Sain raapastua raivolla koneen oven auki ja vippasin sen frisbeenä hätäpäissään asvaltille kun en muutakaan keksiny. Pahaks onnekseen umpikolhittu, mutta muuten vireessä oleva jasuli tarttu Seppälän kesähousujensa vyölenkistä ovenkahvaan ja pamahti samalla heitolla alas tarmakkiin. Mötkö huusi vielä alhaalta ennen pyörtymistään, että enhän oo pojat mitään velkaa, että nyt on saatu niin paljon että voi että! Ja päälle orgastista ulinaa. Loppukliimaksi kohos selkeesti koirien taajuuksille, koska ulos paukas terminaalin lasiseinän läpi kaks karhun kokoista huumesusikoiraa hampaat esillä kun riolaisella satamahuoralla, mutta paremmat.
Voi olla, että olin ihan kuutamolla kaikista kemikaaleista, mutta musta näytti selkeesti, että toinen mörkö alko puikkaroimaan jasua pakoputkeen ja toinen nousi sen toisen selkään tikkaan singeriä. Kauhee ulina ja ruopiminen ja karvaa ilma pimeenä. Näytti jossain vaiheessa jopa siltä, että jasu olis ollu siinä junassa keskimmäisenäkin eli hiilivaununa ja ilon kyyneltäkin pyyhkiny reissussa rähjääntyneeltä poskelta. Kovin vitun liikuttavaa.
Jätettiin ne kennelinperustajat ja Teukka komensi selkeellä korkkarisaksalla Moelle ja muille seuramatkailijoille, että nyt saatana niihin portaisiin, että päästään vittuun täältä alles zusammen! Että nopeesti nyt zum jumalauta teufel ja kugelschreibea hanuriin! Se meni helvetin hienosti vaikka osa jengiä vetikin heti portaissa perseet esiin ja pystyyn ja toiset eiku asemoimaan vekottimiaan ja tykitys päälle. Teukka meinas vaan, että tais tulla muutama käsky kopattua jostain alppipornopätkästä, kun ei noi ihan Rommelin kikoilta näytä. Achtung! Vetäkää - VIIKSEEN! Eins - zwei -drei!! komensi Teukka ja matkailijat paino menemään. Lätinä kuulu yli koneen käyntiäänen, kun päräytin portaat liikkeelle ja vitunmoiseen vauhtiin terminaalin ohi kohti turva-aitaa.
Tokion koneeseen venaavien japaniinialaisten naamat oli metrin pituisina lasissa kiinni, kun vedettiin kumi ulvoen ohi. Japseilla on geeneissä hallitsevana kuunaamaisuus eli vaikka niitten nassut menikin pitkiks, niin ne kans leveni yhtä paljon. Eli lasit oli täynnä sirrisilmäsiä nauravia naamapalloja. Teukalla petti totaalipokka siitä näystä, oli se sen verran herkälle viritetty sinä retken aikana eri rohdoin. Vedä saatana päin noita pallopäitä, Teukka huusi, vittu pantsai teille homot! Onneks niillä oli noin sata kameraa per fatfeissi, että päästiin CNN:n ja BBC:n uutislähetyksiin kuvin ja videopätkin, kun tuupattiin lasista ineen.
Panssarilasi pamahti suorilta lattiaan ja meikä tuuttaan rappuvaunulla donitsia japsilauman keskelle nakki käryten. Joka portaalla oli minimit kolme paria haitaristeja runttaamassa pakaravalssia samaan tahtiin. Aivan uskomaton näky ja rytminen sulavuus. Huuto kuulu, että älä niin tiukkaa käännä, kun ei pysy puikko luukussa! Jumalauta, Moen ääni! Tsekattiin ympärille, että missä saatanassa ja siellähän se, yläaskelmalla ottamassa puolalaisen rekkalespon toimittamaa strap-onia huikeesti suoleen. Nippusiteen oli Moe vetäny kassien ja mailan ympärille varmaan jossain erektiokikkailuissaan. Nyt ne oli sinipunasena kenttähaupitsina ja veri ei selkeesti kiertäny yhtään. Yritti repiä nippusidettä auki ja viittoili saksia ja kasvavaa hätää. Dildolespo uitteli kuitenkin rauhallisena kokoajan edes takas ja sirotteli suolaa vielä varrelle. Moella näytti iskevän isompaa paniikkia konehuoneeseen ja Teukalla petti pelihermo ja se huusi Moelle, että se on nyt elämänsä velkaa ja saatana kaikki rahansa päälle ja veti yhdellä haukulla nippusiteen poikki. Pikkasen sylki päälle.
Pikainen paineenalennus aiheutti ilmeisen voimakkaan orgasmin Moelle ja kutia tuli kuin sadettajasta. Teukalle nasahti silmien väliin siisti kupillinen Moen kirnukermaa ja se huusi suoraa huutoa savettia ja juuriharjaa. Yhdellä japskilla sattukin oleen, koska niillähän on kaikkee, ja se veteli isoilla liikkeillä harjaten Teukan silmiväliä niin, että siltä lähti kulmakarvat kokonaan ja nenärustokin kuulsi läpi ohueksi käyneen ihon. Harjaa tojo vielä lisää, komensi Teukka, tuntuu, että otsassa kiemurtaa yhä siittiöitä! Rauhottelin sankaria, että siinä mitään siimahäntiä seilaa, sulla on otsasuoni ulkona tuulettumassa ja silmäkuopat täynnä verta. Että nyt desinfiodaan! Huljutin bloody mary -tarpeista avohaavaan desin tabascoa ja nyrkillisen sellerisuolaa. Perään reipas huuhdonta kantrivotkalla ja Teukka kimpos pystyyn ja asetteli silmämunat takas kuoppiinsa ja veti mykkänä kaks kertaa mua nyrkillä naamioon. Otin ansaittuna enkä lähteny säätään. Nyt Losiin, sano Teuvo ja osoitti kädellään kohti ilmeistä Los Angelesia. En kyseenalaistanut, koska olin oppinut luottamaan.
Osan opetus kusihousunörteille:
saksa on komentokieli