Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Typerintä mitä mä olen kuullut on tuo ilmainen wlan kaikille. Sillähän ne mummot hoidetaan. Ja nuoriso nukkuu yönsä hyvin kun saa kolmeen asti roikkua koneella.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Viime aikoina on taas ollut tänne sopivia uutisa.

Kauppalehdessä
Kaupan liiton toimitusjohtajan Juhani Pekkalan mukaan kaupan alan kyky työllistää vaarantuu, jos ostovoimaa ryhdytään leikkaamaan jatkuvilla kulutusverojen korotuksilla

- Se ei edistä palvelualojen kehittymistä Suomessa, hän varoittaa.

- Emme voi hyväksyä sitä, että yksityisiä palveluja leikataan ja sieltä kerätyt rahat siirretään julkiselle sektorille. Sehän tarkoittaa, että työpaikat yksityisellä sektorilla alkavat vähentyä ja julkisen sektorin suhteellinen osuus kasvaa, Pekkala perustelee.

Hän huomauttaa, että ensi vuoden budjetissa ei julkisia menoja leikata lainkaan.
Isokallio Iltalehdessä
Nykyisen hallituksen valitsema linja tarkoittaa siis sitä, että otamme joka vuosi syömävelkaa tästä ikuisuuteen.
Tuossa otsikko kuvaa juuri sitä mitä olen sanonut. Me emme ota lainaa investointeihin (vrt. kotitaloudet ja asuntolaina) joka on järkevää, vaan elämiseen (vrt. kotitaloudet ja pikavipit) - joka ei ole järkevää.

Taloussanomista
Valtion velanhoito sujuisi parhaiten, jos me suomalaiset tekisimme entistä enemmän töitä ja kävisimme entistä vähemmän valtion kukkarolla. Tuohon suuntaan menemme, jos yrityksillä menee hyvin ja suomalaiset pysyvät pidempään työelämässä.
..niin ja tuoreimmassa kuukausiliitteessä oli hyvä juttu työajasta ja miten se on lyhentynyt ja vapaa-ajan määrä kasvanut pidemmän eläkputken takia. Kannattaa lukea - vaikka sitä ei tänne voikaan linkata.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Ja lisää linkkejä, jos syntyis vaikka keskustelua:
Kauppalehdestä taas

Korkeasuhdanteessa ei tehdä välttämättömiä meno- ja tulorakenteiden korjauksia poliittisista syistä. Laskusuhdanteessa niitä ei tehdä samoista syistä. Suuriin uudistuksiin ajaudutaan pakosta.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Menee taas mun monologiksi...

Nyt tekniikasta ja taloudesta

Suomessa sen sijaan tunnutaan elävän kuin lintukodossa. Poliitikot ehdottavat kilvan kaikkea kivaa, jotka lisäävät valtion menoja.
Tänä vuonna valtio ottaa velkaa toistakymmentä miljardia euroa budjetin tilkkeeksi ja ensi vuonna lähemmäs yhdeksän miljardia. Eli ensi vuonna budjetista lähes viidennes on velkaa.
Parasta lääkettä tilanteeseen kansantalouden näkökulmasta olisi reipas talouskasvu, joka poistaisi enimmät ongelmat ilman kipeitä päätöksiä. ... Kaikki tämä ikävä näyttää jäävän seuraavan hallituksen kontolle.
 

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Nostetaan Suomi montusta ja tehdään työtä palkatta. Siinä kuule valtio säästää ja taloúskasvu nousee :thumbup:
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Nostetaan Suomi montusta ja tehdään työtä palkatta. Siinä kuule valtio säästää ja taloúskasvu nousee :thumbup:
Olisi kuitenkin kivempaa, että palkkoja nostettaisiin huomattavasti. Samalla työttömien, eläkelläisten, opiskelijoiden, vammaisten ja yksihuoltajien tukia tulisi nostaa merkittävästi. Eläkkeelle pitäisi päästä anomuksesta ja eläkkeen tulisi olla 80%:ia palkasta eikä eläkkeestä veroja pitäisi maksaa. Onhan ne ansaittu! Lastenhoito ja julkinen liikenne tulee tehdä ilmaiseksi kansalaiselle. Eikä tämä maksa kellekään mitään, koska rahat voidaan aina ottaa valtion kassasta. Ja talouskasvu on taattu, kun on millä kuluttaa.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Nostetaan tosiaan palkkatasoa niin paljon, että kasvaneilla verotuloilla voidaan kuitata valtion ja kuntien lisääntyneet palkkamenot sekä budjettien epätasapaino. Ei se niin vaikeaa ole. Samaan kun vielä yhdistää aikasemmin tässä toikissa mun ja muutaman muunkin ehottamat menoleikkaukset ja verotulojen kasvattamiskeinot niin se on siinä.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
milläs me tuota palkkatasoa nostetaan? Tai lähinnä miten?

Valtio/kunnat nostaa?
tämä kai näkyisi niiden menoissa

Suomalaiset firmat nostaa
Niiden kulut nousisi, eli hinnat nousisi. Eli ostajia ois vähemmän (niin Suomessa, kuin ulkomailtakin). Työttömyys nousisi

Kansainväliset firmat nostaa
Tai sitten vain vaihtaa toimipisteen sijaintia.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Kaikkien palkkaa tietysti.
No miten nuo ongelmat sitten kohdataan ? Käytännössähän nousseet verotulot menee nouseviin palkkakuluihin, joten vaikutuskin on plus miinus nolla. Todennäköisesti miinuspainotteinen, koska suomen vientiteollisuuden kilpailukyky heikkenee ja aiheuttaa työttömyyttä tätä kautta.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Oottepa te vähän tyhmiä. Valtio tietysti painaa lisää rahaa ja jakaa sen palkanmaksajille. Niin helppoa se on. Valtiolla on kuulkaa sellainen rahakone.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Niinistö käskee leikkaamaan ja nykyhallitus Kiviniemi ja Katainen etunenässä haukkuu Niinistöä.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Kiviniemi haluaa kasvua, ei leikkauksia

Keskustan puheenjohtaja pääministeri Mari Kiviniemi haluaa hallituksensa keskittyvän kasvun aikaansaamiseen yksisilmäisen budjetin tasapainottamisen sijaan. Tähtäimessä on kattava ja konkreettinen kasvupoliittinen ohjelma.

Kiviniemi toisti keskustan eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Kuopiossa, että keskusta tarttuu leikkauksiin vasta viimeisenä keinona.

Kiviniemen mielestä heikompiosaisia on tuettava budjetissakin tekemällä kunnallisverotuksen perusvähennykseen inflaatiotarkistus.

Kiviniemi torjui syytöksiä siitä, että hallitus odottelisi vain toimettomana vaaleja. Hänen mukaansa keskusta ei jätä työmaata, ennen kuin pilli soi vaalikauden päätteeksi.

- Muistuttaisin kaikkia vastuuta tuntevia puolueita, että kampanjarukkaset kannattaa laittaa joka tapauksessa vielä naulaan.

Keskustajohtaja oli pannut merkille, että oppositio kampanjoi koko ajan.

- Heille se toki suotakoon. Jos haluaa vain odotella aikoja parempia, voi vapaasti mennä katsomaan SDP:n nettisivuilta vaalipäivälaskuria, hän heitti.
Silkkaa neroutta. Vai että ihan kasvua halutaan ja varmaan myös työttömille töitä - vaikka sitä ei erikseen mainita. Odotan mielenkiinnolla "kattavaa ja konkreettista kasvuohjelmaa". Lyön vetoa, että siellä ei tule olemaan mitään sellaista mikä ei olisi tiedossa jo nyt. Kasvuohjelman teko on vain ajanpeluuta.

Hallitus on täysin passiivinen ja kykenemätön isoihin ratkaisuihin tai edes linjanvetoihin. Toivottavasti häviävät vaalit oikein kunnolla. Tosin sitten saadaan demarit hallitukseen, jotka ovat aivan yhtä kyvyttömiä. Todella surkea tilanne äänestäjälle.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Silkkaa neroutta. Vai että ihan kasvua halutaan ja varmaan myös työttömille töitä - vaikka sitä ei erikseen mainita. Odotan mielenkiinnolla "kattavaa ja konkreettista kasvuohjelmaa". Lyön vetoa, että siellä ei tule olemaan mitään sellaista mikä ei olisi tiedossa jo nyt. Kasvuohjelman teko on vain ajanpeluuta.

Hallitus on täysin passiivinen ja kykenemätön isoihin ratkaisuihin tai edes linjanvetoihin. Toivottavasti häviävät vaalit oikein kunnolla. Tosin sitten saadaan demarit hallitukseen, jotka ovat aivan yhtä kyvyttömiä. Todella surkea tilanne äänestäjälle.
Siinä kepun ratkaisu.

 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Silkkaa neroutta. Vai että ihan kasvua halutaan ja varmaan myös työttömille töitä - vaikka sitä ei erikseen mainita. Odotan mielenkiinnolla "kattavaa ja konkreettista kasvuohjelmaa". Lyön vetoa, että siellä ei tule olemaan mitään sellaista mikä ei olisi tiedossa jo nyt. Kasvuohjelman teko on vain ajanpeluuta.
Olisihan se mukavaa, jos talouskasvu huolehtisi ongelmista. Se vaan ei ole realistista. Lisäksi politiikoilla on kasvuaikana ja korkeasuhdanteissa tapana lisätä julkisen talouden kustannuksia.
 
Ylös