Ovatko suuret tuloerot niin suuri paha kuin väitetään?
Vuonna 2009 julkaistu Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin tuloeroista ja yhteiskunnan ongelmista kertova kirja The Spirit Level (ilmestyy maalis–huhtikuun vaihteessa suomennettuna nimellä Tasa-arvo ja hyvinvointi) on saanut aikaan vilkkaan keskustelun Euroopassa. Suomennos saapuu sopivasti vaalikeskustelun aineksiksi (HS Sunnuntai 13. 3.).
Kirjan väittämä on, että pienet tuloerot ovat yhteydessä moneen yhteiskunnalliseen hyvään 23 maan tilastollisessa vertailussa. Pienten tuloerojen havaitaan vähentävän rikollisuutta, ylipainoa, lapsikuolleisuutta ja parantavan naisten asemaa, ulkomaanapua, elinikää, kielitaitoa, patenttien määrää ja sosiaalista liikkuvuutta.
Kirjan vastaanotto on ollut myrskyisä. Väitetään, että Wilkinsonin ja Pickettin tilastollinen analyysi ei kestäisikään kriittistä tarkastelua. Esimerkiksi Peter Saunders väittää viime vuonna julkaistussa kirjassaan, että suuret tuloerot eivät pilaakaan yhteiskuntaa, kun analysoidaan 44 maata ja otetaan huomioon tuloerojen lisäksi yhteiskunnan ongelmiin vaikuttavat muut tekijät. Tuloerojen ja rikollisuuden välinen tilastollinen yhteys häviää, kun otetaan huomioon pelkästään se, että Yhdysvalloissa on perin liberaali aselaki. Tai tuloerojen ja eliniän pituuden välinen tilastollinen suhde häviää, kun otetaan huomioon pelkästään se, että Japanissa eliniän pituuteen voivat vaikuttaa muutkin asiat kuin pienet tuloerot, esimerkiksi terveellisten kalarasvojen syönti.
Wilkinsonin ja Pickettin analysoimasta 20 tilastollisesta suhteesta vain yksi kestää tällaisen kriittisen tarkastelun. Alhaiset tuloerot ovat yhteydessä pelkästään alhaiseen lapsikuolleisuuteen. Sen sijaan itsemurhat, hiv-tartunnat, alkoholin kulutus ja avioerot ovat itse asiassa yleisempiä pienten tuloerojen maissa.
Wilkinson ja Pickett sortuvat samaan ansaan kuin Richard Easterlin 1970-luvulla väittäessään, että tulojen kasvu ei paranna ihmisten tyytyväisyyttä elämään tietyn tulotason jälkeen. Kun vertaillaan suurempaa maajoukkoa, löydetään positiivinen korrelaatio tyytyväisyyden ja tulotason väliltä. Esimerkiksi Justin Wolfers ja Betsey Stevenson havaitsevat, että tulotason kasvu parantaa tyytyväisyyttä elämään kaikissa tuloluokissa. Rikkaammissa maissa ihmiset ovat tyytyväisempiä elämäänsä kuin köhemmissä, ja maiden sisällä rikkaammat ovat tyytyväisempiä kuin köyhemmät.
Tuloerojen ja yhteiskunnan hyvinvoinnin sekä tulotason ja yksilöiden tyytyväisyyden välinen todellinen suhde jää näissä maiden välisissä vertailuissa selvittämättä. Pelkkä korrelaatioiden laskeminen ei paljasta syy-seuraussuhteita. Wilkinsonin ja Pickettin kirjan heikkouksista huolimatta tuloerot voivat silti omalta osaltaan parantaa yhteiskuntaa. Mielipidettä saati politiikkaa ei voi kuitenkaan perustaa väärin tehtyyn ja tarkoitushakuiseen analyysiin.
Tuloerot tulevat olemaan yksi hittiaihe myös Suomessa jo alkaneissa vaaliväittelyissä. Äänekkäimpiä puheenvuoroja synnyttävät rikkaimpien rikastuminen ja tulomuunto ansiotulojen ja pääomatulojen välillä. Tuloeroja oleellisempi huoli on kuitenkin se, miten kaikkein köyhimmät pärjäävät. Vaikka köyhät eivät ole 1990-luvun laman jälkeen Suomessa köyhtyneet, nyky-yhteiskunnat toiminnot ovat muuttuneet niin, että rahaa yksinkertaisesti tarvitaan enemmän kuin ennen.
Juuri valmistuneen Perusturvan riittävyyden arviointiraportin mukaan yksin asuvan pitkäaikaistyöttömän käytettävissä olevat tulot ovat 850 euroa kuukaudessa. Tulotaso on niin alhainen, että sillä ei enää pysty kunnolla osallistumaan suomalaiseen yhteiskuntaan varsinkaan korkeiden vuokrien asuinalueilla.
Perusturvan tasoa on siis tarkistettava. Mutta sitä ei voi tehdä irrallaan muista muutoksista, sillä tulonsiirtoja ei voida lähivuosina lisätä yhdelle ryhmälle kiristämättä toisen ryhmän verotusta. Sekä Hetemäen työryhmän että Sata-komitean töihin on palattava ja mietittävä uudistus, jossa verotuksen ja tulonsiirtojen kokonaisuudesta tulee nykyistä oikeudenmukaisempi, yksinkertaisempi ja kannustavampi.
Aki Kangasharju
ylijohtaja
Valtion taloudellinen tutkimuskeskus
