Bobakki
@f1hog
Clip the apexissa on kattavat tiedot sekä tältä kaudelta että pitkälle historiaan. Vaatii ilmaisen rekisteröitymisen.Löytyykö tilastoa missä näkyisi miten paljon kuljettajat ovat nousseet/pudonneet ensimäisellä kierroksella?
Clip the apexissa on kattavat tiedot sekä tältä kaudelta että pitkälle historiaan. Vaatii ilmaisen rekisteröitymisen.Löytyykö tilastoa missä näkyisi miten paljon kuljettajat ovat nousseet/pudonneet ensimäisellä kierroksella?
Pöhkis saatana!!!Vai turhia tilastoja
Tässä tulee sitten täysin turhaa suomitilastoa pahnan pohjalle:
Tällä kaudella maailman kuuden parhaan
nykykuskin joukosta peräti 33,33% on suomalaisia.
Suomen väkiluku vastaa noin 0,05% maailman väkiluvusta.
Suomen väkiluku vastaa noin viittä prosenttia niiden valtioiden yhteenlasketusta väkiluvusta, joista on aktiivisia kisakuskeja tällä hetkellä f1-sarjassa.
Nykykuskien kansallisuuksien väkilukuun suhteutettuna
suomalaisilla pitäisi olla kasassa tähän mennessä yhteensä 27 pistettä (5% jaetusta kokonaispistemäärästä).
Niitä on kuitenkin 108. eli tasan 4 x määrä.
Tästä kaikesta voidaan päätellä, että suomalaiset ovat pärjänneet f1-ympyröissä tänä vuonna
huomattavasti paremmin kuin kansan koko antaisi tilastollisesti olettaa.
Vertailu on tehty siis f1-sarjassa nyt vaikuttavien aktiivikansalaisuuksien mukaan.
Maailman väkiluku ei ole mainittu kuin tuossa yhdessä kohdassa (0,05%).
Kaikki muu vertailu on tehty nykykuskien kotimaan yhteenlaskettujen väkimäärien perusteella.
Hyvä suomi!
Meille tulee vielä ankeat ajat kun tilastomatematematiikka alkaa joskus purra.
Eli suomalaiskuskeja sarjassa on 0-1 ja sijoitukset ovat hajanaisia pistesijoja.
1. Sebastian Vettel Red Bull-Renault +0,000
2. Mark Webber Red Bull-Renault +0,531
3. Lewis Hamilton McLaren-Mercedes +0,550
4. Fernando Alonso Ferrari +0,657
5. Jenson Button McLaren-Mercedes +0,690
6. Felipe Massa Ferrari +1,028
7. Nico Rosberg Mercedes +1,258
8. Michael Schumacher Mercedes +1,643
9. Vitaly Petrov Renault +1,972
10. Nick Heidfeld Renault +2,222
11. Adrian Sutil Force India-Mercedes +2,260
12. Paul di Resta Force India-Mercedes +2,375
13. Kamui Kobayashi Sauber-Ferrari +2,458
14. Rubens Barrichello Williams-Cosworth +2,559
15. Pastor Maldonado Williams-Cosworth +2,585
16. Sergio Perez Sauber-Ferrari +2,590
17. Bruno Senna Renault +2,638
18. Sebastien Buemi Toro Rosso-Ferrari +2,926
19. Jaime Alguersuari Toro Rosso-Ferrari +3,242
20. Heikki Kovalainen Lotus-Renault +4,620
21. Jarno Trulli Lotus-Renault +4,908
22. Timo Glock Virgin-Cosworth +5,931
23. Jerome d'Ambrosio Virgin-Cosworth +6,363
24. Vitantonio Liuzzi HRT-Cosworth +6,810
25. Daniel Ricciardo HRT-Cosworth +7,051
26. Narain Karthikeyan HRT-Cosworth +7,345
1. Red Bull-Renault +0,000 (+0,000)
2. McLaren-Mercedes +0,509 (+0,095)
3. Ferrari +0,678 (+0,316)
4. Mercedes +1,306 (+0,458)
5. Renault +1,878 (+0,960)
6. Force India-Mercedes +2,171 (+0,703)
7. Sauber-Ferrari +2,302 (+0,579)
8. Williams-Cosworth +2,380 (+1,184)
9. Toro Rosso-Ferrari +2,838 (+0,924)
10. Lotus-Renault +4,605 (+0,330)
11. Virgin-Cosworth +5,884 (+1,117)
12. HRT-Cosworth +6,833 (+0,910)
1. Jenson Button McLaren-Mercedes +0,000
2. Mark Webber Red Bull-Renault +0,003
3. Sebastian Vettel Red Bull-Renault +0,007
4. Fernando Alonso Ferrari +0,354
5. Lewis Hamilton McLaren-Mercedes +0,374
6. Felipe Massa Ferrari +0,788
7. Nick Heidfeld Renault +1,263
8. Michael Schumacher Mercedes +1,329
9. Vitaly Petrov Renault +1,339
10. Sergio Perez Sauber-Ferrari +1,425
11. Nico Rosberg Mercedes +1,611
12. Kamui Kobayashi Sauber-Ferrari +1,726
13. Jaime Alguersuari Toro Rosso-Ferrari +1,852
14. Rubens Barrichello Williams-Cosworth +1,883
15. Adrian Sutil Force India-Mercedes +1,975
16. Sebastien Buemi Toro Rosso-Ferrari +2,044
17. Pastor Maldonado Williams-Cosworth +2,079
18. Paul di Resta Force India-Mercedes +2,274
19. Bruno Senna Renault +2,357
20. Heikki Kovalainen Lotus-Renault +3,285
21. Jarno Trulli Lotus-Renault +3,452
22. Timo Glock Virgin-Cosworth +4,835
23. Jerome d'Ambrosio Virgin-Cosworth +5,405
24. Narain Karthikeyan HRT-Cosworth +5,460
25. Vitantonio Liuzzi HRT-Cosworth +5,666
26. Daniel Ricciardo HRT-Cosworth +5,958
1. Red Bull-Renault +0,000 (+0,000)
2. McLaren-Mercedes +0,168 (-0,008)
3. Ferrari +0,652 (+0,476)
4. Renault +1,322 (+0,711)
5. Sauber-Ferrari +1,635 (+0,346)
6. Mercedes +1,667 (+0,880)
7. Williams-Cosworth +1,889 (+0,712)
8. Toro Rosso-Ferrari +1,942 (+0,728)
9. Force India-Mercedes +2,189 (+0,881)
10. Lotus-Renault +3,645 (-0,672)
11. Virgin-Cosworth +5,299 (+1,027)
12. HRT-Cosworth +5,760 (+0,425)
Nimi Pisteet Voitot
J. Button 249 6
F. Alonso 240 3
M. Webber 239 2
L. Hamilton 215 4
F. Massa 115
N. Rosberg 84
M. Schumacher 79
V. Petrov 51
N. Heidfeld 46
A. Sutil 43
K. Kobayashi 39
P. di Resta 30
J. Alguersuari 25
S. Buemi 22
S. Pérez 22
R. Barrichello 8
B. Senna 4
P. Maldonado 4
10-6-4-3-2-1
1. Vettel 121 1. Red Bull 173
2. Button 66 2. McLaren 118
3. Alonso 58 3. Ferrari 70
4. Hamilton 52 4. Mercedes 15
5. Webber 52 5. Renault 10
6. Massa 12 6. Sauber 2
7. Schumacher 9 7. Force India 2
8. Petrov 6
9. Rosberg 6
10. Heidfeld 4
11. Kobayashi 2
12. Sutil 1
13. di Resta 1
10-8-6-5-4-3-2-1
1. Vettel 133 1. Red Bull 213
2. Button 86 2. McLaren 159
3. Alonso 84 3. Ferrari 117
4. Webber 80 4. Mercedes 43
5. Hamilton 73 5. Renault 22
6. Massa 33 6. Force India 14
7. Rosberg 22 7. Sauber 11
8. Schumacher 21 8. Toro Rosso 6
9. Petrov 11
10. Heidfeld 11
11. Kobayashi 8
12. Sutil 8
13. di Resta 6
14. Alguersuari 4
15. Perez 3
16. Buemi 2
Grid: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 14 15 17
2001 7 5 2 1 1 - 1 - - - - - - - 17
2002 7 5 2 3 - - - - - - - - - - 17
2003 9 - 3 - - - 2 1 - - 1 - - - 16
2004 11 4 - 1 - 1 - - - 1 - - - - 18
2005 9 3 2 1 1 1 1 - - - - - - 1 19
2006 10 3 1 1 1 1 - - - - - 1 - - 18
2007 11 4 2 - - - - - - - - - - - 17
2008 8 6 1 2 - - - - - - - - 1 - 18
2009 9 3 1 2 1 1 - - - - - - - - 17
2010 8 6 3 1 1 - - - - - - - - - 19
2011 8 4 3 - - - 1 - - - - - - - 16/19
Nimi Pisteet Voitot
J. Button 264 6
M. Webber 257 2
F. Alonso 252 3
L. Hamilton 240 5
F. Massa 125
N. Rosberg 90
M. Schumacher 79
V. Petrov 51
N. Heidfeld 46
A. Sutil 44
K. Kobayashi 39
J. Alguersuari 33
P. di Resta 32
S. Buemi 26
S. Pérez 22
R. Barrichello 8
B. Senna 4
P. Maldonado 4
10-6-4-3-2-1
1. Vettel 131 1. Red Bull 187
2. Button 69 2. McLaren 127
3. Alonso 60 3. Ferrari 73
4. Hamilton 58 4. Mercedes 15
5. Webber 56 5. Renault 10
6. Massa 13 6. Sauber 2
7. Schumacher 9 7. Force India 2
8. Petrov 6
9. Rosberg 6
10. Heidfeld 4
11. Kobayashi 2
12. Sutil 1
13. di Resta 1
10-8-6-5-4-3-2-1
1. Vettel 143 1. Red Bull 229
2. Button 91 2. McLaren 172
3. Alonso 88 3. Ferrari 124
4. Webber 86 4. Mercedes 44
5. Hamilton 81 5. Renault 22
6. Massa 36 6. Force India 14
7. Rosberg 23 7. Sauber 11
8. Schumacher 21 8. Toro Rosso 8
9. Petrov 11
10. Heidfeld 11
11. Kobayashi 8
12. Sutil 8
13. di Resta 6
14. Alguersuari 6
15. Perez 3
16. Buemi 2
McLaren ja Ferrari putsasivat pöydän keskenään. Sen verran tasaista ja suoritusvarmaa oli toiminta, ettei koko kärkikolmikko mokannut kisaansa. Eikä kärjessä taidettu hirvittävästi ohituksiakaan nähdä.Tuo Websin laittama tilasto on jännä siinä mielessä, että 2007 on ainoa kausi jolloin on voitettu vain 3 ensimmäisestä lähtöruudusta, ja 11 voittoa on tullut paalumiehelle. Silti MM-taisto oli yksi historian jännimmistä. Kertoo ilmeisesti siitä, että voimasuhteet vaihtelivat ja jokainen oli vuorotellen ylitse muiden.
10-6-4-3-2-1
1. Vettel 141 1. Red Bull 200
2. Button 75 2. McLaren 133
3. Alonso 64 3. Ferrari 77
4. Webber 59 4. Mercedes 18
5. Hamilton 58 5. Renault 10
6. Massa 13 6. Sauber 2
7. Schumacher 11 7. Force India 2
8. Rosberg 7
9. Petrov 6
10. Heidfeld 4
11. Kobayashi 2
12. Sutil 1
13. di Resta 1
10-8-6-5-4-3-2-1
1. Vettel 153 1. Red Bull 244
2. Button 99 2. McLaren 182
3. Alonso 94 3. Ferrari 130
4. Webber 91 4. Mercedes 51
5. Hamilton 83 5. Renault 22
6. Massa 36 6. Force India 14
7. Rosberg 26 7. Sauber 11
8. Schumacher 25 8. Toro Rosso 9
9. Petrov 11
10. Heidfeld 11
11. Kobayashi 8
12. Sutil 8
13. Alguersuari 7
14. di Resta 6
15. Perez 3
16. Buemi 2
Nimi Pisteet Voitot
J. Button 289 7
M. Webber 272 2
F. Alonso 270 3
L. Hamilton 248 5
F. Massa 125
N. Rosberg 100
M. Schumacher 91
V. Petrov 52
A. Sutil 48
N. Heidfeld 46
K. Kobayashi 39
J. Alguersuari 39
P. di Resta 32
S. Buemi 26
S. Pérez 24
R. Barrichello 8
B. Senna 4
P. Maldonado 4
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24
RBR [b]728 234 365 241 134[/b] 91 64 20 20 11 17 7 4 8 10 3 6 1 0 1 0 0 0 0
McL [b]187 473 206 263 214 204 126[/b] 33 54 53 15 18 5 10 8 2 2 1 2 1 4 0 0 0
Fer 72 [b]223 349 307 304 253 115[/b] 76 67 39 28 21 20 1 5 0 3 0 0 3 0 0 0 0
Mer 20 30 29 75 [b]164 243 310 205 139[/b] 60 83 97 50 38 43 18 42 18 13 8 15 12 0 0
FI 0 0 6 38 31 93 [b]143 180 130 173 224 145 165 178 107[/b] 79 42 40 19 6 6 1 5 1
Ren 0 16 41 56 82 62 73 [b]177 195 172[/b] 94 [b]180 129 115[/b] 89 97 64 52 43 22 8 10 1 0
Sau 0 31 6 23 52 34 78 [b]134 151 191 161 195 153 125 132 101[/b] 90 33 37 20 8 2 11 12
STR 0 0 5 0 4 9 51 [b]133 103 172 185 173 220 208 162 117[/b] 74 71 20 17 10 6 0 0
Will 0 0 0 4 11 16 41 40 37 [b]124 179 195 192 159 209 145 102 118[/b] 39 55 21 13 9 10
Lot 0 0 0 0 0 0 0 1 2 3 11 26 50 [b]122 139 266 144 226 259 180[/b] 61 56 18 0
Vir 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 15 61 80 [b]214 239 215 271 197 191[/b] 72 4
HRT 0 0 0 0 0 0 0 0 1 0 0 1 2 8 19 55 64 [b]117 216 199 232 264 306 130[/b]