Vettelhän sen aiheutti, mutta kisatilanne silti.
Eikö jaskattu ole enää vaihtoehtona?![]()
Vettel ahdisti eniten, Räikkönen toiseksi eniten ja Verstappen (sekä Alonso) olivat uhreja. Melkein vois laittaa Räikkösen syyksikin pelkästään, ensimmäinen kontatki tuli hänen sekä Maxin välillä.
Kyllä se vika oli tuon saatanan typerän Vettelin. Siinä on kyllä sarjan ärsyttävin sössöttäjä ja selittelijä.
Eipä juuri kukaan ole onnettomuudesta Kimiä syyttänyt, mutta Räikkösellä oli parhaat eväät onnettomuuden välttämiseen. Yleensä se kummalla on keula eellä, sillä on kiilausetu, ja perässä oleva alistuu väistämällä tai jarruttamalla. Kimi ei väistänyt, piti kädet suorassa ja ajoi syyttömästi päin. Todennäköisesti syösten tallikaverin ulos maailmanmestaruustaistosta. Pientä takaisinmaksua kahdesta lahjotetusta voitosta, mutta nytenkin olis riittänyt ihan vaan Irvinestellä jarruna Hamiltonin eellä.Räikkönen oli itseasiassa ainoa kolmikosta jota ei voi syyllisenä pitää, koska siinä missä niin Vettel kuin Verstappenkin siirtyivät kohti vasenta reunaa Räikkönen ajoi suoraan eteenpäin ja siksi Verstappen osui Räikkösen takarenkaaseen.
Eipä juuri kukaan ole onnettomuudesta Kimiä syyttänyt, mutta Räikkösellä oli parhaat eväät onnettomuuden välttämiseen. Yleensä se kummalla on keula eellä, sillä on kiilausetu, ja perässä oleva alistuu väistämällä tai jarruttamalla. Kimi ei väistänyt, piti kädet suorassa ja ajoi syyttömästi päin. Todennäköisesti syösten tallikaverin ulos maailmanmestaruustaistosta. Pientä takaisinmaksua kahdesta lahjotetusta voitosta, mutta nytenkin olis riittänyt ihan vaan Irvinestellä jarruna Hamiltonin eellä.
Niin, Kimillä oli keula edellä.