Hakutulokset

  1. Sami Pajari

    Hieman kommentoin tätä viime päivien uutista... Toiseen ketjuun kirjoitin parisen viikkoa sitten tulossa olevasta uutisesta, joka voi järkyttää. No, järkytystä on tullut. Kartturinvaihdos on ollut vireillä pitkään. Itse kuulin asiasta jo elokuussa Jyväskylän jälkeen.
  2. Sami Pajari

    Täsmennyksenä: liki 1990-luvun puoliväliin saakka SM-rallit olivat pimeitä kisoja. Ainoastaan Suurajot oli ennakkoon tutustuttava kilpailu. Kartturin rooli muuttuu merkittävästi vaativammaksi, kun kuvaan astuu nuotittaminen ja nuottien lukeminen.
  3. Ralliuutisia, vol 2

    Parin viikon sisään kuultaneen mielenkiintoisia uutisia ensi vuoden tallipaikoista. Mikäli korviin kantautuneet tarinat pitävät paikkansa, yleensä ovat, osa uutisista voi tulla suomalaisille ralli-ihmisille järkytyksenä. Vastapainoksi suomalaisittain pitäisi tulla myös ihan mukavia uutisia...
  4. Ralliaiheista kuunneltavaa/katseltavaa/luettavaa

    Uwe Kurt. Ja tapahtumapaikaksi käsikirjoituksessa määritelty Suurajot.
  5. Ralliaiheista kuunneltavaa/katseltavaa/luettavaa

    Tuo leffa tuli katsottua Elisa Viihteestä. Huono tekele, aivan järkyttävä määrä asiavirheitä. Suomalaiset aivan marginaalissa, Fiorion ja Gumpertin roolit ylikorostettu. Suurajot todella kökösti mukana. Leffaan luotu fiktiivinen saksalaiskuski, joka joutuu vakavaan onnettomuuteen Suomessa. Ja...
  6. Secto Rally Finland 2024

    Tuolta näkyy Laukaan ajosuunta: https://www.ksml.fi/paikalliset/6605966
  7. Secto Rally Finland 2024

    Niinpä onkin, kiitos vinkistä. Tuolta juttu: https://www.ksml.fi/paikalliset/6605966 Löytyy näemmä myös podcast.
  8. Secto Rally Finland 2024

    Tieto.
  9. Secto Rally Finland 2024

    Äkkiä muistellen: kilpailussa 2011, shakedownina 2014. Nyt Laajavuori ajetaan powerina lenkkinä, eli kaksi kierrosta, jos oikein ymmärsin.
  10. Secto Rally Finland 2024

    Ja ai niin: Ouninpohjassa käytössä virtuaalinen shikaani. Se on myös Ruuhimäen shakedownissa.
  11. Secto Rally Finland 2024

    Lauantaina olisi jengillä hyvin aikaa käydä pätkillä, niidenkin jotka eivät ole HC-katsojia. Ja tadaa....vain kuusi pätkää. Pätkät timanttia, mutta yhtä kahteen kertaan ajettavaa pätkää lauantai huutaisi. Millainen ruuhka ja sählinki saadaan aikaan Laukaaseen, kun ajetaan lenkkinä ja lähdön...
  12. Secto Rally Finland 2024

    Torstai: Ruuhimäki, shake Ek 1 Harju. Perjantaina: Laukaa Saarikas Myhinpää Ruuhimäki Nämä neljä kahteen kertaan. Lisäksi Harju 2 Lauantaina: Västilä, Päijäjä Ouninpohja Nämä kolme kahteen kertaan. Sunnuntaina: Sahloinen-Moksi ja Laajavuori, nämä kahteen...
  13. Suomen MM-ralli 2024 reittispekulaatiot

    Huhut kertovat: Ouni ja Ruuhimäki ovat reitillä. Powerina....rumpujen pärinää.....tadaa: Laajavuori. Tällaista korviin kantautui.
  14. Suomen MM-ralli 2024 reittispekulaatiot

    Ja myös Jokimaan vip myi erittäin hyvin.
  15. Suomen MM-ralli 2024 reittispekulaatiot

    Tampereen lenkillä olisi monia hyviä puolia: 1) Tampereen seudun tiet Tampereen seudulla on kosolti hienoja teitä. Tiet ovat pääosin valtionteitä, vauhdikkaita ja kovapintaisia. On hienoja kaarteita, hyppyjä ja korkeuseroja. 2) Historia Jyväskylän Suurajojen historiassa Tampereen lenkillä on...
  16. Ralliaiheista kuunneltavaa/katseltavaa/luettavaa

    Hanaa -lehti kertoo Facebook -sivullaan, että tammikuun numerossa on juttu karkkilalaisista rallin junnumestareista. Mestarit ovat Markku Alèn, Pertti Laakso, Juha Salo ja Juuso Nordgren. Lehti ilmestyy perjantaina 26.1.
  17. MM-rallikausi 2024

    Italialainen urheilulehti Tuttosport ennakoi sopimuksen malliksi juuri tätä.
  18. MM-rallikausi 2024

    EP Lappi ajanee ensi kaudella kuusi-seitsemän MM-rallia. Näin tarinat kertovat. Tosiaan ensi maanantaina kerrotaan Toyotan kuvioista. Sitkeästi elossa on huhu Kalle Rovanperän noin puolen kauden ohjelmasta. Tämä huhu on ollut liikkeellä pitkään, itse en ole siihen uskonut. Mutta jostain syystä...
  19. Ralliuutisia, vol 2

    Jari Huttuselle oli tarjolla paikka Skodan tehdastallista, mutta valinta osui Hyundaihin. Jälkikäteen arvioituna valinta meni väärin.
  20. Sekalaista ralliaiheista jutustelua

    Myyty on, menivät ymmärtääkseni eri osoitteisiin. Samoin käsittääkseni Lanciat ovat uudella omistajalla, kuten myös B-ryhmän Toyota Celica.
Ylös