Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Pysyvyyden kannalta talouksien (ml. Suomi) olisi hyvä säilyttää elinvoimaisuus ja valmius muutoksiin tilanteen vaatiessa. Ehkä asiaa voisi kuvata sanalla dynamiikka.

Valitettavasti kehityksen suuntana Suomessa näyttää olevan pikemminkin taantumus kuin dynamiikka. Mitään isoja rakenteellisia uudistuksia ei ole pystytty tekemään vuosikymmeniin. Työmarkkinoilla eletään mallissa 'saavutetuista eduista ei jousteta' ja mieluummin suljetaan tehtaita kuin haettaisiin muita ratkaisuja.

Tällä tahdilla Suomi jatkaa julkisen sektorin menojen lisäystä - saamatta siitä kuitenkaan mitään hyötyä, esim. parempia palveluja. Yhä enemmän verovaroja suuntautuu byrokratiaan.

Teollisuudessa Suomeen ei investoida juuri lainkaan. Ne vähäiset investoinnit joita tehdään ovat korjausinvestointeja, eivät uuden luomista. Jos tilanne ei muutu, niin työpaikkoja tulee häviämään yhä enemmän teollisuudesta. Tämä siis tilanteesa, jossa Suomeen tarvittaisiin n. 200k uutta työpaikkaa yksityisektorille.

Nämä ovat isoja haasteita ja epäilen, että politiikkomme eivät saa mitään merkittävää aikaan niiden ratkaisemiseksi. Pikku hiljaa hyvinvointivaltion perusteet rapautuvat (kehitys on jo menossa).
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Pysyvyyden kannalta talouksien (ml. Suomi) olisi hyvä säilyttää elinvoimaisuus ja valmius muutoksiin tilanteen vaatiessa. Ehkä asiaa voisi kuvata sanalla dynamiikka.

Valitettavasti kehityksen suuntana Suomessa näyttää olevan pikemminkin taantumus kuin dynamiikka. Mitään isoja rakenteellisia uudistuksia ei ole pystytty tekemään vuosikymmeniin. Työmarkkinoilla eletään mallissa 'saavutetuista eduista ei jousteta' ja mieluummin suljetaan tehtaita kuin haettaisiin muita ratkaisuja.

Tällä tahdilla Suomi jatkaa julkisen sektorin menojen lisäystä - saamatta siitä kuitenkaan mitään hyötyä, esim. parempia palveluja. Yhä enemmän verovaroja suuntautuu byrokratiaan.

Teollisuudessa Suomeen ei investoida juuri lainkaan. Ne vähäiset investoinnit joita tehdään ovat korjausinvestointeja, eivät uuden luomista. Jos tilanne ei muutu, niin työpaikkoja tulee häviämään yhä enemmän teollisuudesta. Tämä siis tilanteesa, jossa Suomeen tarvittaisiin n. 200k uutta työpaikkaa yksityisektorille.

Nämä ovat isoja haasteita ja epäilen, että politiikkomme eivät saa mitään merkittävää aikaan niiden ratkaisemiseksi. Pikku hiljaa hyvinvointivaltion perusteet rapautuvat (kehitys on jo menossa).
Samaa mieltä. Keneltäkään ei löydy uskallusta tehdä muutoksia vaan ongelmat koitetaan korjata rahalla jota ei ole vaan se pitää lainata ja todistetusti pelkällä rahalla ei saa aikaseksi mitään ilman muutoksia. Rahat kun loppuu halutaan lisätä verotusta.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Lopettakaa se hyvinvointivaltion pelastamissuunnitelmien perään ruikutus. Hyvinvointivaltio oli ja meni jo. Nyt eletään kilpailuyhteiskunnassa (jo kohta 20 vuotta, ettekö oo muka huomanneet?!) ja se onkin systeemi, joka syö itsensä hengiltä vielä hyvinvointivaltiotakin nopeammin.

Murrosvaihe on jo näkyvissä, mutta seurauksista tiedetään ainoastaan se, että ne tulevat olemaan erilaisemmat ja mahdollisesti rajummat kuin osattiin "ennustella". Siihen tulee vain varauta. Itse varaudun ketteryydellä, redundanssilla ja velattomuudella.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
HEsarin pääkirjoituksesta
Keskiviikkona näytti ilmeiseltä, että valtiontaloutta ei pyrittäisikään saamaan tasapainoon vaalikauden aikana, vaan kunnianhimon tasoksi olisi riittänyt, että vuosittain otettavan lisävelan määrä pienenee.
Jos toi on totta, niin ei helve******, onko tosiaankin niin, että poliitikot ei ymmärrä jottei velaksi voi loputtomiin elää.
 

Thunder

Vihan aiheuttaja
Liittynyt
20.1.2002
Viestit
7970
HEsarin pääkirjoituksesta


Jos toi on totta, niin ei helve******, onko tosiaankin niin, että poliitikot ei ymmärrä jottei velaksi voi loputtomiin elää.
Niinhän se EU:kin koittaa pitkittää lainailemalla toisille, lopussa on pakko tehdä EU:n rakenteisiin selviä muutoksia ja se tapahtuu vain, että EU-tasolla pitää kaikkien maiden keskustella eikä vain yksittäisten maiden. Päätöksiä pitää tapahtua nyt heti eikä pitkittää, jolloin lopussa tämä tilanne on "Minsky Moment" satuttaa Euromaita entistä enemmän kuin nyt.

Se mitä nyt on vasurit on laskeneet talouskasvun varaan, nämä kriisimaat ja mahdolliset seuraavatkin kriisiin joutuvat aiheuttavat sen, että talouskasvu jää vuosia myöhemmäksi erittäin pienenä tai menee lasku-uralle. Eikä kyse ole vain muutamasta vuodesta.

Ikärakenne eri maissa on esimerkiksi Suomessa on huono, kun eläkkeet tulevat maksuun, joudutaan silti makselemaan ottamalla lainaa. Myös työllisyyden parantaminen on todella vaikeaa, kun se joka tapauksessa voi johtaa työttömyyden kasvuun eri maiden ottaessa lainoja muilta lainoja ja huonommissa tilanteissa työttömyys voi jäädä pysyväksi eikä alene siitä alemmas ja näissä asioissa talouskasvu vaatii noustakseen suuremmaksi muutoksia.

On parempi nyt antaa ajukopalleni lepohetkeä selventääkseni ajatuksiani.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Menee aika yksin mun ajatusten kanssa Isokallio:

http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2011/06/06/kasvukipuja/?ref=us

Yksikään suomalainen pörssiyhtiö ei kehtaa voitollisen vuoden jälkeen jättää osinkoja maksamatta. Onko syynä se, että pörssiyhtiöiden toimitusjohtajilla ei ole aavistustakaan, miten rahat voisi sijoittaa yhtiön toimintaan niin, että ne tuottaisivat paremmin kuin osingot osakkeenomistajien matalakorkoisilla pankkitileillä? Dynaamisen, voitollisen ja kasvuhakuisen yrityksen toimitusjohtaja ehdottaisi ylpeänä yhtiökokoukselle, ettei osinkoa jaeta. Niitä yhtiöitä tai toimitusjohtajia ei Suomesta löydy.
Suomessa pörssiyhtiön toimitusjohtajasta tulee oitis talouslehtien juhlima sankari, jos hän pystyy henkilökuntaa vähentämällä parantamaan muutamalla eurolla yhtiön tulosta. Eipä ihme, etteivät yhtiöt kasva, vaan menettävät osuuksiaan maailmanmarkkinoilla. Lyhytnäköiset johdon optiot ovat myös kiihdyttäneet käpertymistä. Miksi panostaa tulevaisuuteen, kun pilkkua viilaamalla optioiden arvo nousee jo seuraavana vuonna ja ne voi rahastaa?
Johdon optiot ovat johtaneet myös siihen, että yritykset ostavat omia osakkeitaan. Optioiden arvohan nousee, kun ulkona olevien osakkeiden lukumäärä pienenee. Omistajilla pitäisikin varoituskellojen soida, kun palkattu johto esittää omien osakkeiden hankintaa. Jos johto ei todellakaan pysty keksimään ainuttakaan tuotekehitysprojektia, johon ne rahat kannattaisi sijoittaa, se pitäisi panna pikaisesti vaihtoon.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Menee aika yksin mun ajatusten kanssa Isokallio:
Näimpä! Tosin se minkä Isokallio unohtaa mainita, että pitkällä aikavälillä irtisanomisista kertovien firmojen kurssi laskee (joka on ihan ymmärrettävää).

Edit. tosin en muista aikaväliä, ehtiikö se optioihin vaikuttaa.
 
Viimeksi muokattu:

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Taloussanomista pari huolestuttavaa uutista:
Julkiset menot laukkaa
Valtion menojen hintaindeksi nousi 2,7 ja kuntatalouden 3,0 prosenttia vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä
Kauppavaje kasvaa
Suomen vienti kasvoi huhtikuussa Tullihallituksen ennakkotietojen mukaan vain viisi prosenttia ja nousi 4,6 miljardiin euroon. Tuonti sen sijaan lisääntyi 14 prosenttia ja kohosi vajaaseen 4,8 miljardiin euroon.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Mikäli valtaosa tuonnin lisäyksestä on investointihyödykkeitä, niin se ei silloin niin paha juttu ole.
Ei toki, mutta pahoin pelkään jottei ole, faktaa ei toki ole.
EU-maiden kanssa käytävä kauppa oli nyt 65 miljoonaa ylijäämäistä ja ulkokauppa 250 miljoonaa alijäämäistä huhtikuussa.

Vuoden alusta laskien EU-kauppa on ylijäämäistä 350 miljoonaa, kun taas ulkokauppa on peräti 1,3 miljardia alijäämäistä.
Uskoisin jotta suurin osa tuosta ulkotuotannosta on:
- Tavaraa aasiasta
- Öljyä
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
Näitä tilastoja on aina yhtä kiva lukea.

Top 20:ssä ei yhtään edustajaa yksityiseltä!

.. toisaalta samatilanne on myös tulohaitarin alapäässä. Taitaa ne suurimmat tuloerot olla valtiolla ja kunnilla - miksi poliitikot ei puutu tähän ?
No nuo Taloussanomien taulukot lienevät yksityisten osalta aika arvailuja. Mutta kuten olen ennenkin todennut on järjetöntä, että viime vuosina valtion ja kuntien ammateissa palkat ovat nousseet yksityisiä enemmän. Ainakin TES:n minimipalkat.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
A-Studiossa taas hyvä esimerkki miten kokoomuslaiset yrittävät perse edellä puuhun eli tapaus hätäkeskus-uudistus. Kenttää ei kuunnella, saati muita asiantuntijoita tai puolueita vaan ajetaan sutena syntynyttä uudistusta väkipakolla ja silmät sokeina. Ja ihan ideologisista eli mammuttitauti -syistä. Tulee taas mieleen, että jos on paljon vikaa muissakin puolueissa niin Kokoomus on tämän maan tunnustuksellisin ja näin empiirisesti onnettomin puolue. Puolue on tunnustuksellisempi omassa asiassaan kuin kristilliset omassaan. Olisi muuten surkuhupaisia jos ei *Katainen hallitusneuvottelee*

Ja samassa ohjelmassa myös se miksi Soini ois mun makuun muuten poliitikko, mutta pn liian vanhoillinen, sisäänpäin kääntynyt ja sallii tiettyä liikehdintää puolueessaan, mitä en voi hyväksyä.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Hätäkeskus-case osoitti miten Kokoomus ei harrasta siltarumpupolitiikkaa.:D

Yrittäin hyvät ja painavat syyt saada esim. Tampereen sijaan keskus sisäministeri Holmlundin kotikaupunkiin Poriin.:eek:
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Kauppalehdestä tällä kertaa.

Suomessa on virallisesti 220 000 työtöntä, runsaat kahdeksan prosenttia työvoimasta. Tämän lisäksi erilaisten ohjelmien piirissä ja kaikkien järjestelmien ulkopuolella olevien määrää lasketaan kuusinumeroisin luvuin.
Tilanne on kestämätön. Jollei työllisyysaste nouse edes yleispohjoismaalaiselle tasolle maata uhkaa hallitsematon velkakierre. Se puolestaan tarkoittaa julkisten palveluiden - terveydenhoidon, koulutuksen ja sosiaaliturvan - heikentymistä edelleen. Verot nousevat rajusti ja yritysten joukkopako Suomesta kiihtyy.

Kaikki tämä on jokaisen aikaansa seuraavan suomalaisen tiedossa. Poliitikot ja virkamiehet ovat puhuneet aiheesta vuosikausia. Silti mitään ei tapahdu.

Syytä voi hakea poliittisen johtajuuden puutteesta, ammattiyhdistysliikkeen voimasta ja yhteiskunnallisesta ilmapiiristä, jonka ansiosta kaikki ulkoa tuleva leimataan lähes automaattisesti huonoksi.
Asiaa nuorisotyöttömyyden ongelmasta ja muustakin.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Samaan aikaan mustat laatikot pizzerioitten kassakoneisiin.. Jännä miten etenkin rakennus- ja finanssialat ovat kuitenkin erityissuojeluksessa.
Jännä on suurteollisuuden etu = EK antaa sanat ja sävelen = kokoomuskuoro laulaa.

Vittu mikä maa, vittu mikä puolue.
 
Ylös