Kalevan kierroksen maraton juostiin lauantaina Tuusulanjärven maratonin yhteydessä. Itsehän kamppailin puolimaratonilla, kun kerran puolimatkoille osallistun. Harjoittelu on ollut takkuisen tuntuista, jos kohta viime aikoina juoksu alkoi jo jotenkin kulkea. Riesaksi tuli kuitenkin jalkavaivat. Yritin siirtyä uusiin lenkkareihin (Asics), jotka ovat kevyemmät ja rullaavammat, mutta vaimennusta on entisiin (Brooks) nähden vähemmän. Niinpä alkoi sääret vaivata, tarkemmin sanottuna orastavaa penikkatautia.
Jalat olivat vähän kipeät kisa-aamunakin. Pelkäsin, että kipeytyvät hetikohta lisää, joten vetäisin särkylääketabun puoli tuntia ennen lähtöä. Sää oli hyvä: yöllä ja aamulla oli satanut, eikä ollut liian kuuma tai kylmä.
Asetuin lähtöpaikalla mielestäni samantasoisten joukkoon. Kun lähtölaukaus pamahti, ei liikuttu hetkeen mihinkään, mutta hitaasti massa alkoi vyöryä eteenpäin. Havaitsin, että olin sittenkin liian hitaiden mukana. Ohittelu oli kuitenkin varsin vaivatonta. Reitti kiertää Tuusulanjärven. Menomatkalla oli vastatuuli, joten törkeästi peesasin sopivaa vauhtia eteneviä nuoria miehiä. Järvenpäässä käännyttiin järven vastakkaiselle puolelle paluumatkalle. Juoksu kulki hyvin.
Jossakin 15 km:n kohdalla alkoi jo tuntua, ja 17 km:n kohdalla tuntui jo pahalta. Mutta näinhän kestävyysurheilussa kuuluukin, sehän on osa nautintoa! Niinä hetkinä kuului pellon keskeltä metsäsaarekkeesta yksinäinen laukaus. Juoksijoiden tulkinta oli, että joku taisi keskeyttää. Yksi miesjuoksija lausui ääneen, että jäiköhän patruunoita vielä…
Reitin profiili oli siinä mielessä ilkeä, että paluumatkalla oli enemmän mäkiä. Oli pitkiä nousuja, joissa korkeuseroa jopa 20 m, ellei enemmänkin. Ne söivät miestä. Toisaalta alamäet pääsin rennosti rullaten.
Loppukilometreillä kisailin erään naisen kanssa. Hän meni minusta kevyesti ohi ylämäissä, mutta toisaalta tasaisella ja etenkin alamäissä ohitin hänet massan voimalla. Piinallisia olivat viimeiset kilometrit, etenkin kun syöksyiltiin alikulkutunneleihin ja sieltä taas ylös. Maratonin juoksijat olivat lähteneet matkaan puolta tuntia aiemmin. Heitä alkoi pyyhkäistä ohi lopussa.
Loppukiri ei irronnut, mutta tuli se maali viimein muutenkin. Piti elpyä hetki nurmikolla. Sitten juomaan, suihkuun ja syömään. Jonkinlainen tavoite oli alittaa 2 h. Näin kävikin: aika oli noin 1 h 54 min. Täytyy olla tyytyväinen, koska paransin viime vuoteen nähden huomattavasti, kymmenkunta minuuttia. Silloin en uskaltanut aloittaa riittävän kovaa, mutta nyt uskalsin.
Tankkauskin onnistui, vaikka perjantaina sörsselit jo ällöttivät. Itse kisan aikana saatoin juoda liikaa, en ole aivan varma. Joka tapauksessa tankkauslitkujen, särkylääkkeen ja Gatoreidin sotku sai mahan väännöksiin, onneksi kuitenkin vasta paluumatkalla autossa.
Kunhan jalat toipuvat, täytyy työntää vene vesille ja aloittaa soutuharjoittelu. Korvikkeena toki voi mennä aluksi salille soutamaan, tyhjänsoutua.
