Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Päinvastoin näyttää, ja tuntuu vielä vahvemmin, että yhteiskunta voisi paljon paremmin eräitäkin erittäin hyvin palkattuja ammatteja.
Sitähän tässä on jo kauan sanottu, että nyky-yhteiskuntaan on istutettu näennäisesti tarpeellisia syöpäläisiä, joiden työnteko ei tuota mitään lisäarvoa, vaan kuluttaa varoja ja heikentää muiden elintasoa.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Sata-komitea ei pelastanut köyhiä
Perusturva kohenisi 200 miljoonalla

Toimeentulotukitarvetta olisi vähentänyt Hiilamon mielestä etenkin työmarkkinatuen nosto 100-120 eurolla kuussa.

- Korotuksesta olisi puolet saatu takaisin toimeentulotuki- ja asumistukimenojen vähenemisenä sekä veroina.

Hiilamo arvioi, että 200-300 miljoonalla olisi saatu merkittäviä parannuksia.

- Tällainen rahasumma on ollut pieni, kun on tehty veronalennuksia esimerkiksi puunmyyntituottojen ja kiinteistöjen myyntiverotukseen.

Keskusta ja vihreät halusivat siirtää toimeentulotuen maksun kunnilta Kelalle, mitä kokoomus on vastustanut. Komitean enemmistö kannatti siirtoa, mutta esitys hylättiin erimielisyyksien takia. Siirtoa on vastustettu, koska sen pelätään lisäävän kuluja. Nykyisin kaikki toimeentulotukeen oikeutetut eivät hae sitä. Kelan tutkija Pertti Honkanen muistuttaa kuitenkin, ettei ilmaista ole sekään, että köyhä ihminen jättää lääkkeensä ostamatta.

- Joidenkin laskelmien mukaan vain 50-70 prosenttia toimeentulotukeen oikeutetuista saa sitä, kommentoi Honkanen.

Alikäyttö johtuu häpeästä, tiedon puutteesta sekä viranomaisten kielteisestä suhtautumisesta.
Veroja laskiessa pikkurahoja, mutta auta armias, jos tuollaisella summalla koetettaisiin parantaa heikoimmilla olevien asemaa ja byrokratiaa samalla karsimalla.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Helsingin Sanomat sanoi:
Valtion rahavahdin mielestä Suomen it-rahat valuvat konsulteille

Valtion it-projektit ovat monesti heikosti johdettuja, tehottomia ja syytävät rahaa muutamille suurille it-yhtiöille ja niiden kovapalkkaisille konsulteille.

Näin moittii Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) johtava tuloksellisuustarkastaja Tomi Voutilainen. Hän vastaa valtion rahankäyttöä valvovassa VTV:ssä tietotekniikka-asioiden tarkastamisesta.

Helsingin Sanomat kertoi aiemmin, että pitkään suunniteltu kansallinen terveysarkisto myöhästyy aikataulustaan. Useat valtion hankkeet ovat viime vuosina venyneet vuosilla tai epäonnistuneet kokonaan.

Voutilaisen mielestä projektit venyvät ja kallistuvat, koska valtiolta puuttuu osaamista sekä tietojärjestelmien tilaamisesta että hallinnoinnista.

Projektien johto on keskitetty työryhmille, joiden virkamiehet voivat käyttää kehittelyyn vain pienen osan työajastaan. Tämä on synnyttänyt valtionhallintoon "luottokonsulttien" ryhmän, joka todellisuudessa vetää toimintaa, Voutilainen sanoo.

Syntyy ulkoistuskierre, jonka tuloksena rahat valuvat muutamalle suurelle it-yhtiölle. Ne toimittavat leijonanosan valtion tilaamista tietojärjestelmistä.

Pahimmillaan valtio tai kunta ostaa yritykseltä ensin ohjelman, maksaa sitten sen parantelusta ja vielä lisensseistä, kun uusi versio valmistuu, Voutilainen ihmettelee.

"Isoilta yrityksiltä on pakko hankkia, kun muut eivät pysty toimittamaan. On merkkejä, että pienten yritysten pitää liittoutua isojen kanssa, että ne pääsevät mukaan projekteihin. Siitä voivat olla kiinnostuneita EU:n kilpailuviranomaisetkin."

Suomessa on Voutilaisen mukaan 2000-luvulla hukattu pelkästään tietoyhteiskunnan perusedellytysten kehittelyssä satoja miljoonia euroja.
Hyvin tämä homma toiminut. Vasta pari päivää sitten kerrottiin miten lääkäreillä menee työpäivästä paljon hukkaan, kun tietojärjestelmät niin sekavat (ja vissiin monen sorttista vipstaakia eri kunnilla). Pikkurahojahan nuo sadat miljoonat ovat, kun veroja lasketaan.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Olikos tämä jo täällä?

Allekirjoitan!
Tuosta "ahkeruusverosta" tuli mieleen, että kyllä ihmiset useimmiten ovat tyytyväisiä palkkoihinsa ja veroihinsa (tai no huonosti muotoiltu, harva mielellään veroja maksaa), eniten purnaavat he jotka saavat eniten. Voitaisiin aloittaa tuolta alapäästä ja lopettaa tukiloukot. Miksi lähteä tekemään lyhkäisiä työpätkiä, kun se veisi tukia tulevaisuudessa (ihanat karenssit) ja käteen jäisi vähemmän työajallakin, tai ainakin se vaatisi pitkän paperisodan.
 

patriot

Foorumin senaattori
Liittynyt
29.4.2001
Viestit
14758
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) esittää, että hyvätuloisille asetettaisiin yhteiskuntamoraalia vahvistava vero. Asiasta kertoo Keskisuomalainen.

Pekkarisen mielestä yli 80000-100000 euroa vuodessa ansaitsevien pitäisi maksaa prosentti veroa tämän rajan ylimenevistä tuloista.

Valtion talouteen korotus ei juuri vaikuttaisi. Pekkarisen mukaan veron tarkoitus olisikin vahvistaa yhteiskuntamoraalia.

Pekkarinen nostaisi pääomaveron 30 prosenttiin nykyisestä 28 prosentista mieluusti jo tämän vaalikauden aikana. Lisäksi hän pienentäisi listaamattomien yritysten verovapaiden osinkojen määrää ja keventäisi pienten ja keskisuurten yritysten verotusta.

Myös pääministeri Matti Vanhanen on puhunut tänä talvena hyvätuloisten veronkorotuksista.

Vuonna 2009 80 000 euroa ansaitsevan keskimääräinen tuloveroprosentti on Veronmaksajain keskusliiton laskelmien mukaan 40,8%. Pekkarisen ehdottamasta 80 000 ylimenevästä osasta veroa peritään nyt marginaaliveroa 56,4 prosenttia.
Hmmm... Moraalivero? En nyt ole ollenkaan vakuuttunut, että työn verotuksen kiristäminen olisi oikea tie. Pääomaveron nostolle peukku!
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Yhteiskuntamoraali kyllä pompsahtaisi yli 80.000€ työllä saavien keskuudessa noilla toimilla.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Sinällään aiheeseen liittyy ehkä enemmänkin tämä:
Valtion talouteen korotus ei juuri vaikuttaisi. Pekkarisen mukaan veron tarkoitus olisikin vahvistaa yhteiskuntamoraalia.
Kun oikeasti valtion talouteen vaikuttavia ratkaisuja ei uskalleta tehdä (koska ne ovat ikäviä), niin tehdään tälläisiä muka päätöksiä

:nope:
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Sinällään aiheeseen liittyy ehkä enemmänkin tämä:


Kun oikeasti valtion talouteen vaikuttavia ratkaisuja ei uskalleta tehdä (koska ne ovat ikäviä), niin tehdään tälläisiä muka päätöksiä

:nope:
Yhdessä maailman korkeimman progression maassa pitää progressiota kiristää mukamas moraalin takia. Kyseessähän on puhtaasti ns. kateusvero, millä taas ei ole merkitystä valtiontaloudelle eikä myöskään kateuden vähenemiseen.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) esittää, että hyvätuloisille asetettaisiin yhteiskuntamoraalia vahvistava vero. Asiasta kertoo Keskisuomalainen.

Pekkarisen mielestä yli 80000-100000 euroa vuodessa ansaitsevien pitäisi maksaa prosentti veroa tämän rajan ylimenevistä tuloista.
Vai tarkkoittako Pekkarinen huomattavaa veroprosentin laskua yli 80.000 ansaitseville eli rajan ylittävistä tuloista maksettaisiin veroa vain 1 prosentti?
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
Vai tarkkoittako Pekkarinen huomattavaa veroprosentin laskua yli 80.000 ansaitseville eli rajan ylittävistä tuloista maksettaisiin veroa vain 1 prosentti?
Tuo kuulostaisi Kataisen jutuilta. Nykyiselläänhän rikkaimpien käytössä oleva veroprosentti on jopa alhaisempi kuin tavan duunarin, minä mukaanlukien. Jos tuota korkeaa progressiota halutaan jauhaa negatiivisena asiana, niin samalla on syytä ottaa huomioon suorastaan törkeä kikkailumahdollisuus pääomaprosentin avulla. Onko tällainen parhaiten tienaavien hyysääminen miten yleistä muualla?
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Tuo kuulostaisi Kataisen jutuilta. Nykyiselläänhän rikkaimpien käytössä oleva veroprosentti on jopa alhaisempi kuin tavan duunarin, minä mukaanlukien. Jos tuota korkeaa progressiota halutaan jauhaa negatiivisena asiana, niin samalla on syytä ottaa huomioon suorastaan törkeä kikkailumahdollisuus pääomaprosentin avulla. Onko tällainen parhaiten tienaavien hyysääminen miten yleistä muualla?
jaa, jos katsotaan:
http://www.yle.fi/java/verokone/verohaku?field0=2008 niin ensimmäinen (ja ainoa top 20:ssä) alle 40% verotettava oli Wahlroos, kellä nyt lienee aitoa pääomatuloa, kun hällä noita omistuksia on.

Top 50:ssä alle 40% on yhteensä 30.

Ja edelleen, pääomatuloissa on myös usein kyse siitä, että yrittäjä myy elämäntyönsä ja saa näin yhden ison potin - pitäisikö tätä verottaa ankarimman mukaan, vaikka tulo kohdistuu tosiaankin yhdelle vuodelle?
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Kovatuloisimmilla on vain yhteiskunnallinen moraali mukana, kun eivät kikkaile pääomatuloiksi miljooniaan;) Jos kattoo esim Helsingin osalta, niin 99 eniten tuloja saaneen joukossa 14 yli 40% verotettavaa (olkootkin, jotta tuossa mukana ainaskin Hartwallin kuolinpesä)..ja vain 31 joilla 30% tai yli verotus. Listalle päästäkseen kuitenkin tarvinnut yli 100.000€/kk tulot. En usko, että jokainen myynyt mantunsa ja tehtaansa.
 
Viimeksi muokattu:

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Kovatuloisimmilla on vain yhteiskunnallinen moraali mukana, kun eivät kikkaile pääomatuloiksi miljooniaan;) Jos kattoo esim Helsingin osalta, niin 99 eniten tuloja saaneen joukossa 14 yli 40% verotettavaa (olkootkin, jotta tuossa mukana ainaskin Hartwallin kuolinpesä)..ja vain 31 joilla 30% tai yli verotus. Listalle päästäkseen kuitenkin tarvinnut yli 100.000€/kk tulot. En usko, että jokainen myynyt mantunsa ja tehtaansa.
tai eivät voi, palkkatuloja kun ei voi pääomatuloiksi noin vain muuttaa..
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Noissa pääomatuloissa on hyvä muistaa yrityksen maksaneen ensin voitoistaan veron, sen jälkeen osingoista maksetaan pääomatulovero. Tällöin ko. osinggsta valtiolle on kertynyt tuloja reilu 50 %.

Samoin kun myy osakkeet, niin myyntivoitosta maksetaan pääomatulovero. Yrityksen arvo taas kasvaa yleisimmin sen tekmän voittojen perusteella, joista taas on maksettu vero.

Ei ne asiat aina ole ihan niin yksiselitteisiä kuin ensisilmäyksellä vaikuttaa.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Tuo kuulostaisi Kataisen jutuilta. Nykyiselläänhän rikkaimpien käytössä oleva veroprosentti on jopa alhaisempi kuin tavan duunarin, minä mukaanlukien. Jos tuota korkeaa progressiota halutaan jauhaa negatiivisena asiana, niin samalla on syytä ottaa huomioon suorastaan törkeä kikkailumahdollisuus pääomaprosentin avulla. Onko tällainen parhaiten tienaavien hyysääminen miten yleistä muualla?
Kataisella ja Kokoomuksella ei ole mitään sanan sijaa tässä maassa. Eteläranta 10 / Fagernäs johtaa tätä maata tällä hetkellä.

Suomessahan tuloerot ovat vissiin kasvaneet eniten länsimaista.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Viimeksi muokattu:

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Noissa pääomatuloissa on hyvä muistaa yrityksen maksaneen ensin voitoistaan veron, sen jälkeen osingoista maksetaan pääomatulovero. Tällöin ko. osinggsta valtiolle on kertynyt tuloja reilu 50 %.

Samoin kun myy osakkeet, niin myyntivoitosta maksetaan pääomatulovero. Yrityksen arvo taas kasvaa yleisimmin sen tekmän voittojen perusteella, joista taas on maksettu vero.
Totta mutta ei käy perusteluiksi. Veroja maksamalla ei voi lunastaa verovapautta eikä vero ole luonteensa mukaisesti kertaluonteinen maksu. Vero on jatkuva toimitus.

Esimerkiksi samalla perustelun logiikalla voisi verovapautta vaatia perintöverolle. Ja päinvastoin vaikkapa siivooja maksaa saman veron saman käytävän siivouksesta tällä viikolla kuin maksoi viime viikolla. Samasta, jo kerran tehdystä työstä, siis!
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Mun mielestä 50%:ia mistä tahansa ja kenen tahansa tuloista on vähintään riittävästi valtiolle.
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Teen jaskat ja quottaan Talouselämästä tänne artikkelin.:eek:
Aikamoista huuhaata siis quottasit tänne. Tuo BBC:n haastattelututkimus sisältää niin virheellisen oletuksen, ettei sitä ainakaan voi ottaa minkään vakavan keskustelun pohjaksi:

Kapitalismin kriisi — eli imago-ongelma
9.11.2009 12.56 | Pasi J. Matilainen | Julkinen talous, Politiikka, Talouspasifismi

Tänään Berliinin muurin kaatumisen 20-vuotispäivänä, jonka tulisi olla vapauden juhlaa, epäilemättä blogatuin uutinen on varmasti sekalaisten misantrooppien ja vapauden pelkääjien mieleen: Yhä useampi on kyllästynyt kapitalismiin (TalSa), Kapitalismia vastustaakin yllättävän moni (US). Uutisointi perustuu BBC:n kyselyyn (Free market flawed, says survey), joka kuitenkin menee metsään jo kättelyssä.

BBC:n sanamuoto on ”free market capitalism” eli vapaiden markkinoiden kapitalismi. Tätä nykyisin täysin kuvitteellista talousjärjestelmää kyselyn vastaajat pystyivät kuvailemaan kolmella vaihtoehdolla: ”Is fatally flawed and a different economic system is needed” (on lopullisesti pilalla ja tilalle tarvitaan erilainen talousjärjestelmä), ”Has problems that can be addressed through regulation and reform” (sisältää ongelmia, joihin voidaan puuttua sääntelyllä ja uudistuksilla) ja ”Works well and increased regulation will make it less efficient” (toimii hyvin ja lisäsääntely tekee siitä tehottomamman).

Kyselyn suurin ongelma on siinä, että vapaata kapitalismia tai vapaata markkinataloutta ei ole edes olemassa, ei edes siellä pahuuden pesässä, Yhdysvalloissa. On olemassa vain eriasteisia sääntelytalouksia eli sekatalouksia sekä kontrollitalouksia. Ei ole olemassa yhtään maata, jossa voisi harjoittaa täysin vapaata kauppaa, joko ostajana tai myyjänä tai molempina.

Kuinka siis on edes mahdollista vastata järkevästi kysymykseen, jossa implisiittisesti väitetään nykyjärjestelmää sellaiseksi, mitä se ei tietenkään ole? Koko kysely on siis yhtä tyhjän kanssa, vaikka erilaiset lobbarit saavatkin siitä vettä myllyynsä.

Lähde:
http://pasi.blogit.uusisuomi.fi/2009/11/09/kapitalismin-kriisi-eli-imago-ongelma/
 
Viimeksi muokattu:

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
YLE sanoi:
Kunnat eivät voi taata ikääntyneiden palveluja

Väestön ikääntyminen tuo tulevaisuudessa kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen piiriin yhä enemmän ihmisiä. Velvoitteista selviytyäkseen kuntien pitäisi palkata 170 000 uutta työntekijää. Tilanne on mahdoton, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.

Jos vanhusväestölle tuotettaisiin myös tulevaisuudessa palvelut nykyisen kuntasektorin mallin mukaan, niin pelkästään sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin jouduttaisiin palkkaamaan 170 000 uutta kuntatyöntekijää.

- Se tarkoittaisi sitä, että monessa kunnassa kaikki työikään tulevat nuoret palkattaisiin kuntaan töihin, toteaa Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.

- Kun mennään kymmenen vuotta eteenpäin, meillä tulee olemaan kuntia joissa puolet kuntalaisista on eläkeläisiä. Tämä merkitsee väistämättä sitä, että kunnissa tulee olemaan erilaista palvelurakennetta.
Talousahdingossa kuntalaisten autettava toinen toisiaan

Mäki-Lohiluoman mukaan kunnat tulevat lomauttamaan, lisäämään lainanottoa ja lykkäämään investointeja. Irtisanomisista Mäki-Lohiluoma ei puhunut.

Lohiluoman mukaan kuntien huonon taloustilanteen vuoksi kuntalaisten on nyt autettava toinen toisiaan. Tarvitaan vertaisapua.

Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma arvioi kuntien talousahdinkoa Radio1:n Ykkösaamussa.
Tähän mennessä leikattu ensimmäisenä omaishoidon tuista. Eiköhän sitä jotain yhtä nerokasta ratkaisua kehitetä. Melkeinhän tuo sitä tarkoittaa, jotta suurten ikäluokkien rahat menevät ennakkoperintönä nuoremmille.
 
Ylös