Mangelo
Well-known member
- Liittynyt
- 19.4.2007
- Viestit
- 24380
Phil Collins darra oli ainaski ihan hyvä kun areenasta katsoin.PAAAAASKAA!
Phil Collins darra oli ainaski ihan hyvä kun areenasta katsoin.PAAAAASKAA!
Kolme Venla-palkintoa viikonloppuna saanut television Pasila-animaatiosarja saa jatkoa, kertoo Aamulehti. Pasilan kolmannen tuotantokauden aikataulusta ei ole vielä kerrottu, mutta sarjan jatkuminen vahvistettiin Venla-gaalassa lauantaina.
Pasilan poliisiasemasta satiirisella otteella kertovasta sarjasta on muodostunut Suomen ensimmäinen menestyksekäs aikuisanimaatio. Sarja alkoi YLE TV2:lla vuonna 2007. Se saavutti heti kulttisuosion.
Sarjan äänirooleissa näyttelevät Jani Volanen, Kari Hietalahti, Juho Milonoff ja Mari Lehtonen. Pasilan käsikirjoittaja ja ohjaaja on Atte Järvinen.
Pasilan työryhmä pokkasi viikonloppuna Venla-gaalassa viihteen erikois-Venlan. Lisäksi sarja sai patsaat parhaasta käsikirjoituksesta ja ohjauksesta.
HS
Pasilan piirrospoliisit palaavat ruutuun
Tiistai 14.12.2010 klo 12.11
Uudet, kolmannen tuotantokauden jaksot alkavat TV2:lla 17.1. Uusien jaksojen jälkeen nähdään toinen tuotantokausi uusintana.
Kolmannen tuotantokauden jaksoissa nähdään muun muassa karismaattinen verkostohuijari, joka saa Pöystin peräänsä. Uudella kaudella Pöysti myös yrittää kirjoittaa esikoiskirjaansa.
IL
Kolmonenhan sieltä on nyt tulossa.Sain veljeltä joululahjaksi Pasilan sarjakuvakirjan. Pari tarinaa näyttäisi olevan ja kuulemma perinteistä Pasilan huumoria. Kait sen vois vilkaista. Sinänsä kakkoskautta en odota innolla, vaikka onhan ne jaksot monesti ollu aivan näpsäköitä.
http://www.youtube.com/watch?v=Qt2mbGP6vFIPhil Collins darra oli ainaski ihan hyvä kun areenasta katsoin.
Teetköhän sä ylipäänsä yhtään mitään muuta kuin laitat ketsuppia ruokaan? Et juo, et polta, et käy naisissa etkä katso edes Pasilaa. Onko vielä lisää asioita, joita et tee, vai oisko välillä jännä kommentoida johonkin sellaiseen toikkiin mikä kiinnostaa?Pasila on kyl semmonen ohjelma mistä en oikein mitään tiedä, ei oo tullu katseltua.
No eiköhän kaikki tiedä mitkä ohjelmat/asiat minua kiinostaa, olenhan minä kiinostavistakin asioista puhunut jonkun verran.Teetköhän sä ylipäänsä yhtään mitään muuta kuin laitat ketsuppia ruokaan? Et juo, et polta, et käy naisissa etkä katso edes Pasilaa. Onko vielä lisää asioita, joita et tee, vai oisko välillä jännä kommentoida johonkin sellaiseen toikkiin mikä kiinnostaa?![]()
Lisätään listaan myös Fernando Alonso ja ketsuppi.Aku Ankka ja Ferrari?
Johan mie oon sanonu että en pidä sarjakuvista, enkä piiretyistä.Aku Ankka
NIINHÄN NE KAIKKI SANOO!!!Tää on ihan vahinkopostaus vaan. Sormi lipsahti.
Läppä hyvä mies,läppä.:alppu: Ei mulla ole mitään hajua mistä kukin täällä foorumilla tykkää.Paitsi sen,että Dominic tykkää haistella munaa.On jotenkin iskostunut tajuntaan tämä tieto.Tai sitten se oli joku muu täältä?Johan mie oon sanonu että en pidä sarjakuvista, enkä piiretyistä.
Tuosta ketsupistakin ihan ihme halo syntyny, eiköhän muutkin sitä ruuassa käytä.
Kansan pyynnöstä Yle Areena tarjoaa maistiaisen tulevasta Pasila tuotantokaudesta. Ensimäinen osa esitetään 17.1. TV2-kanavalla. Osa 3: Päihdevalistajat. Pöysti passitetaan pitämään huumevalistusta kouluun. Ryssittyään valistuksen Pöysti saa potkut ja päätyy copywriteriksi mainostoimisto Buddhaan.
Hieman yllättäen hauskempi kuin yksikään aiempi jakso.
Sama tunne minullekin tuli...Ihan tuli eräs nimeltämainitsematon nimimerkki mieleen tuosta routalemmen trollaajasta.
Tästä olen kyllä eri mieltä. Tarinat ovat kyllä erilaisia kuin edellisillä kausilla, mutta toisaalta paljon enemmän "ajankohtaisia" ja oikeasta elämästä.Noin muuten ei kyl yhtä jänniä ole kuluvan jakson kaudet olleet, edelliseen kAuteen verrattuna.