Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Blank puhuu täyttä asiaa. Ja vaikka tällä palstalla moni hokee, että menestyjiä ei tässä maassa kestetä asia on päinvastoin: meillä on epäonnistujien suhteen täydellinen häpeäkulttuuri. Negatiivinen suhtautuminen menestyjiin on tämän häpeäkulttuurin seuraus. Mutta tällaisten kulttuurillisten muutosten kesto on sukupolvia. Ja mitä tämän maan yhteiskunnallista ja poliittista ilmapiiriä katsoo niin muutosta ei näy. Tai ehkä hieman, mutta sekin väärään suuntaan. Me ollaan haavoitettu, kauan alistettu ja henkisesti rikkinäinen sekä äärimmäisen kahtiajakautunut liian umpinainen kansakunta, minkä seuraukset näkyy läpi kaiken toiminnon.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Tässä vähän samaa, toisesta näkökulmasta vain.

Emme pysy mukana kansainvälisessä vauhdissa monessakaan lajissa, ainakaan kaukaloiden ulkopuolella. Sisäänpäinkäpertynyt tasavaltamme elää ikäänkuin toivoen, että joku korkeampi voima paiskaisi meidät takaisin kansallsivaltion kulta-aikaan, jolloin ulkomaalaiset pysyivät ulkomailla, hiihto oli puhdasta ja markka oli vahva valututta.
 

Fasaldi

Well-known member
Liittynyt
2.8.2006
Viestit
670
Blank puhuu täyttä asiaa. Ja vaikka tällä palstalla moni hokee, että menestyjiä ei tässä maassa kestetä asia on päinvastoin: meillä on epäonnistujien suhteen täydellinen häpeäkulttuuri.
Ei se nyt ihan noinkaan ole. Suomessa on hyvin paljon myös sellaista ilmapiiriä, että menestymisestä pitää rangaista. Tämän näkee siitäkin, että mielipidekyselyissä suomalaisten enemmistö vaatii yleensä hyvätuloisten verotuksen kiristämistä:

SAK:n järjestöjohtaja Matti Tukiainen: Kansalaiset haluavat kiristää hyvätuloisten verotusta
SAK - 09.03.2011 - 10:00

SAK:n TNS Gallupilla teettämässä kyselyssä 86 % vastaajista katsoo, että verotuksen tulisi määräytyä nykyistä enemmän veronmaksukyvyn mukaan.
http://www.sak.fi/suomi/vaalit.jsp?ao=ajankohtaista&id=34474&location1=7&sl2=2
 
Viimeksi muokattu:

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Suomessa ei kelpaa epäonnistua tai menestyä liike-elämässä. Molemmat ovat periaatteessa todisteita jonkinlaisesta epärehellisyydestä, ja siitä on rankaistava.

Menestyjää veroilla ja kateudella. Epäonnistuja taas suljetaan yhteiskunnan normikuvioiden ulkopuolelle. Ei maksa sossu laskuja ja velkataakka saattaa kulkea mukana hautaan asti.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Hyvä esimerkki suomalaisten jumittumisesta mielipiteisiin on keskustelu automerkeistä. Alkuperämaan mukaan auto on rrisikuppi, sähkövikainen, kommunistimaasta, ...

Kuitenkin nämä autot voi tulla ihan samasta tehtaasta ulos. Tai ainakin samasta piirrustuspöydästä kotoisin.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Menestyjää veroilla ja kateudella. Epäonnistuja taas suljetaan yhteiskunnan normikuvioiden ulkopuolelle. Ei maksa sossu laskuja ja velkataakka saattaa kulkea mukana hautaan asti.
Amerikka on kuiva ja kova yhteiskunta, mutta siellä jokainen pääsee velkataakastaan halutessaan eroon yksityisen konkurssin kautta. Suomessa moinen ei ole mahdollista - velkavankeus on parempi vaihtoehto.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Ei se nyt ihan noinkaan ole. Suomessa on hyvin paljon myös sellaista ilmapiiriä, että menestymisestä pitää rangaista. Tämän näkee siitäkin, että mielipidekyselyissä suomalaisten enemmistö vaatii yleensä hyvätuloisten verotuksen kiristämistä:
Fasaldi vetää taas mutkan suoraksi, lainaa osan tekstikokonaisuutta ja yhdistää mielipiteet hyvätuloisten verotuksen kiristämisen menestyksestä rankaisemiseen. Heh. Vitun väsynyttä hei.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011090714337871_uu.shtml

Ihalainen haluaa työnantajilta lisärahaa vuorotteluvapaaseen

Ihalainen ehdottaa, että vuorotteluvapaasta poistuva valtionosuus pitäisi korvata työnantajien maksuilla. Hän kuitenkin epäilee työnantajien halua osallistua talkoisiin.

Vuorotteluvapaan rahoitus vähenee hallitusohjelman sopimuksen mukaisesti 7,5 miljoonalla eurolla.

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) lakiasiainjohtaja Lasse Laatunen sanoo, etteivät työnantajat suostu lisäämään omaa rahoitusosuuttaan. Hänen mukaansa työnantajat pitävät kiinni kaksi vuotta sitten sovitusta sosiaalituposta, jossa vuorotteluvapaa vakinaistettiin ja muun muassa työnantajien Kela-maksusta luovuttiin.

Työministeri Ihalainen kertoo, että valtionosuuden korvaamiselle haetaan uusia malleja torstaina, jolloin työmarkkinajärjestöt ja hallituksen asiantuntijat neuvottelevat vuorotteluvapaasta.
Jotenkin entiseltä SAK:n puheenjohtajalta voi olettaa työnantajien rasitteiden lisääämistä.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Työministeriltä toivoisi perustelua - miksi työnantajien se tulisi maksaa?
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Työministeriltä toivoisi perustelua - miksi työnantajien se tulisi maksaa?
Niinpä. 7,5 miljoonaa tarttis jostain säästää. Todennäköisimmin se säästettäisiin irtisanomalla 300 henkilöä, jotka tienaa keskimäärin 25000 euroa vuodessa. Vuorotteluvapaa on yksi kätevä keino saada työllisyystilastot näyttämään paremmilta kun työnantaja joutuu palkkaamaan vuorottelijan tilalle työttömän. Rahaa ei säästetä yhtään, mutta tilastot näyttävät paremmilta.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26885
Tässä nyt taas hahmot antavat sellaisen kuvan, että yrittäjille on tulossa jokin uusi pakollinen maksu. Ihan vapaaehtoistahan se on työnantajalle antaako työntekijälleen mahdollisuuden vuorotteluvapaaseen vai ei.

Ja ne säästöt mitä vuorotteluvapaasta tulee yhteiskunnalle. No, vuorotteluvapaalla olevan työttömyyskorvaus on hiukan pienempi, kuin kokonaan työttömänä olevan. Oikeat säästöt tulevat vuorotteluvapaalaisen työssäjaksamisessa. Lepohetki oravanpyörästä saattaa edesauttaa myöhempää eläköitymistä eli sitä kauan kaivattua työurien pidentymistä. Vuorotteluvapaalaisen sijaiselle tulee mahdollisuus päästä ainakin hetkeksi takaisin työelämään antamaan näyttöjä ja keräämään kokemusta. Omalla työpaikallanikin aikoinaan tuollainen sijainen sai jatkaa meillä senkin jälkeen, kun vuorotteluvapaalainen palasi.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Tässä nyt taas hahmot antavat sellaisen kuvan, että yrittäjille on tulossa jokin uusi pakollinen maksu. Ihan vapaaehtoistahan se on työnantajalle antaako työntekijälleen mahdollisuuden vuorotteluvapaaseen vai ei.

Ja ne säästöt mitä vuorotteluvapaasta tulee yhteiskunnalle. No, vuorotteluvapaalla olevan työttömyyskorvaus on hiukan pienempi, kuin kokonaan työttömänä olevan. Oikeat säästöt tulevat vuorotteluvapaalaisen työssäjaksamisessa. Lepohetki oravanpyörästä saattaa edesauttaa myöhempää eläköitymistä eli sitä kauan kaivattua työurien pidentymistä. Vuorotteluvapaalaisen sijaiselle tulee mahdollisuus päästä ainakin hetkeksi takaisin työelämään antamaan näyttöjä ja keräämään kokemusta. Omalla työpaikallanikin aikoinaan tuollainen sijainen sai jatkaa meillä senkin jälkeen, kun vuorotteluvapaalainen palasi.
Hei! Ei sovi kapitalistin pirtaan että asioilla on inhimillinen ja syvempi aspekti lain.:mad:

Firma on just tasan niin hyvä kuin sen viimeisin pörssinoteeraus. Muu on 'haistapaskaa'.:eek:
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Faktahan on, jotta valtiolla olleita kustannuksia ollaan siirtämässä työnantajille. Mikä pohjaton kassa siellä on, josta rahaa voidaan jakaa suuntaan jos toiseenkin ?
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Vuorotteluvapaa on sitä, että ihmiselle maksetaan siitä että se ei tee töitä. Siis vapaaehtoisesti. Rahoitus tapahtuu muiden veronmaksajien ja yritysten pussista.

En tajua sitä moraalia, joka puoltaa tällaista. Ei tehdä töitä ja elellään muiden kustannuksella. Se on varmasti ihan kivaa ja tuntuu hyvälle, mutta ei se oikein ole.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Eikös meillä Suomessa ole jo lomat ja vapaapäivät? Jos tarvitsee vuorotteluvapaata että jaksaa töissä niin eikös silloin kannattaisi harkita työpaikan vaihtamista tai alkaa kiinnittää huomiota elämäntapoihin. Tietenkin on helpompi pistää muut maksamaan kuin tehdä itse asialle jotain.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
MTV3:

Työntekijöiden vuorotteluvapaaoikeuksien leikkaussäästöt aiheuttavat eripuraa korkeasti koulutettujen työmarkkinajärjestössä Akavassa. Järjestön edunvalvontajohtajan Minna Hellen mukaan säästösuunnitelmia ei voi hyväksyä.

– Se oli täydellinen yllätys ja järkytys. Viime vuosina on puhuttu työvuosien pidennyksistä. Joustavat työjärjestelyt ovat nimenomaan sellaisia, joilla työuria voidaan pidentää, Helle kertoi MTV3:n Huomenta Suomessa.

Hänen mukaansa hallituksen säästösuunnitelmat vievät pohjaa työvuosien pidennyshaaveilta.

Hallitusohjelman mukaan vapaista maksettavia korvauksia leikataan 7,5 miljoonaa euroa vuodessa. Viime vuonna valtio maksoi korvauksia yhteensä noin 85 miljoonaa euroa
Eilen oli joku juttu, jossa todettiin, että tutkimusten mukaan vuorotteluvapaat eivät ole pidentäneet työuria yhtään. Samassa jutussa oli myös, että työuran pitäisi pidentyä enemmän kuin mitä vuorotteluvapaa oli, jotta päästäisin edes plusmiinusnolla tasolle.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Ministeri: operaattorien sitouduttava syrjäseutujen laajakaistahankkeeseen

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru moittii teleoperaattoreita nahkeasta suhtautumisesta laajakaistahankkeeseen, jolla on pyritty saamaan nopeat nettiyhteydet myös syrjäseutujen asukkaille.

Kiurun mielestä operaattorien sitoutumisessa hankkeeseen on ongelmia. Hän vaatiikin paitsi julkishallinnon päättäjiltä, myös operaattoreilta tietynlaista yhteiskuntavastuuta tavoitteiden toteuttamiseksi.

- Minua ei ole tyydyttänyt se sitoutumisen aste. Valitettavan vähän operaattorit ovat olleet kiinnostuneita tästä hankkeesta, ja voin sanoa teille, että se ei vain käy, Kiuru sanoi toimittajatapaamisessa keskiviikkona.

Kiurun mielestä haja-asutusalueiden yhteyksien rakentamiseen varatut miljoonat pitäisi nyt saada käyttöön.

Operaattorit ovat sanoneet, ettei julkinen tukikaan tee verkkojen rakentamisesta harvaan asutuille alueille kannattavaa. Usein vain osa asukkaista haluaa tehokkaan laajakaistayhteyden, jolloin rakentamisen kustannukset asiakasta kohden nousevat huikeiksi.
Linkki.

Jotenkin en ymmärrä miksi yrityksen pitäisi tehdä kannattamatonta toimintaa vain koska liiketaulouden ehdoilla toimiminen ei ministeristä käy.

Toivoisin myös, että jossain vaiheessa tässä maassa keskusteltaisiin siitä, että ihmisen pitää maksaa omista valinnoistaan. Juuri tuli tutkimus, että asuminen maan eri kohdissa on huomattavan eri hintaista. Mutta palvelut pitäisi sitten saada samanhintaisina ja tasoisina kaikkialle - toki muiden maksamina.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/115518-pam-suuttui-miksi-tama-ei-ole-rikos

Palvelualojen Ammattiliitto PAMissa on kyllästytty ”jatkuviin” palkanmaksuun liittyviin rikkomuksiin, kertoo liitto kannanotossaan.

Liiton mielestä alipalkan maksaminen on kriminalisoitava.

–Miksi työntekijältä varastaminen on vähemmän rangaistavaa kuin työnantajalta varastaminen? kysyy PAMin varapuheenjohtaja Kaarlo Julkunen.

–Jos työntekijä ottaa työnantajan omaisuutta ilman lupaa, hän saa kovemman rangaistuksen kuin työnantaja, joka syyllistyy vastaavaan rikkomukseen. Esimerkiksi myyjän ottaessa luvatta kahvipaketin, työsuhde puretaan, toteaa Julkunen.

Jos työnantaja puolestaan maksaa työntekijälleen alipalkkaa tai jättää esimerkiksi lisiä maksamatta, joutuu työnantaja kiinni jäädessään maksamaan ainoastaan puuttuvan osan takaisin työntekijälle.

–Yritystoiminta saa edelleen jatkua, poliisi ei tutki asiaa ja työnantajan yksityiselämään asialla ei ole mitään vaikutusta, ihmettelee PAM.

PAMin mielestä työsopimuslakia pitäisi muuttaa niin, että työnantajaa sitovien työehtosopimusten tai lakien määräyksien mukaisten palkkojen ja muiden korvausten maksamatta jättäminen olisi rangaistavaa. Lisäksi työntekijällä pitäisi olla oikeus viivästyskoron lisäksi saada odotusajan palkka. Lain muutoksen jälkeen olisi myös poliisilla velvollisuus tutkia näitä rikoksia.

- Alipalkkaus ja palkkavilpit ovat rikoksia, jonka toiminnan maksajiksi joutuvat kunnolliset työnantajat ja veronmaksajat, toteaa Julkunen.
Kyllä taas on PAM perillä asioista. Jos työntekijä varastaa niin on yllättäen kyse VARASTAMISESTA. Jos työnantaja maksaa liian vähän palkkaa niin kyse on velan takaisinmaksun laiminlyönti. Työnantaja ei siis varasta vaan ei maksa velkojaan. Samalla perusteella puhelinlaskun maksamatta jättämisestä pitäisi joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Taas olisi yksi lisäkannustin yrittämiselle. Yritys ajautuu (esim. väliaikaisiin) maksuvaikeuksiin ja ei pysty maksamaan palkkojaan ja yrittäjä joutuu siitä rikosoikeudelliseen vastuuseen. Toisin sanoen jos näyttää siltä että että lama/taantuma on tulossa niin kannattaa suosiolla lopettaa yritystoiminta että välttää rikosoikeudellisen tuomion.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Toivoisin myös, että jossain vaiheessa tässä maassa keskusteltaisiin siitä, että ihmisen pitää maksaa omista valinnoistaan. Juuri tuli tutkimus, että asuminen maan eri kohdissa on huomattavan eri hintaista. Mutta palvelut pitäisi sitten saada samanhintaisina ja tasoisina kaikkialle - toki muiden maksamina.
Eihän se olisi ongelma jos Suomi olisi Monacon kokoinen pläntti, mutta kun tunnetusti Suomi on iso ja harvaan asuttu maa. Kannattaako käyttää miljoonia ja miljoonia euroja siihen että saadaan kuoleviin peräkyliin samat palvelut kuin kasvukeskuksiin? Tulee hitonmoinen rasite koko Suomelle.
 
Ylös