#7 Iceman Räikkönen 2016 - One more year

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Nyt, kun Kimi Räikkösen ura on tämän kauden jälkeen ikäänkuin paketissa, niin kertokaas, mikä oli mielestänne Kimin parasta aikaa F1:ssä.

McLarenilla Kimi oli supernopea. Ehkä siihen aikaan jopa paras kaikista kuljettajista. Parempi kuin Michael Schumacher ja Fernando Alonso. Michelinin renkaat ja McLarenin auto sopivat Kimin käteen täydellisesti.

Vain epäluotettavuus esti Kimiä voittamasta kausien 2003 ja 2005 maailmanmestaruuksia. Lähellä se oli. Todella lähellä. Mutta 9 GP- voittoa ja kaksi kuljettajien pisteiden hopeaa kuitenkin.🥈🥈

Ferrarilla Kimi voitti kaudella 2007 vihdoinkin maailmanmestaruuden.🥇🏆 Kimi ei ollut enää yhtä nopea kuin McLarenilla, sillä Ferrarin auto oli erilainen ajettava, eikä Bridgestonen renkaat sopineet Kimille niin hyvin kuin Michelinit.

Kausi 2008 oli myös hieman epäonninen. Kimi menetti muutaman voiton ilman omaa syytään. Kanadassa Kimin perään ajoi varikkosuoralla Hamilton, Ranskassa auton pakoputki petti johtoasemassa. Spassa ilman viime hetken sadetta Kimi olisi voittanut. Tuloksena kuitenkin pronssia kuljettajien pisteissä. 🥉

2009 tulikin sitten ainoa voitto Spassa.

Muutaman välikauden jälkeen Kimi palasi F1:iin. Lotukselle tällä kertaa. Lotuksen auto sopi Kimille melkeinpä yhtä hyvin kuin McLaren. Kaksi GP-voittoa, 15 podiumia ja kuljettajien pronssi kaudelta 2012 jäivät käteen. 🥉 Henkilökohtaisesti pidän juuri Kimin Lotus-kausista ehkä eniten. Enemmän kuin McLaren-vuosista.

Sitten olikin paluu Ferrarille kaudella 2014. Siinä, missä Kimi oli ollut Ferrarin ykköstykki kausilla 2007-2009, niin nyt Kimi oli enemmän kakkoskuskin roolissa. Silti hienoja muistoja näistäkin vuosista. Useita podiumeja, Austinin GP:n voitto kaudelta 2018. Sekä pari paalupaikkaa. 2018 tuli myös pronssia kuljettajien pisteissä 🥉. Kimi myös voitti aika-ajoissa Vettelin kaudella 2016.

Sauber/Alfa Romeo vuosista jäi käteen kolme neljättä sijaa (Itävalta ja Kanada 2001, ja Brasilia 2019).

Kysymys siis, mikä oli sinun mielestäsi Kimin parasta aikaa? Itse henkilökohtaisesti pidän Kimin Lotus vuosista eniten. Kaksi tyylikästä voittoa ja varsinkin Abu Dhabi oli hieno Kimin näytös Alonson painostaessa takana🏁

DTyIU1jXkAAEq45.jpg
 
Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1063
Vastaamatta dieselmoottorin kysymykseen heitän kuitenkin mielipiteeni, että kauden 2003 osalta ei voi syyttää epäluotettavuutta tittelin menetyksestä. Kimihän oli mitä tasaisin pisteiden nakuttaja McLarenillaan. Schumacher ja Ferrari olivat vain parempia.
 
No kauden 2003 kohdalla lukisin epäluotettavaksi tuon Nurburgringin konerikon. Kimi johti kilpailua paalupaikalta ylivoimaisesti. Mutta moottori hajosi.

Toinen juttu, joka ei liity epäluotettavuuteen, mutta oli epäonninen tapahtuma, oli Hockenheimin starttikolari. Syyhän oli Ralf Schumacherin. Ja Ralf sai tempusta myös kilpailukieltoa seuraavaan Monzan kisaan. Ralf vei mukanaan Rubens Barrichellon ja Kimi Räikkösen.

Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Mutta nämä kaikki kuuluvat tietysti moottoriurheiluun. Ja yhtä lailla moni muukin voisi "mutuilla", että jos. Tekniikka välillä pettää ja tiimin tehtävä on tehdä auto luotettavaksi. Ja kolarit kuuluu kovavauhtiseen lajiin. Jokatapauksessa on hienoa, että Kimi sen mestaruuden lopulta voitti. On sen kyllä ansainnut 🏆

Tuohon aikaan, kun Kimi Räikkönen voitti mestaruuden, oli mahdollisuus katsoa kisoja maksukanavalta, tai ilmaispuolelta.

Ilmaiskanavalla selosti Matti Kyllönen.
.
Maksupuolella Oskari Saari.
 
Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1063
No kauden 2003 kohdalla lukisin epäluotettavaksi tuon Nurburgringin konerikon. Kimi johti kilpailua paalupaikalta ylivoimaisesti. Mutta moottori hajosi.

Toinen juttu, joka ei liity epäluotettavuuteen, mutta oli epäonninen tapahtuma, oli Hockenheimin starttikolari. Syyhän oli Ralf Schumacherin. Ja Ralf sai tempusta myös kilpailukieltoa seuraavaan Monzan kisaan. Ralf vei mukanaan Rubens Barrichellon ja Kimi Räikkösen.
Sitten oli myös Barcelonan gp, jonka aika-ajoissa Kimi töpelsi hiekalle ja jäi viimeiseen lähtöruutuun. Silloinhan vedettiin yhden kierroksen formaatilla. Kisa päättyi hyvin nopeasti kun Kimi täräytti jonkun konttiin muutama sekuntti valojen sammumisen jälkeen.

Jokainen voi sitten itse valita laittaako mestaruuden menetyksen Kimin oman sohlaamisen, Mersun pannun hajoamisen vaiko Ralfin piikkiin ;)
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Sitten oli myös Barcelonan gp, jonka aika-ajoissa Kimi töpelsi hiekalle ja jäi viimeiseen lähtöruutuun. Silloinhan vedettiin yhden kierroksen formaatilla. Kisa päättyi hyvin nopeasti kun Kimi täräytti jonkun konttiin muutama sekuntti valojen sammumisen jälkeen.

Jokainen voi sitten itse valita laittaako mestaruuden menetyksen Kimin oman sohlaamisen, Mersun pannun hajoamisen vaiko Ralfin piikkiin ;)
Näinhän tämä on. Mutta näitä sattuu. Ja kuuluu moottoriurheiluun. Mutta onneksi kuitenkin se titteli sieltä lopulta tuli. Olisi omasta mielestäni ollut vääryys, jos sitä ei olisi koskaan tullut. Kimi kuitenkin erittäin lahjakas kuljettaja, ja parempi, kuin moni muu mestaruuden saavuttanut.
 
Irwin

Well-known member
Liittynyt
13.7.1999
Viestit
4076

Nimenomaan. Eikös Schumikin kolaroinut silloin kauden (2003) vikassa kilpailussa, sitten juuri ja juuri nousi jämäpisteille ja voitti mestaruuden parin pisteen erolla.
 
nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3488
Nimenomaan. Eikös Schumikin kolaroinut silloin kauden (2003) vikassa kilpailussa, sitten juuri ja juuri nousi jämäpisteille ja voitti mestaruuden parin pisteen erolla.
Barrichellon voitto pelkästään jo ratkaisi mestaruuden. Schumi sai vielä sen lisäpisteen jokatapauksessa omalla nousullaan.
 
Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1063
Barrichellon voitto pelkästään jo ratkaisi mestaruuden. Schumi sai vielä sen lisäpisteen jokatapauksessa omalla nousullaan.
Jep, vaikka Suzukan myötä Kimi nousi vain kahden pisteen päähän mestaruudesta niin tilanne oli Ferrarin näpeissä melko jämäkästi.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Nimenomaan. Eikös Schumikin kolaroinut silloin kauden (2003) vikassa kilpailussa, sitten juuri ja juuri nousi jämäpisteille ja voitti mestaruuden parin pisteen erolla.
Schumacher sanoi jo kisan alla, että haluaa ajaa maaliin kahdeksantena ja ratkaista mestaruuden pienimmällä mahdollisella erolla. Hän suunnitelmallisesti peesaili ja mikäs siinä, kun tallikaveri ajoi kärjessä. Yksistään Barrichellon voitto olisi riittänyt tuomaan Schumille mestaruuden.
 
Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1063
Kysymys siis, mikä oli sinun mielestäsi Kimin parasta aikaa? Itse henkilökohtaisesti pidän Kimin Lotus vuosista eniten.
Kimi oli jäätävän kova McLaren vuosinaan, mutta taidan kuitenkin peesata ja nostaa ensimmäisen Lotus-kauden 2012. Silloin Kimi eli ikään kuin uutta kevättä kuljettajana ja otteet paranivat pienen alkukankeuden jälkeen. Se oli muutenkin hieno kausi. Seitsemään ensimmäiseen kisaan seitsemän eri voittajaa.
 
Muucconen

Well-known member
Liittynyt
2.9.2018
Viestit
1063
Schumacher sanoi jo kisan alla, että haluaa ajaa maaliin kahdeksantena ja ratkaista mestaruuden pienimmällä mahdollisella erolla. Hän suunnitelmallisesti peesaili ja mikäs siinä, kun tallikaveri ajoi kärjessä. Yksistään Barrichellon voitto olisi riittänyt tuomaan Schumille mestaruuden.
Etteipä kuitenkin hajottanut etusiipensä BAR-Hondan persuuksiin :unsure:
 
ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Jos olisi Montoya kolauttanut Barichellon kanssa kisan alussa ja Schumi keskeyttänyt siinä Ralfin yhteentörmäyksessä.
Niin olisi Kimi tehnyt aikamoisen tempun ja voittanut lopulta pisteen erolla mestaruuden, Schumin nenän edestä Suzukassa. Vajaalla kahdella voitolla!
Joka olisi sitten puhuttanut vuosikausia fanien keskuudessa, etenkin Ferrari fanit olisivat taatusti paheksuneet lopputulosta. Jos 2003 mestaruustaistelu olisi mennyt päättynyt noin.
 
Viimeksi muokattu:

Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13711
No kauden 2003 kohdalla lukisin epäluotettavaksi tuon Nurburgringin konerikon. Kimi johti kilpailua paalupaikalta ylivoimaisesti. Mutta moottori hajosi.
Vain 4-5 sekuntia ero Ralfiin. Autojen bensakuormat huomioiden aika tiukkaa oli. Uskon silti Kimin olleen lähempänä voittoa, kun Ralfin olisi pitänyt lopussa saada kiinni + vielä ohittaakin.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Vain 4-5 sekuntia ero Ralfiin. Autojen bensakuormat huomioiden aika tiukkaa oli. Uskon silti Kimin olleen lähempänä voittoa, kun Ralfin olisi pitänyt lopussa saada kiinni + vielä ohittaakin.
Muistelen eron olleen isompi. Mutta jokatapauksessa olisihan tuokin ero riittänyt voittoon. Tiimin tehtävä on kuitenkin tehdä autosta luotettava.
 
odetus

Well-known member
Liittynyt
18.10.2006
Viestit
1924
Niin noh, olihan siellä tosiaan Kimillä aika-ajovirheet Barcelonassa ja Kanadassa. Toki Kanadasta tuli vielä pisteitä. Toki olisiko Kimistä tullut maailmanmestaria Ferrarilla jos olisi voittanut mestaruudet McLarenilla? Ja olisiko hänen suosio ollut yhtä iso kuin se on nyt? Jotenkin tuo Fefellä voitettu mestaruus on vielä maistuvampi kuin, että se olisi tullut McLarenilla.
 
Jokainen tekee virheitä pitkän kauden aikana. Myös Schumacher. Siinä mielessä olen samaa mieltä, että mieluummin näen Kimin voittaneen mestaruuden juuri Ferrarilla. Mieluummin Ferrarilla kuin McLarenilla. Ferrari on sen verran tarunhohtoinen. Ja Kimihän sanoi jo F1- uransa alussa , ettei hae mitään ennätyksiä. Ja että yksi mestaruus riittää.
 
Dieselmoottori

Well-known member
Liittynyt
25.4.2021
Viestit
3749
Meillähän suomalaisilla on hyvin siinä mielessä, että löytyy kuljettaja, joka voittanut mestaruuden Williamsilla (Keke), kuljettaja, joka voittanut mestaruuksia McLarenilla (Häkkinen), kuljettaja, joka voittanut mestaruuden Ferrarilla (Kimi), sekä kuljettaja, joka voittanut sen Mercedeksellä (Nico).

Eli melkeinpä kaikissa legendaarisissa tiimeissä suomalainen tuonut tittelin.🏆🏁
 
Ylös