Tatuointi

  • Viestiketjun aloittaja Makkonen
  • Aloituspäivämäärä

?


  • Äänestäjiä yhteensä
    132

Makkonen

Guest
IL:

Belgialainen Kimberley Vlaeminck suunnitteli ottavansa kolme pientä tatuointia kasvoihinsa.

Asiat eivät kuitenkaan sujuneet aivan suunnitelmien mukaan. Nyt hän aikoo haastaa tatuointiliikkeen oikeuteen.
Vlaeminck, 18, meni tatuoitavaksi Kortrijkin kaupungissa Etelä-Belgiassa.

- Kun tatuoija ryhtyi hommiin, kävin nukkumaan, sillä en halunnut tuntea kipua. Olin herännyt viideltä tuona aamuna, Vlaeminck selvitti paikallisille lehdille.

Nainen kertoi heränneensä siihen, että hänen nenäänsä tatuoitiin. Sitten hän huomasi, että hänen kasvojensa vasen puoli oli tähtien peitossa nenästä korvaan ja leuasta otsaan.

- Laskin 56 tähteä. Tämä on järkyttävää. Puolet naamastani on tunnoton. En kehtaa enää liikkua ulkona.

Nainen aikoo hakea yritykseltä korvauksia oikeusteitse. Hän myös toivoo, että tähdet voitaisiin poistaa tuhansia euroja maksavalla laserhoidolla.

Hämmästystä herättää se, kuinka Vlaeminck on voinut nukkua taatusti kivuliaan operaation ajan.

Tatuoinnit tehnyt Rouslan Tourmaniantz kiistää jyrkästi naisen väitteet.

- Hän oli hereillä koko ajan. Hän suostui siihen. Ongelmat alkoivat, kun hänen isänsä ja ystävänsä näkivät tatuoinnit, Tourmaniantz sanoi.
 

Ode

Maailmanlupaus
Liittynyt
7.6.2008
Viestit
4178
Sijainti
Oulu
Ei ole tatuointia enkä kyllä koskaan tule sellaista ottamaankaan.
 

Makkonen

Guest
Kasvot olisi kyllä se vihonviimeinen paikka mihin ottaisin tatuoinnin.
 

lara

Namupala
Liittynyt
12.5.2007
Viestit
6165
Sijainti
Onnela
Mulla on edelleen vaikeuksia paattaa paikka. Vaihtoehtoina niska, oikean rinnan alle tai vasempaan kasivarteen.

Olen myos alkanut harkita nannilavistysta. Se kyllakin voi sattua hieman pienesti.
 

PekPoy

oik. yo.
Liittynyt
11.2.2001
Viestit
8173
Sijainti
Helsinki / f1racing.net / vasempaan kääntyvät mutk
Mulla on edelleen vaikeuksia paattaa paikka. Vaihtoehtoina niska, oikean rinnan alle tai vasempaan kasivarteen.
Jengihän aina sanoo, kuinka ne tatuoinnit sitten vanhempana näyttävät rumilta ja urpoilta. Tässä mielessä toi rinnan alle -vaihtoehto on täydellinen: siinä vaiheessa kun rupeaa kroppa olemaan vähän löysemmässä kuosissa, jää tatuointikin painovoiman vaikutuksesta patakintaan alle piiloon!
 

lara

Namupala
Liittynyt
12.5.2007
Viestit
6165
Sijainti
Onnela
Jengihän aina sanoo, kuinka ne tatuoinnit sitten vanhempana näyttävät rumilta ja urpoilta. Tässä mielessä toi rinnan alle -vaihtoehto on täydellinen: siinä vaiheessa kun rupeaa kroppa olemaan vähän löysemmässä kuosissa, jää tatuointikin painovoiman vaikutuksesta patakintaan alle piiloon!
Sita makin oon miettiny..:rolleyes:
Mut kasivarren alapuolelle kyynarpaasta lahtien olis hyva idea. Ja niskaan otan tatuoinnin anyway niskan ja kaulan valimaastoon. Toi kylki vaan voi olla hieman arka paikka aloittaa...Miellummin ottaisin niskan tai kasivarren, mika on edes hieman vahemman luinen.
 

lara

Namupala
Liittynyt
12.5.2007
Viestit
6165
Sijainti
Onnela
Vanhempana se on meille miehille jo sit ihan se ja sama :eek::eek::eek:

*LÄTS* :eek!::eek!::eek!:

Sattu :frown:
Mun mielesta se olis siisti. Ja jokseenkin kuvittelisin sen sopivan mulle yhta hyvin kuin korvis jollekkin toisille. Ne kun on mulle ihan liian tyttomaiset.
 
Ylös