mtv3:n mukaan Robertsonit olivat käyneet tutkimassa Wokingin tiloja, kyllähän sen tietysti voisi ajatella kertovan muustakin kuin vain neuvotteluista, ken tietää?
Uskottavuutta ei ole ollutkaan, mennyt itseasiassa työnantajakonserniltakin. Ja Kimivihaa Aittoniemi ei ole tainnut edes viitsi piilotella. Ettei vain joutuisi sitten ensi vuonna.Aittoniemi kesällä 2009: Nyt se on varmaa, nimittäin se että Kimi Räikkösen ura päättyy syksyllä Abu Dhabissa.
AN kertoo syystalvella 2009 ensimmäisenä suomessa että managerit ovat vierailleet McLarenin tehtaalla, joka lajissa yleensä tarkoittaa sopimuksen allekirjoittamista.
uskottavuus+kimiviha ????
Täähän oli kevennys, eikö niin?Kyllä se on niin, että jos käy tehtaalla pitää samalla allekirjoittaa Kimin kuskisopimus. Ei sinne muuten päästetä.
Toiset ne haluaa todistella itselleen asioita.Täähän oli kevennys, eikö niin?
Tietty kevennys, kun jotkut hyväkkäät heti toitottaa, ettei sen tarvitse merkitä mitään ja niinpäinpois. Ikään kuin sitä jokainen ei tietäisi. Mutta käynti tehtaalla on kuitenkin rohkaiseva uutinen tallisopimuksen suhteen.Täähän oli kevennys, eikö niin?
Eiköhän Kimillä + managereillaan ole jo aiemmin kuin tässä vaiheessa hankittu käsitys McLarenin faciliteeteista. Eli vierailu tarkoittaa joko allekirjoittelua tai neuvottelua, etenkin kun on tiedossa että sopimusnivaskat on jo olleet Kimin + managereiden käsissä. Viikon sisällä kuullaan sopimusuutisia :thumbup:Kyllä se on niin, että jos käy tehtaalla pitää samalla allekirjoittaa Kimin kuskisopimus. Ei sinne muuten päästetä.
No, tuon sanomisiin ei kannata ihan 100% luottaa. Olisi paras bluffi kautta aikojen. Mutta voi olla tottakin. Mene ja tiedä. Varmistukseksi en tuota silti sanoisi.- McLaren on ollut ainoa vaihtoehto jo jonkin aikaa. Suunnitelmana on, että Kimi jatkaa formula ykkösissä McLarenilla. Jos näin ei käy, hän ei aja formula ykkösissä, Robertson ilmoitti.
Varmistui ainakin ettei muuhun talliin ole menossa, joten pikkuhiljaa uutiset lähestyvät. Olihan se aika selvää ettei Kimi mene muualle kuin McLarenille, mutta nyt tuli varmistus.
Aittoniemi muuten toitotti ties kuinka kauan sitä että Kimi lähtee Ferrarilta ja kuinkas kävikään.Aittoniemi kesällä 2009: Nyt se on varmaa, nimittäin se että Kimi Räikkösen ura päättyy syksyllä Abu Dhabissa.
AN kertoo syystalvella 2009 ensimmäisenä suomessa että managerit ovat vierailleet McLarenin tehtaalla, joka lajissa yleensä tarkoittaa sopimuksen allekirjoittamista.
uskottavuus+kimiviha ????
Tietysti - onhan Räikkösellä historiaa tallista viiden vuoden ajalta. McLaren on myös ollut Kimille lojaalein talli tämän f1-uralla.Tuo jo mantraksi muodostunut: Kimin ainoa vaihtoehto on McLaren - kuulostaa siltä kuin siellä oltaisiin lojaaleja tallille ennen kuin tallissa edes ollaan. Tai sitä on julkistettu.
Se jää nähtäväksi miten käy.Sori dex & co, aittoniemi ei puhunut kesällä todellakaan pelkästään ferkulta lähtemisestä vaan koko uran päättämisestä tän kauden jälkeen, näin oli kimin kaverit hänelle vihjanneet
Olin muuten minäkin tilaaja vielä noihin uutisiin asti. pitääkö alkaa kaivamaan lehtiä?Kuulun Veikkaajan kestotilaajiin eikä Aittoniemi ole todellakaan väittänyt varmuudella että Kimi lopettaa tähän kauteen. On ainooastaan spekuloinut sillä mahdollisuudella.
Ei kannata ruveta kaivamaan liian yli arvostettua, ite lopetin veikkaajan entisenä kestotilaajana kesäkuussa, Vauhdin maailmalla pärjättävä, ja Aittoniemi on Aittoniemi:doubtful:.Olin muuten minäkin tilaaja vielä noihin uutisiin asti. pitääkö alkaa kaivamaan lehtiä?