Varmaan vaihtelee aika paljon luokittain. N-ryhmän taso oli koko lailla kova läpi 90- ja 00-luvun. A-ryhmässä taas vaihtelua oli enemmän ja kärki monesti kapeampi, ja lopulta N-ryhmä nostettiin pääluokaksi. Nyt on taas parina vuonna ollu ihan kunnon kisat ja todistettavasti maailmalle riittävä...
Ei ole vanhemmissakaan kartoissa ajettu Mäenkylässä (87, 91, 94, 96, 98). Ainakin vuoden 2000 kartta on vielä hakusessa, voi olla että puuttuu joku muukin.
Väliteiden lähes totaalinen puute on ainakin yks, kuten Antti tuossa mainitsikin. Se ykskin on melkonen kinttupolku, tai oli ainakin 2009. Lisäksi on ainakin pohjoispäästään vähän nopeanlivakka. Mutta silti ehkä salaa vähän tykkäisin jos se joskus laitettais Päijälän pariksi (missään nimessä ei...
Mahtaa olla sama tilanemäntä, josta kuulin kuvaajakaverilta jo melko mehevää raporttia. Olikohan näin, että punainen mitsukin kaatui heidän pelloilleen.
Ottamatta kantaa taustoihin, haluisin kyllä nähä tuon passattilupauksen lunastettavan. :unsure:
Aeron pienennys tarkottais uuden suunnittelua, mikä olisi aika erikoinen vaatimus vanhojen autojen käytölle. Toki pienelle kuristimellekin pitänee softa ajaa kuntoon, mutta kuitenkin järkevämpi tapa.
Ei kai maksupaikan meneminen kerro kun rahasta? Eiköhän Huttusellekin se 2C Competitionin auto (tai toinen) mene aivan ilosta kiljuen, jos setelitukko tulee tiimiin.
Käsittääkseni sama, jos olit myös siinä missä mm. Lauronen suistui. Ainakin olen itse mennyt 2009 paikkaan siinä uskossa, että se on vanha Henkka Toivosen paikka.
Näinköhän sinne päästetään autoja ylipäätään muutakun Hassin puolelta hiekkamonttuun parkkiin? Aiempina vuosina tuo pätkien välissä oleva tie on ollu blokattu, syystä että se on niin kapea ettei siellä mahdu kohtaamaan monessakaan paikassa. 2019 kävelin nykyiseltä Arvajan erikoiskokeelta Hassin...