#77 Valtteri Bottas 2015: Voitot odottavat viime kauden suomalaistähteä

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7594
Ei se lattian pyyhkiminen ole se juttu, varsinkin kun on tallikaveri on tasoa Massa. Bottas on nyt kuitenkin jokaisella ajamallaan kaudella voittanut tallikaverinsa ja pystynyt järjestään olemaan hiukan nopeampi. Williamsilla se Räikkösmäinen säväyttäminen taitaa nähdyn perusteella jäädä haaveeksi. Nyt vain on tehtävä se mikä tuolla on mahdollista ja odotettava sitä joka osa-alueella kilpailukykyistä kalustoa ja tiimiä.
 
Ykköstykki

Musamies
Liittynyt
19.11.2015
Viestit
97
Sijainti
Helsinki
Totta. Ei Massa mikään helppo vastus ole, hyvä kuski kyseessä. Kuten totesit, niin se tason pitäminen on Valtterin kohdalla nyt tärkeää. Tekee sen mihin Williamsin autolla pystyy ja sitten toivotaan parasta. Helppoa se ei tule olemaan, sillä odotan, että Williams jää vielä entistä enemmän Ferrarin ja Williamsin vauhdista ensi kaudella. Lisäksi takana hengittävät mm. Red Bull ja McLaren, jotka ovat kovia vastuksia, kunhan saavat homman toimimaan.
 
Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942

Näin on ja myös Force India tyrkyttää vauhdillisesti jo kannoilla.
 
Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Näin on ja myös Force India tyrkyttää vauhdillisesti jo kannoilla.
Eiköhän tuo FI:n kannoilla tyrkyttäminen johtunut vain siitä, että Williams lopetti autonsa kehittämisen jo monta kisaa sitten kun olivat jo varmistaneet valmistajien MM-kolmostilan.
 
JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24326
Sijainti
lappeen Ranta
Vois olla joku sellainen kuvio mahdollinen, että Hamilton haluaa vielä tulevaisuudessa kokeilla mestaruuden voittamista Ferrarilla ja Mersulle avautuu paikka sopivalle kuskille. Joka voisi olla Valtteri. Noin niinkun "oikeassa paikassa oikeaan aikaan" -skenaariota ajatellen ja jonkinasteista käänteisfoliohattua hyväksi käyttäen. Tietysti tuollaisessa tilanteessa voi hyvinkin käydä niin, että aika ei enää ole oikea tai paikka on väärä. Mutta niinku periaatteessa.
 
Ykköstykki

Musamies
Liittynyt
19.11.2015
Viestit
97
Sijainti
Helsinki
Joidenkin lähteiden mukaan Aston Martin olisi tulossa Force Indian kanssa kimppaan, ei olleenkaan huono juttu pienissä talousvaikeuksissa olevalle tallille.
Aston Martinin paluu Formuloihin olisi loistava juttu. Näinä aikoina F1-tiimit tarvitsevat tehdasvalmistajien tukea. Varsinki Force Indialle, joka talousvaikeuksista kärsii. Toivottavasti toteutuu ja hyvältähän tämä näyttää. Vielä kun saataisiin se VW-konserni mukaan, niin hyvä tulisi.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8800
Sijainti
Vantaa

Aston Martini tosin ei tuo omaa voimalähdettä mukaan ilmeisesti, ainoastaan brändätyn Mersun. Eli ei eroa normaalista sponsorista mitenkään. Joka tapauksessa loistava juttu Force Indialla, että rahaa alkaa saamaan. Ihme ja kumma kun talli ei ole kiinnostanut isoja sponsoreita, vaikka tulokset ovat olleetkin kohtuullisia.
 
Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1373
Aston Martin on lisäksi autopuolella todella pieni tekijä, joten ei sieltä mahdottomia rahoja voi tulla. Astonhan on siitä poikkeuksellinen autovalmistaja, että se on nykyään itsenäinen, eikä suuren autoyhtiön alla.
 
Kunhan sponsorirahaa tulee, niin se on yksityistallille hyvä homma. Saavat ainakin jonkinlaista näkyvyyttä, vaikkeivat omaa myllyä rakentaisikaan. Tuo on kyllä jännä juttu, ettei FI ole onnistunut paljoakaan sponsoreita haalimaan. Ovat olleet jo pidempään mukana formuloissa ja kuten sanoit, niin tuloksetkin ovat olleet kohtuullisia ja muutama palkintosijakin löytyy. Noh, nyt Aston Martin onneksi vähän parantaa tallin taloudellista tilannetta.
 
F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8800
Sijainti
Vantaa
Aston Martin on lisäksi autopuolella todella pieni tekijä, joten ei sieltä mahdottomia rahoja voi tulla. Astonhan on siitä poikkeuksellinen autovalmistaja, että se on nykyään itsenäinen, eikä suuren autoyhtiön alla.
Mersu (Daimler AG) on muistaakseni omistaja pienellä siivulla. Olikohan luokkaa 5%.
 
Guiggah

New member
Liittynyt
24.11.2014
Viestit
2
Kyllähän Joni Kävelijän ja Astonin mukaan tuleminen tuo väkisinkin lisää valuuttaa FI:le ja tuo Wiliamsille lisää kilpailua. Tosin itselläni on aika kova luotto williamsin ensi kauden autoon kun ovat satsanneet käsittääkseni siihen entistä enemmän resursseja ja hylkäsivät tämän kauden auton kehityksen suhteellisen aikaisessa vaiheessa.
 
JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7594
Smedley sanoi uuden auton olevan "revoluutio", ei "evoluutio" versio verrattuna edellisiin autoihin ja varsinkin aeropuolen olevan merkittävästi erilainen kuin nykyisessä. Saa nyt nähdä mitä se sitten oikeasti tarkoittaa.
 
SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5734
Niin sanottiin kyllä Mersultakin, joten olisiko voimayksikön asetteluun tulossa muutoksia, jotka rukkaavat aeropuolta uusiksi?
 
Ykköstykki

Musamies
Liittynyt
19.11.2015
Viestit
97
Sijainti
Helsinki
Kyllähän Joni Kävelijän ja Astonin mukaan tuleminen tuo väkisinkin lisää valuuttaa FI:le ja tuo Wiliamsille lisää kilpailua. Tosin itselläni on aika kova luotto williamsin ensi kauden autoon kun ovat satsanneet käsittääkseni siihen entistä enemmän resursseja ja hylkäsivät tämän kauden auton kehityksen suhteellisen aikaisessa vaiheessa.
Williamsilla oli kyllä fiksu veto tämä. Varmistivat hyvissä ajoin valmistajien 3. sijan. Lisäksi, kun huomattiin etteivät voineet Ferraria ja Mercedestä haastaa, niin mitä sitä turhaan hassaamaan rahoja silloiseen autoon, kun budjetti on näihin kahteen verrattuna pienempi. Parempi satsata tulevaan. Itse tosin olen vähän kaksijakoisin tunnelmin Williamsin tulevan auton suhteen. Veikkaan, että jää enemmän kahdesta kärkitallista. Varmasti pysyvät 3. sijalla, mutta tulee tekemään enemmän tiukkaa. Siellä on kuitenkin Red Bull ja Force India takana, joista varsinkin ensin mainitulta voidaan odottaa parannusta.
 
RB puhaltaa heittämällä Williamsin ohi, heti kun vain löytävät edes lähelle saman verran tehoa.
 
Ylös