Hakutulokset

  1. Suomen MM-ralli 2021

    Yhden välikäden kautta kuultuna Esapekka Lappi pitää Poloa parhaimpana R5-autona. Skodan uusi Fabia R5 kuulemma perustuu muun muassa jousitusgeometrialtaan täysin Poloon. Muitakin alustaan ja voimansiirtoon liittyviä asioita kuulemma napattu Polosta uuteen Fabiaan.
  2. Ralliaiheista kuunneltavaa/katseltavaa/luettavaa

    Ylen mainiossa Kiveen hakatut -sarjassa muistellaan Hannu Mikkolaa. https://areena.yle.fi/audio/1-50885802
  3. Ralliuutisia, vol 2

    Tarinat kertovat, että Toyota ajattaa Jyväskylässä viittä autoa. Samojen tarinoiden mukaan viidettä autoa ajaa eräs suomalainen. Hän on kuulemma myös tekemässä ensi kauden koskevaa sopimusta.
  4. Suomen MM-ralli 2021

    Kesällä ainakin S4 oli Juhan omistuksessa. Peugeot lähti Suomesta jo alkuvuodesta 2020.
  5. Suomen MM-ralli 2021

    Pitää paikkansa. Juha myi Audin, ja tuo kuvissa oleva Audi on Oppaan. Suomessa on myös toinen S1 -replica, mutta se ei ole juurikaan julkisesti ollut nähtävillä. On yhtä hieno kuin Oppaan replica. Juha myi viime vuonna tallistaan myös Peugeot 205:n ulkomaille.
  6. Suomen MM-ralli 2021

    Jyväskylän MM-rallissa tullaan muistelemaan kilpailun historiaa. Tänään ollut koolla lähes kaikki elossa olevat suomalaisvoittajat kartanlukijoineen. Ohjelmassa oli kuvauksia ja haastatteluita.
  7. Ralliuutisia, vol 2

    Valitettavasti suru-uutinen on totta. Esa Illoinen menehtyi pitkäaikaisen sairauden murtamana. Elokuun alussa menehtyi myös lukuisia rallikirjoja kirjoittanut Graham Robson. Vauhdin Maailman "Muri", eli Mauri Salo menehtyi elokuun puolivälissä. Heinäkuussa menehtyi Ylelle rallijuttuja aikoinaan...
  8. Ralliaiheiset VHS-kasetit ja DVD:t

    Timo Pulkkinen kertoo Hanaa-lehden juttusarjassaan, että löysivät Hollannista firman, joka teki kasettikopioinnin todella edullisesti. Se mahdollisti hintojen laskun. 1990-luvun alkupuolella Suomessa oli vain vähän alan kilpailua, esimerkiksi C-kasetit tehtiin lähes kokonaan vain yhdessä putiikissa.
  9. Taka-alalle jääneet rallilupaukset

    Tuosta listasta Juuso Pykälistöön. Hän oli nopea kuljettaja. Paremmalla onnella ura olisi voinut 2003 lähteä kunnolliseen lentoon. Paasosen ongelmana oli "kaatumatauti". Tuohino oli hyvä, varma kuljettaja, mutta aivan se viimeinen terävyys nopeudesta puuttui. Krisse, Kosti ja Jussi Välimäki...
  10. Ralliuutisia, vol 2

    https://rallysportmag.com/vale-david-sutton/ Monta suomalaista auttanut David Sutton on kuollut syöpään. Suttonin tallin autoilla moni suomalainen ajoi niin Suurajoissa kuin Brittein saarillakin. Vuosina 1980-1981 Ari Vatanen, Hannu Mikkola ja Pentti Airikkala ajoivat MM-ralleja Suttonin...
  11. Hannu Mikkolan ura

    Hannusta tehtiin kaksi ohjelmaa hänen täyttäessään 50 vuotta. Video Flashin lisäksi Eki Vanhanen teki Ylelle ohjelman.
  12. A-ryhmän jutustelu

    Sen verran taustatiedoksi, että Lancia oli valmis lähtemään Norsunluunrannikolle vuonna 1986. Ideana oli, että Markku Alen saisi riittävästi pisteitä maailmanmestaruutta ajatellen. Markku itse ei kuitenkaan halunnut lähteä Norsunluunrannikolle.
  13. Timo Salosen ura

    Uusimmassa Hanaa-lehdessä Timo Salonen muistelee aikaansa Fiatin ratissa. Löysä ajoi maahantuojan tallissa 1977-1978. "Onneksi minun ei tarvinnut viedä omaa rahaa tallille. Tosin ei minulla olisi ollut mitään rahaa annettavaksi, minulla oli vain tyhjät pölyiset taskut."
  14. Rallin B-ryhmä jutustelu

    Hannu Mikkola on kertonut tästä kisasta. Hän oli Michele Moutonin apuna paikanpäällä. Michele kuulemma halusi varmuuden vuoksi vaihdattaa vaihdelaatikon viimeisellä lenkillä. Mikkola piti tätä turhana riskinä ja yritti tallipäällikkö Roland Gumpertia estää laatikon vaihtoa. No, laatikkoa...
  15. Rallin B-ryhmä jutustelu

    Siitä, mitä tapahtui San Remon ja Olympuksen välissä, saisi aikaan kirjan. Ja Olympuksen jälkeisestä ajasta vasta kirjan saisikin. San Remossa Peugeotit hylättiin, koska niiden helmat katsottiin olevan kiellettyjä maaefektielementtejä. Autojen laillisuudesta on kiistelty piireissä pitkään...
  16. Rallin B-ryhmä jutustelu

    Hannu Mikkola kertoi mulle viime vuonna, kuinka aina tykkäsi ajaa Englannissa. Siksi hän ajoi MM-sarjan lisäksi myös Englannin avointa rallisarjaa. Hannulla oli myös näppinsä pelissä siinä, että Audi ja David Sutton Cars aloittivat yhteistyön, Englannissahan Hannu ajoi Suttonin Audeilla.
  17. Suomen MM-ralli 2020

    Rallin peruminen oli harmillista, mutta ainoa oikea vaihtoehto. Kilpailijoista iso osa on ulkomailta, samoin Jyväskylään tulee muissa tehtävissä paljon ihmisiä ulkomailta. Lisäksi ulkomailta tulee paljon katsojia. Matkustusrajoitteet ovat vielä päällä, kukaan ei tiedä miten jokin talli voisi...
  18. 80-90 luvun suurajot

    Vuoden 1992 kisaan liittyy tallimääräys.
  19. A-ryhmän jutustelu

    Bosse Grönholm kertoi hauskan tarinan vuoden 1992 Portugalin rallista. Bosse oli kisassa etuautotehtävissä Toyotalla. Ensimmäisenä päivänä pätkän jälkeen tiimiradiosta alkoi kuuluva voimakas huuto "everything is broken". Huutaja oli Markku Alen. Tiimin inssi yritti kysyä tarkemmin Markulta, mikä...
Ylös