Hakutulokset

  1. Rallin MM-sarjan pääluokka 2025 eteenpäin

    Vaikea uskoa tähän. Noissa puljuissa on paljon kouluja käyneitä ihmisiä, jotka laskevat ja arvioivat, miten eurolla saadaan tehtyä eniten lisää euroja. 40 miljoonalla eurolla saa monenlaista.
  2. Ralliaiheista kuunneltavaa/katseltavaa/luettavaa

    Lindholm ja Hämäläinen Puoli seiskassa. Emil Lindholm ja Reeta Hämäläinen | Puoli seitsemän | Yle Areena
  3. Rallin tulevaisuus Suomen kanavilla!

    Ylen kanavilla on kohtuuttoman paljon urheilua. Sen sijaan pitäisi olla sivistyksellistä ja tiedollista aineistoa. Jos Suomen kokoisen maan julkinen sivistyksellinen ääni katoaa, niin samalla rappioituu kansa. Mainoskanavat ovat itse osoittaneet, että ne eivät pysty sivistyksellistä aineistoa...
  4. Voittaako Mercedes talli kisan tänä vuonna?

    Enemmistö oli taas oikeassa.
  5. MM-rallikausi 2023

    Toisaalta Kallesta ei voi tulla todella suurta, jos hän ei pääse tilanteeseen, jossa vastassa on tasaveroisella kalustolla oikeasti kova kuski. Kun ranskalaiset ovat puoliksi poistuneet, niin jäljellä näyttää olevan enää Tänak.
  6. Formula 1 - 2022 - 17 - Singaporen GP

    Talli tyri Maxin aika-ajon. Ei tarpeeksi bensaa.
  7. Katsotko F1-kilpailut keskittyen vai sivusilmällä?

    Voi olla, että jossain päin maailmaa laji on uusi ja ottaa tuulta siipiensä alle samaan aikaan, kun toisaalla siihen kyllästytään. Miettisin kyllä myös sitä, kuinka suosiota mitataan. Linnan juhlia seuraa ainakin joinain vuosina Ylen kanavilta yli kaksi miljoonaa katsojaa, mutta arvaan, että...
  8. Formula 1 - 2022 - 16 - Italian GP

    Eikö Russellille tulee mitään rangaistusta? Hänhän hyötyi aivan järjettömästi oikaisusta.
  9. Katsotko F1-kilpailut keskittyen vai sivusilmällä?

    En usko, että nykyformuloiden ongelma on tapahtumien puute. Ongelma on se, että syystä tai toisesta tapahtumat eivät kiinnosta. Nopeampi ottaa hitaamman kiinni. Nopeampi ajaa pari kierrosta hitaamman takana ja kurkistelee ohituspaikkaa. Sitten nopeampi avaa takasiiven ja pääsee ohi. Kaikki on...
  10. Katsotko F1-kilpailut keskittyen vai sivusilmällä?

    Minulle F1-kilpailuista on tullut niin tylsää seurattavaa, että katson ainoastaan lähdöt ja sen jälkeen selailen nettiä ja välillä ruutua. Kun selostajien äänen voimakkuus nousee tai huomaan, että syntyy todellisia taisteluita, seuraan taas kisaa. Kun taistelu on ohi, selailen taas nettiä...
  11. Ypresin MM-ralli 2022

    Näitä selityksiä aina suomalaisille riittää. Lapillekin tarjottiin ulosajon syyksi teknistä vikaa, eikä sellaista kuitenkaan ollut.
  12. Suomen MM-ralli 2022

    Lisään vielä, että lähtöjärjestystä voisi verrata formuloiden takasiipeen. Se ei ole sikäli reilu järjestelmä, että takana tuleva saa perusteetonta etua, mutta kuitenkin luulen, että yleisö näkee mieluummin takasiipi auki tehtäviä ohituksia kuin jonossa ajelua, joka jatkuu, vaikka takana oleva...
  13. Suomen MM-ralli 2022

    Olisiko sinusta sitten parempi, että jo valmiiksi vähäistä kilpailua olisi vielä vähemmän siksi, että valmiiksi hitaat kärsivät enemmän lähtöpaikasta? Ei se ainakaan lajin etu olisi.
  14. Suomen MM-ralli 2022

    Mitä tekemistä kilpaurheilun kanssa on sillä, että yksi ainoa kohdalle sattunut sadekuuro voi viedä mahdollisuuden taistella voitosta? Ihmisten muisti on kovin lyhyt. Kalle on myös hyötynyt paikastaan. Niin se vain rallissa menee, että olosuhteet eivät ole kaikille samanlaiset. Jollekin sattuu...
  15. Suomen MM-ralli 2022

    Olisi tietenkin ollut mukavaa, jos Kalle olisi voittanut, mutta toisaalta tästä voitosta jäi vahva fiilis, että se oli ansaittu. Toki tuuriakin täytyi olla mukana, koska oletettavasti auto on hitaampi kuin Toyota, eikä Toyotan vauhtiin pysty vastaamaan kuin riskitasoa nostamalla. Tekee myös...
  16. Suomen MM-ralli 2022

    Eipä tuolla nopeudeltaan parempia juuri ole tarjolla. Keskittyminen on sitten toinen juttu.
  17. Suomen MM-ralli 2022

    Nämä ovat kyllä aika uskomattomia toiveita. Urheilu on nykyään niin läpikaupallistettu, että jokainen urheilija, joka paljastaa todelliset tunteensa ja kertoo todelliset näkemyksensä, on hyväksi. Yllättävän usein esimerkiksi Tänakin valittamisesta on nillitetty. Minusta on pelkästään piristävää...
  18. Suomen MM-ralli 2022

    Kallen elekielestä näkyy paineistuminen. Toivottavasti saisi yhden hyvän pätkän alle, niin siitä se varmaan lähtisi. Eihän tuo ero ole Kallelle mitään, jos ajo vain sujuu.
  19. Kalle Rovanperä - Pojasta polvi paranee jne

    Hamilton on hyvä esimerkki. Tämän vuoden suoritusten perusteella harva arvaisi, mitä hän on aikaisemmin tehnyt.
  20. Viron MM-ralli 2022

    Tuo täytyy kuitenkin suhteuttaa todellisen kilpailun määrään. Kyllähän sitä tulostakin tulee, kun kilpailua on niin vähän, mutta eri asia on se, mitä käytetyillä resursseilla on saatu aikaiseksi.
Ylös