Teukka
Jarnapoliisi
Jatkettiin matkaa. Takapenkiltä kuului armoton lutkutus ja Rienarsuon kulli oli jo vereslihalla. Päätti näyttää meikäläiselle mallisuorituksen kun oli niin kiimassa. Oli käynyt 15 jaappanilaista läpi ja veteli matkalaukusta suojakerrointa 50 varteen. Yritin selittää, että eikös kumi olisi parempi mutta se nauro vaan paskasta naurua ja sano sen palavan alkukiihdytyksessä ja tää suojaa paljon paremmin. En väittänyt vastaan. Oli niin kovassa iskussa ja katseliin oppilaan elkein.
Rienarsuo pyöräytti lihavamman japanilaisen selälleen ja alko vetämään rintojen väliin. Oli löytänyt matkalaukun pohjalta kokkelipussin ja veteli siitä nyrkillisiä. Puhku kun sonni ja pulveri pussahteli nenästä. Ei korvaansa lotkauttanu vaikka mä sanoin, että toi on kyllä mies, painaa 150 kiloa ja itkunsekaisella äänellä hopertelee olevansa vaan bussikuski. Mehe löi vaan lisää tahtia ja sano, että eihän tollaista englantia kukaan ymmärrä ja naiselta tuo näyttää. Eikä ihme sillä Mehe oli työntänyt molon bussikuskin suuhun ja puhe kuulosti lähinnä Tanskalta.
Sit kun Rienarsuo oli saanut ladattua hoitoaineet tukkaan pysäytettiin limo ja rullattiin bussikuski erämaahan. Nyt oli autossa pelkkiä japsimimmeja ja nurkusin jo omaa vuoroani takapenkille. Mehe käski pitää turvan tukossa ja rattiin mars. En väittänyt vastaan. Oli niin hurja näky koko mies. Naama punotti ja kalu pystyssä. Oli vetänyt vielä stetsonin päähän ja päällikkonäky. Jatkoin kohti kaupunkia ja näin peilistä kun Rienarsuo järjesti perseitä riviin. Hihitteli itsekseen ja höpisi, että kohta alkaa urut soimaan. Ja soihan ne! Japanilaisperseet paukku kovaan tahtiin enkä tarvinnut edes mankkaa. Oli komeeta kuunneltavaa.
Mulla oli tupakat loppu ja pysähdyin huoltikselle hakemaat nortit. Jätin spermankatkuisen limusiinin parkkipaikalle ja suuntasin assalle. Rienarsuo veteli vielä kumimunalla mutta alko olemaan aika huonossa hapessa. Kävin hakemassa röökit ja takaisin tullessa tuli paniikki. Koppalakkinen poliisi oli ryömimässä takapenkille ja moottoripyörä oli parkkeerattu limon viereen valot vilkkuen. Juoksin äkkiä sinnepäin, nappasin matkalta putkenpätkän ja pamautin kyttää suoraan lakuaiseen. Lensi tajuttomana takapenkille ja tajuttomanahan Mehekin siellä jo makasi. Japanilaiset oli lähtenyt Kodakkia pakoon erämaahan.
Pistin kytän vaatteet päälle, koppalakin päähän ja sidoin Mehen moottoripyörän takapenkille. Sit paskaringissä u-käännös ja hirveen pölypilven saattamana maantielle. Ja hyvissä ajoin sillä peruutuspeilistä näin mustan Cadillacin täynnä Luottokunnan miehiä. Mutta vielä oltiin etulyöntiasemassa.
Tarinan opetus kusihousunörteille. Kaverille ei jätetä.