Hyvinvointi/pahoinvointivaltion tulevaisuus

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Palveluista ei tule tinkiä, verojen korotus on oikea tapa!
Hankkeessa toiminut suuri määrä erilaisia johto-, ohjaus-, valvonta- ja projektiryhmiä, joiden toiminta on ollut monin osin päällekkäistä. Kustannusarvioiden esittäminen valtion talousarvioissa on ollut monin osin puutteellista ja epäselvää.
tehtiin yli 50 edestakaista lentomatkaa Kuopion ja Helsingin välillä. Lentomatkat olivat pääasiassa hintataulukon kalleimmasta päästä ... toteutettiin yli 4 000 euron seminaarimatka Leville. Seminaariin osallistui esiintyjien lisäksi vain kolme henkilöä.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Karjalainen sanoi:
Ministerit hyväksyivät palkkojensa alentamisen

Ministereiden palkat laskevat näillä näkymin marraskuussa. Valtioneuvosto on päättänyt esittää eduskunnalle, että palkkoja alennettaisiin viidellä prosentilla.

Pääministerin palkka on 11 700 euroa kuukaudessa, ja se laskisi noin 600 eurolla. Muut ministerit saavat noin 9 700 euroa kuukaudessa, ja vähennystä tulisi lähes 500 euroa. Useimmat ministerit ovat myös kansanedustajia, jolloin he saavat palkan myös tästä työstä.

Muutos olisi voimassa huhtikuuhun 2015 asti.

Palkkojen alennuksesta sovittiin jo hallitusohjelmassa. Se toisi valtiolle noin 120 000 euroa säästöä vuosittain.

Lisäbudjetissa ministereiden ja heidän avustajiensa palkkoihin varattiin kuitenkin yli 700 000 euroa lisämäärärahaa. Rahaa tarvitaan, koska avustajien määrä on viime aikoina lisääntynyt ja ministereiden ja avustajien palkat nousseet jo keväällä.
Kyllä me onneksi osataan säästää:thumbup:
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Tällainen onnistuu kyllä, mutta kansanedustajien palkkoja ei voi alentaa eikä sallia SIJAISSYNNYTYSTÄ, koska ne vaatisi lakimuutoksia.

Mitäköhän varten eduskunta yleensä on? Eikö se ole lakeja säätämässä?:doubtful:

Kaikenlaisia byrokratiaa lisääviä lakeja kyllä säädetään, mutta ei sitten jotain, jolla voisi olla konkreettista merkitystä (sijaissynnytys).
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
En tiedä mitään asiasta sijaissynnytys, mutta mitä se ylipäätään valtiolle kuuluu?
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Vissiin sen verran että on osattu säätää asian kieltävä laki.
eikös se ole poliitikkojen perusratkaisu - kielletään.

... olivathan nuo jossain vaalikoneessa kieltämässä vettä, kun sitä kutsuttiin vähän toisella nimellä.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Tällainen onnistuu kyllä, mutta kansanedustajien palkkoja ei voi alentaa eikä sallia SIJAISSYNNYTYSTÄ, koska ne vaatisi lakimuutoksia.
Luulin, jotta olisit jaksanut lukea loppuun asti tuon. Sarkastinen peukku.. 120.000 säästö ministereitten liksoista, mutta sitten toisaalla isketään 700.000 lisää ihan vaan koska avustajia lisätty entisestään.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
En tiedä mitään asiasta sijaissynnytys, mutta mitä se ylipäätään valtiolle kuuluu?
Vissiin sen verran että on osattu säätää asian kieltävä laki.
eikös se ole poliitikkojen perusratkaisu - kielletään.

... olivathan nuo jossain vaalikoneessa kieltämässä vettä, kun sitä kutsuttiin vähän toisella nimellä.
Sijaissynnytys on kyllä sellanen asia, josta on hyvä olla selkeä ja pätevä lainsäädäntö. Muuten oikeutta käydään ja rahaa palaa moninkerroin.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Sijaissynnytys on kyllä sellanen asia, josta on hyvä olla selkeä ja pätevä lainsäädäntö. Muuten oikeutta käydään ja rahaa palaa moninkerroin.
Komp. Lainsäätäjä on ilmeisesti nähnyt parhaaksi kieltää koko toiminnan koska pätevän lain kirjoittaminen voisi olla todella hankalaa ellei jopa mahdotonta. En näkisi että omia geenejä kantavat lapset ovat ihmisen perusoikeus. Meillä on kumminkin mahdollista adoptoida lapsia, jos niitä haluaa. Nyt kumminkin on kyse siitä että lainsäädännöllisesti kielletään äidin oikeus kantamaansa ja synnyttämäänsä lapseen. Tietenkään lapsi ei ole synnyttäjän omista sukusoluista, mutta kyllä tosta aikamoisen sotkun saa aikaiseksi halutessaan.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Meni tarkoittama kaikilta vähän ohi, eli

Joko mä olen huono selittämään tai te ootte kaikki ihan thymiä. :eek:

En itse ministereiden tai kansanedustajien palkkohin saati sijaissynnytykseen ottanut kantaa, vaan lähinnä siihen, ettei asioille voi muka tehdä mitään koska pitäisi säätää uusi laki. Käsittääkseni se juurii on kansanedustajien työtä. Ja tekevät niitä jopa paljon. Mutta jotkin asiat eivät muutu sen takia, että jotkut eivät tee duuniaan.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Lainsäädäntään eli eduskuntatyöhön liittyvä olennaisen hyvin tiivistävä kolumni tämän päivän Hesarista. Sopii tähän toikkiin.

Laillista, siis oikein?


Anu Silfverberg

Miten moraali eroaa laista?


Nopeasti ajateltuna tuntuu, että jälkimmäinenhän on vain edellisen ilmentymä. Toisaalta, tehokkaimmat väkivaltakoneistot orjuudesta apartheidiin ovat aina nojanneet lakeihin. Joskus lain on kai hyvä muuttuakin.

Suomessa puhe moraalikysymyksistä kääntyy kuitenkin tavan takaa puheeksi lain kirjaimesta. Konsensushakuisessa ilmapiirissä oikean ja väärän arviointi kuihtuu pykäliin. Oli kyse nettikirjoituksista, vaalirahoituksesta tai ministerin osakkeista, päädytään kiistelemään, onko jotakin lakia teknisesti rikottu – aivan kuin samalla ratkeaisi, onko moraalista ongelmaa.

Viime vuosien eläinoikeuskeskustelut ovat tyylipuhdas esimerkki. Aktivistien turkis- ja sikavideoista syntynyt kohu on toistanut tiettyä kaavaa. Kun raa'at kuvat tulivat julki, järkytys oli ensin suuri. Avuksi tarjottiin lakia: luvattiin selvittää, onko rikkomuksia tapahtunut. Lieveilmiöt olivat hupaisia. Kuvatuille sika- ja turkistiloille puhtaat paperit antanut eläinlääkäri esimerkiksi epäili aktivisteja lain rikkomisesta, kun nämä eivät heti tehneet eläinsuojeluilmoitusta. Samasta syystä tutkintapyynnön teki myös Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liitto. Vähän kuin jos joutuisi epäillyksi lastensa pahoinpitelystä ja kiiruhtaisi syyttämään naapuria, joka ei soittanut hätäkeskukseen.

Sitten selvisi, että eivät ne suuren porun aiheuttaneet sikavideotkaan kuvanneet mitään laitonta. Arki vain oli eri näköistä kuin mainoksissa: ahtautta, apatiaa, verta ja ulosteita. Kohu kuivui kasaan.

Nyt lakipuheen ympyrä sulkeutuu, kun sikavideoista päädytään lopulta oikeuteen. Kuvaajia syytetään kunnianloukkauksista: kampanjasivuilla viitattiin eläinsuojelurikkomuksiin, mutta tarkastuksissahan ei löydetty laittomuuksia. Tässä vaiheessa alkuperäinen kysymys eläintenpidon ongelmista onkin unohtunut jo kauan sitten. Laki on vain väline.

Jos sen sijaan puhuttaisiin moraalista, olisi pakko esittää ilmeinen jatkokysymys: eikö ole jopa pahempaa, jos videoilla näkyvä onkin laillista? Ihmisiä järkyttäneet kuvathan eivät ole muuttuneet, eläinsuojelulaki nyt vain takaa sialle 0,65 neliötä elintilaa. Siinäpä laki, jota on vaikea rikkoa, kun sian kokoa oikein alkaa miettiä.

Tiloilla kuvanneet Saila Kivelä ja Karry Hedberg eivät halunneet kysyä, onko elävän olennon kohteleminen tällä tavoin laillista. He halusivat kysyä, onko se oikein. Siksi he toivat julkisuuteen ensin sikojen kasvot, sitten omansa.

Moraalikysymyksissä laillisuuteen vetoaminen tarkoittaa äärimmilleen vietynä, että mikään ei voi muuttua: parlamentarismistakin voidaan luopua, sillä mihin enää tarvitaan lainsäätäjää, kun laki kerran jo on. Mutta voidaan arvailla, millaiseen sävyyn ihmiset 2200-luvulla puhuvat tämän ajan eläintuotannosta. Muistaako historia sen, joka vetosi lakiin? Vai sen, joka vetosi moraaliin muuttaakseen lain?
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Sijaissynnytys on kyllä sellanen asia, josta on hyvä olla selkeä ja pätevä lainsäädäntö. Muuten oikeutta käydään ja rahaa palaa moninkerroin.
Eikö ihmiset voisi käydä silloin oikeutta omilla rahoillaan eikä valtion? Miksi ihmiset eivät voisi keskenään hoitaa sopimuksia kuntoon, kun lähtevät tällaiseen mukaan? Aina tarvitaan valtio holhoamaan aikuisia ihmisiä.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Eikö ihmiset voisi käydä silloin oikeutta omilla rahoillaan eikä valtion? Miksi ihmiset eivät voisi keskenään hoitaa sopimuksia kuntoon, kun lähtevät tällaiseen mukaan? Aina tarvitaan valtio holhoamaan aikuisia ihmisiä.
Hohhoijaa... Archien julki-inho osa CVII. Boring.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Sijaissynnytys on kyllä sellanen asia, josta on hyvä olla selkeä ja pätevä lainsäädäntö. Muuten oikeutta käydään ja rahaa palaa moninkerroin.
Varmasti joo, mutta eikös tuo ole muuallakin onnistunut - kai se täälläkin.

... toisaalta muualla toimii lipunmyyntijärjestelmät, sähköiset äänestämiset, sähköiset reseptit jne.

Unohdetaan! Kommentin voi sulkea, arkistoida ei tartte!
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Varmasti joo, mutta eikös tuo ole muuallakin onnistunut - kai se täälläkin.
Vai toimiiko? Eikös toi ole aika iso bisnes ulkomailla? Minun mielestäni ei tarvitsisi ainakaan valtion rahoittaa kyseistä toimintaa.
 

Knoukka

Well-known member
Liittynyt
25.5.2000
Viestit
27426
Eikö ihmiset voisi käydä silloin oikeutta omilla rahoillaan eikä valtion? Miksi ihmiset eivät voisi keskenään hoitaa sopimuksia kuntoon, kun lähtevät tällaiseen mukaan? Aina tarvitaan valtio holhoamaan aikuisia ihmisiä.
Olipa sivistävä vastaus. Ilmeisesti eriävälle ajattelulle ei ole tilaa, kun se ei kohtaa omia näkemyksiä.
No jos tuo ylempi kommentti on mielestäsi ajattelua niin mikäpä siinä? Noin tuhannes sellainen btw...

Tässä tapauksessa valtion rooli on nimenomaisesti oikeusvaltion. Mutta suosittelen toki Archielle tutustumaan tai kenties muuttamaan maahan, jossa ei ole toimivaa oikeuslaitosta ja oikeusapujärjestelmää eikä valtiolla muutenkaan yövartiovaltiota kummempaa roolia. Esimerkiksi Somalia, Afganista tai Pakistan voisi olla juuri nyt sellainen mesta. Odotan mielenkiinnolla kehuvia kommentteja sieltä sitten!
 
Viimeksi muokattu:

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Sijaissynnytys sitten vetää rajan oikeusvaltion ja muiden välille? Hyvää tarkoittamalla oikeusvaltion piiriin saadaan mitä tahansa.

Tässä maassa ei valitettavasti käydä juuri mitään keskustelua siitä, että mikä pitäisi olla valtion rooli ja vastuut. Politiikot ja virkamiehet laajentavat julkisen puolen tehtäviä jatkuvasti vaikka perustehtävätkin jäävät kunnolla hoitamatta (esim. vanhustenhuolto, isot kouluryhmät, ränsistynyt rataverkko..).

Tosin tässä ilmapiirissä ei ole ihme, että keskustelu puuttuu, kun kukkahattutädit vetävät heti esiin natsikortit.
 
Ylös