Minua jaksaa ihmetyttää, että monille seurakuntaan kuulumattomille muiden henkilöiden seurakunnan jäsenyys on huomattavasti tärkeämpi kuin niille, jotka siihen kuuluvat.
Se syvempi kysymys lienee, että mikä näitä uskonnottomia, joita uskonto ei omien puheidensa mukaan kosketa lainkaan, siinä uskonnossa silti niin kovasti koskettaa, että siitä pitää koko ajan mekkalaa pitää. Tämän lahkon suomalaiseksi pääpapiksi näen Kari Enqvistin, joka on kirjoittanut puoli tusinaa kirjaa siitä, miten uskonto ei häntä kosketa eikä kiinnosta lainkaan. Erikoinen ilmiö tämä.
Toinen erikoisuus tässä väessä on se, että sillä samalla kiivaudella, joilla he uskovien yhteisöjen päämiehiä, pappeja ja hengellisiä johtajia, syyttävät ja arvostelevat kaksinaismoralismista ja mammonan tavoittelusta uskonnon ja seurakuntiensa avulla, he omien "starojensa" näkemyksiä ja kirjoituksia vaalivat ja puolustavat pyyteettömän totuutena. Ja sitä ilosanomaansa sellaisella kiivaudella levittävät, että ahkerampikin jehovalainen kadehtii.
Eikö kenenkään tämän heimon jäsenen epäilevään mieleen ole pälkähtänyt ajatus, että mitäpä jos nämä julkkistiedemiehet kirjoituksissaan laskelmoiden kärjistävät, synnyttävät hurmahenkisyyttä ja lietsovat eripuraa ihan vain oman kuuluisuuden, kirjamenekin ja taloudellisen edun tarkoituksessa?
