Herää, Suomi!
Ruotsi on toipunut taantumasta täysin, työllisyys kasvaa kohisten ja valtionvelka supistuu. Länsinaapurissa on tehty neljän viime vuoden aikana reippaita rakenteellisia uudistuksia työmarkkinoilla ja tukijärjestelmissä. Suomessa riideltiin sama aika tuloksetta sosiaaliturvasta, työurien pidentämisestä ja eläkeiästä. Kävikö tässä nyt niin, että Ruotsi tekee ja Suomi diskuteeraa?
Harvoin näkee omahyväisempää esitystä kuin Ruotsin valtiovarainministerin Anders Borgin maaliskuussa pitämä tiedotustilaisuus maan taloustilanteesta.
"Politiikan vaikutukset ovat suurempia kuin aiemmin laskettiin. Rakenteellinen työttömyys laskee viiteen prosenttiin, bruttokansantuote on palannut kriisiä edeltävälle tasolle ja tuottavuus on kasvanut odotettua enemmän", Borg hyrisee nettitallenteella.
Borgin mukaan selvä osa kasvusta ja työllisyyden paranemisesta nyt ja tulevina vuosina johtuu porvarihallituksen päätöksistä viiden viime vuoden aikana. "Reformit toimivat", Borg päättelee.
Siis, mitkä reformit?
Fredrik Reinfeldtin viisi vuotta sitten valtaan noussut porvarihallitus on muun muassa leikannut työttömyysturvaa ja eläkkeitä sekä muuttanut sairauslomasääntöjä niin, että ensimmäinen sairauspäivä on työntekijän omalla vastuulla.
Verotuksessa otettiin käyttöön ansiotulovähennys ja työn verotusta on muutenkin kevennetty selvästi.
"Ruotsissa on ymmärretty, että talouskasvun määrää resurssien tarjonta, joista tärkein on työvoiman tarjonta. Hallituksen päätökset kannustavat työntekoon sekä kepillä että porkkanalla sen sijaan, että oltaisiin pelkän toimeentulotuen varassa", Juhana Vartiainen, ruotsalaisen Konjunkturinsitutetin tutkimusjohtaja sanoo.
Ansiotulovähennys ja verojen alentaminen tekevät töihin menemisen kannattavaksi jo pienillä tuloilla. Toisaalta tukien ja sairauskorvausten leikkaaminen tekevät töistä poissa olemisen vähemmän houkuttelevaksi.
"Suomessa keskustellaan mieluummin siitä, miten luodaan työpaikkoja, mutta se on väärä tarkastelu. Pitkällä aikavälillä tärkeintä on työvoiman tarjonta. Se luo itsestään kysyntää", Vartiainen väittää.
Jos Ruotsin ja Suomen talouskehitystä katsotaan rinnan kahdenkymmenen viime vuoden aikana, erot ovat pieniä.
"Kehitys on ollut tavattoman samankaltaista ja suotuisaa. Suomen talouden kuoppa oli syvempi vuoden 2008 kriisin jälkeen, mikä johtuu osin tuotantorakenteesta. Esimerkiksi Nokian osuus näkyy selvästi vuonna 2009. Sen vuoksi Ruotsi on myös toipunut vähän nopeammin. Kovin selkeää eroa edes lähiaikojen kasvunäkymissä ei ole", Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Sixten Korkman sanoo.
Erot tulevat näkyviin, kun katsotaan pidemmälle tulevaisuuteen. Suomen julkisen talouden haasteet ovat suuremmat kuin Ruotsin.
Suomi velkaantuu kovaa vauhtia, Ruotsissa valtiontalous on jo tänä vuonna ylijäämäinen. Suomessa pienempi osa työikäisistä on töissä, ja Ruotsissa jäädään eläkkeelle myöhemmin.
Ruotsin ikärakenteessa ei ole yhtä pahaa suurten ikäluokkien pullistamaa kuin Suomessa, ja suuri maahanmuuttajaväestö paikkaa muutenkin tulevaisuuden heikkenevää huoltosuhdetta.
Siksi Suomen kyvyttömyys tehdä rakenteellisia uudistuksia on huolestuttavaa.
Ei Suomessakaan ihan toimettomana ole oltu. Ansiotulovähennys otettiin Suomessa käyttöön jo vuonna 1992, ja ansiotuloverotusta on kevennetty tuntuvasti viidentoista viime vuoden aikana.
"Ruotsissa tehtiin kerralla iso ansiotulovähennys ja se on voinut vaikuttaa tehokkaammin työvoiman tarjontaan kuin Suomen pikku hiljaa kasvatettu malli", sanoo Veronmaksajien keskusliiton pääekonomisti Minna Punakallio.
Suomessa istui viime hallituskaudella lukuisia työryhmiä pohtimassa työurien pidentämistä, sosiaaliturvan uudistamista ja eläkeikää. Tulokset väin jäivät olemattomiksi.
Kaikki työhön, palkkoihin tai tukiin liittyvät muutokset kierrätetään vanhasta sopimuksesta valtion ja työmarkkinajärjestöjen yhteisissä pöydissä. Eläkkeistä päättämään tarvitaan mukaan vielä eläkeyhtiöt.
Kun kaikki osapuolet vaalivat saavutettuja etuja tulevaisuuteen katsomatta, mihinkään ei lopulta puututa.
"Suomen korporatistisesta järjestelmästä on tullut itsensä irvikuva. Se pystyy päättämään ainoastaan siitä, ettei päätetä mitään", Korkman sanoo.
Ruotsissa päätöksenteko on selkeämmin vallassa olevan hallituksen näpeissä. Ja hallitus on yleensä vielä selkeästi yhden puolueen hallitsema, jolloin poliittisten lehmänkauppojen tekeminen vähenee.
"Porvarillinen koalitio nosti ennen vaaleja keskusteluun tarvittavat uudistukset ja sai vaaleissa äänestäjiltä luvan toteuttaa ne", Vartiainen sanoo.
Sen jälkeen on toimittu eikä kyselty.
"Ruotsissa keskustellaan jo eläkeiän nostamisesta 65:stä 67 vuoteen. Suomessa ei tehdä mitään. Edelleen Suomessa on myös tämä erittäin vahingollinen työttömyyseläkeputki", Vartiainen sanoo.
Ja sitten on se vaikeammin mitattava puoli eli asenteet. Moni yritysjohtaja on viime aikoina ihmetellyt, mihin Suomesta on kadonnut tekemisen meininki.
Ruotsinhan piti olla maa, jossa diskuteerataan ja vatuloidaan. Mutta nyt näyttääkin siltä, että Suomi on se saamaton vetelehtijä.
Jotain vikaa on muutenkin korvien välissä. Siihen nähden, että maiden talouskehityksessä ei ole viime vuosina ollut juuri eroa, julkinen keskustelu on kummallista.
"Suomessa voivotellaan tuloeroja ja kurjuutta. Ruotsissa eletään euforiassa ja verrataan itseä Kiinaan, vaikka tilanne on lähes sama", Korkman ihmettelee.
Hän nostaa esiin pohjoismaisen vertailun, josta käy ilmi, että suomalaiset nuoret viettävät vähemmän aikaa vanhempiensa kanssa, pitävät vähemmän vanhemmista ihmisistä ja ovat tyytymättömämpiä ulkonäköönsä.
"Jotenkin koti ja työelämäkin koetaan meillä kovemmiksi."
Suomessa ei kuulu hehkua itsetyytyväisyyttä niin kuin Anders Borg. Se vaikuttaa myös siihen, mitä ja miten asioita hoidetaan.
