Tosiasiat pöytään, kiitos
15.12.2010 3:00 | Kommentit 8 A A
Mikael Pentikäinen
HELSINGIN SANOMAT
Valtiovarainministeriö julkisti perjantaina oman kirkkaan viestinsä Suomen talouden tilasta: julkisessa taloudessa on 10,5 miljardin euron aukko, joka pitää kattaa lisäämällä tuloja tai leikkaamalla menoja.
Jos aukkoa ei paikata, edessä on "hallitsematon velkaantuminen", sanoo kansantalousosaston päällikkö Tuomas Sukselainen.
Samoin sävyin evästi kehittyneiden talouksien yhteistyöjärjestö OECD maanantaina. Alijäämistä kärsivien on tasapainotettava menonsa ja tulonsa, se edellytti.
Miten viestit on ymmärretty?
Viikonvaihteen puheenvuoroissa ja maanantain eduskuntakeskustelussa lähinnä toppuuteltiin leikkauksia – vähän eri sanoin eri puolueissa. Talouspoliittinen realismi ja poliittinen rohkeus eivät kasva vaalien lähestyessä.
Samaan aikaan kunnat velkaantuvat vauhdilla. Ensi vuonna Suomen kymmenen suurinta kuntaa ottaa palvelujensa turvaamiseksi näillä näkymin lisää velkaa lähes 900 miljoonaa euroa (HS 12. 12.).
Kulutamme siis nyt sietämättömällä tavalla enemmän kuin ansaitsemme.
Mikä meitä vaivaa? Eivätkö Eurooppaa ravisteleva finanssikriisi ja sen kärjistämä julkisen talouden kriisi ole opettaneet mitään?
Eivät näköjään.
Jos Suomi haluaa kansakuntana menestyä tulevaisuudessa ja päättää asioistaan itse, on aika herätä ja katsoa totuutta silmiin. Nykymeno ei voi jatkua.
Jos se jatkuu, Suomen kohtalona voi olla Irlannin ja Portugalin tie: markkinoiden kalvava epäluottamus, joka nostaa korkoja, pakottaa rajuihin säästöihin ja tappaa kasvun.
Nykyisen palvelutason vaatima velkaantumisen kasvu olisi siedettävä, jos voisimme olla varmoja siitä, että Suomen talous kasvaa erityisen nopeasti tulevina vuosina.
Tästä ei ole kuitenkaan mitään takeita. Suomen kilpailukyky on rapistunut, valitettavasti. Kilpailukyky koostuu poikkeuksellisesta osaamisesta ja kyvystä tehdä asioita muita tehokkaammin. Nyt Suomi ontuu kummassakin – niin innovaatioissa kuin tehokkuudessakin.
Seuraava vaalikausi on Suomen tulevien vuosikymmenten kannalta olennaisen tärkeä. Erityisen merkittävä on eduskuntavaalien jälkeen sovittava hallitusohjelma.
Siihen täytyy sisältyä uskottava julkisen talouden tasapainottamisohjelma, johon kuuluu niin menojen ja palveluiden leikkauksia kuin hallittuja veronkorotuksiakin.
Hyvä tasapaino-ohjelma on paras vakuutus markkinoiden hyökkäyksiä vastaan. Sen lisäksi se on eettisesti kestävää politiikkaa, koska siinä ei eletä tulevien sukupolvien piikkiin.
Ohjelman pitää olla fiksu, jotta se ei tuhoa kasvua eikä syö tulevaisuuden eväitä väärillä säästöillä – esimerkiksi nakertamalla koulutusta – tai liioilla veronkorotuksilla. Erityisen helposti kasvu tapetaan veronkorotuksilla.
Tasapaino-ohjelman teko ja läpivienti on väistämättä poliittisesti riskialtis ja raskas operaatio. Se ei onnistu, jos hallituksella ei ole kykyä, rohkeutta, voimaa ja poliittista kestävyyttä vaikeisiin päätöksiin.
Tämä voi vaatia poikkeuksellisen leveitä poliittisia hartioita, esimerkiksi kolmen suuren puolueen hallitusta, jota on väläytellyt muun muassa puhemies Sauli Niinistö (kok).
Julkisen sektorin tasapainon lisäksi pitää vahvistaa yritysten kilpailukykyä. Suomi ei pärjää, jos suomalaisyritykset eivät menesty maailmalla. Keskeistä on osaamisen ja innovaatiokyvyn vahvistaminen, joka vaatii huippujohtamista. Vain niin syntyy maailmanluokan liiketoimintaa.
Lisäksi kulutason pitää mahdollistaa menestys hintakilpailussa. Se vaatii ahneuden hillintää – kaikkialla – ja viime vuosia parempaa yhteistyökykyä työmarkkinoilla.
Nykyinen tahmea, näköalaton ja jatkuviin konflikteihin johtava tapa hoitaa asioita on tullut tiensä päähän. On kummallista, jos järjestöjohtajat – palkansaajapuolella ja Etelärannassa – eivät pysty parempaan.
Yrityksissä on vallalla uskonpuute. Se näkyy muun muassa siinä, ettei Suomeen ole ydinvoimaloita lukuun ottamatta tekeillä yhtään isoa teollista investointia.
Jos suomalaisilla yrityksillä ei ole kilpailukykyä, suomalaiselta duunarilta menee työ ja kunnon toimeentulo. Yritysten kilpailukyvyttömyys olisi kohtalokas myös julkiselle sektorille, koska ilman viennin tuomia tuloja verotulot ehtyvät. Suomi hyytyy, jos palvelemme vain toisiamme. Talouden logiikka on lopulta niin yksinkertaista.
Julkistalouden tasapaino-ohjelman ja yritysten kilpailukykyohjelman pitää tukea toisiaan ja ratkoa myös pitkän aikavälin ongelmia, kuten pidentää työuria. Ohjelmat ovat kuin kaksi jalkaa: yhdellä on vaikea kävellä, saati juosta. Lisäksi olisi suotavaa, että jalat kulkisivat tahdissa ja sovittuun suuntaan.
Poliitikot ja järjestöjohtajat, on aika tunnustaa tosiasiat ja unohtaa tyhjiin lupauksiin tai onttoon ideologiaan perustuva populismi, kiitos.
mikael.pentikainen@hs.fi Kirjoittaja on HS:n vastaava päätoimittaja.
