#77 Valtteri Bottas 2015: Voitot odottavat viime kauden suomalaistähteä

Har*

Well-known member
Liittynyt
29.7.2010
Viestit
1331
Nostetaas tämä tuolta viime vuoden hämäristä. Boltterin sopimustilanne on siis ilmeisesti edelleen auki. Minä niin toivon, että menis Rellulle vaikka sitten Hulkenbergin pariksi. Magnussen kelpaa tallikaveriksi myös kyllä. Molemmat varmoiksi ja tasaisen nopeaksi tiedettyjä kuskeja. Jos noiden rinnalla loistaa, niin saisi tehdä Rellusta ns. oman tiiminsä.

Williamsille jääminen vaikuttaa ajan haaskaamiselta. No ehkä jos Mersun ja Lewiksen välit ovat menneet ristiin, ja asiasta on sisäpiiritietoa, niin vuosi vielä Williamsilla ok.

ps. nostin koska ei sovi Williams-ketjuun, Rellu-ketjua ei ensinäkemällä edes ollut, meitsin mielipiteet eivät ole uutisia jne.

Voisko tätä foorumin formaattia muuttaa silleen, että ainakin edellisen vuoden postaukset pääsis lukemaan ja vastaamaan kikkailematta?
 

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
TS:n Heikki Kulta kertoo, että Bottas olisi edelleen Renaultin ostoslistalla:

Hülkenbergin lisäksi Vasseurin hankintalistalla on myös Williamsilla ajava Valtteri Bottas, vaikka suomalaiskuskilla on sopimus ensi kaudeksi.
http://www.ts.fi/urheilu/moottoriurheilu/f1/2955251/Renault+nappasi+Hlkenbergin

Jännä tuo "on sopimus ensi kaudeksi". Tarkoittanee varmaan optiota kuitenkin.

Toisaalta Valtteri on sen tason kuljettaja ja oikeastaan ainoa syy, miksi Williams vielä taistelee valmistajien neljännestä sijasta, että Williamsin hidastelu ihmetyttää, vaikka kuljettajajulistusta hidastaneekin Lance Strollin superlisenssikelpoisuus. Vaikka Bottas ei Williamsilla jatkaisikaan, niin aivan varmasti option purkuun liittyy ehto, että Bottaksen soppari muualle julkaistaan vasta, kun Williams on kuljettajansa nimennyt.

Näkisin Bottaan mielummin Renaultilla kuin Williamsilla ensi kaudella. Mielestäni se kortti on nähty ja on aika siirtyä eteenpäin - tehdastalli odottaa. Mahdollisuus sellaiseen tarjoutunee kuljettajalle kerran tai pari. Harmi, jos ei kokeile onneaan. Realistiminä sanoo kuitenkin, että päätös on konservatiivinen: vuoden jatkopahvi Williamsille + optio Valen puolella kaudesta 2018.
 
Viimeksi muokattu:

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5734
Jännä tuo "on sopimus ensi kaudeksi". Tarkoittanee varmaan optiota kuitenkin.

Toisaalta Valtteri on sen tason kuljettaja ja oikeastaan ainoa syy, miksi Williams vielä taistelee valmistajien neljännestä sijasta, että Williamsin hidastelu ihmetyttää, vaikka kuljettajajulistusta hidastaneekin Lance Strollin superlisenssikelpoisuus. Vaikka Bottas ei Williamsilla jatkaisikaan, niin aivan varmasti option purkuun liittyy ehto, että Bottaksen soppari muualle julkaistaan vasta, kun Williams on kuljettajansa nimennyt.
Lance Stroll on ihan taputeltu juttu. Viime aikoina huhut ovat kertoneet, että neuvottelussa ohjat ovat Bottasin käsissä ja että viivästys sopimuksen kanssa johtuu siitä, ettei hän ole tarjottuihin ehtoihin tyytyväinen. Williams totta kai katsoo sen kortin loppuun asti ja miettii muita vaihtoehtoja vasta sen jälkeen. Optioita ei pureta vaan ne joko käytetään tai ne raukeavat. Kalenterista kun katsoo, niin ilmeisesti optio on päästetty vanhenemaan jostain syystä. Tai sitten siihen kirjattu palkka on ollut niin kova, ettei Williams halua maksaa sitä. Ne rahahuolet, ne rahahuolet.
 

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Kalenterista kun katsoo, niin ilmeisesti optio on päästetty vanhenemaan jostain syystä. Tai sitten siihen kirjattu palkka on ollut niin kova, ettei Williams halua maksaa sitä. Ne rahahuolet, ne rahahuolet.
Virallista tietoa option päättymisajankohdasta ei tietääkseni ole julkistettu missään.
 

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Minusta kyllä tuntuu, että Bottakselta menee elämänsä tilaisuus ohi, jos ei tartu Renaultin tarjoukseen. Toivottavasti luotto Ferrarilta, Mersulta tai McLarenilta kaudeksi 2018 avautuvaan paikkaan ei osoitu turhaksi, muuten voi käydä kehnosti.

Jos jatkaa Williamsilla, niin Stroll pitää päihittää selvällä marginaalilla. Ja sinnekin pitäisi saada sellainen pahvi, jossa on Valen puolella optio kaudesta 2018, että on sentään joku paikka ajaa.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5734
Itsekin haluaisin nähdä Bottasin vaihtavan maisemaa, koska pelkät podiumit eivät enää säväytä. Muuhun Williamsilla tuskin pystytään ja palkintosijatkin olisivat varmasti jo kova saavutus. Ymmärrän silti sen, ettei Renault ole niin houkutteleva vaihtoehto. Talli on kuulemma aika sekaisin ja sinne meneminen tarkoittaisi sitä, että seuraava Todella Suuri Tilaisuus kaudella 2018 tulee menemään ohi suun, koska sopimus tulisi olemaan vähintään sinne asti tai jopa pidempikin. Ja aina on se pieni riski, että talli ei oleellisesti paranna ja haluaa vaihtaa kuljettajansa tai kuljettajat haluavat siitä eroon. No, Williams ei toki siinä suhteessa ole ollenkaan erilainen. Bottasia varmasti pännii sekin, että Ferrari-paikka meni jo kerran ohi suun ja nyt hän luottaa vahvasti olevansa edelleen jonon kärjessä, jos sieltä vuoden kuluttua aukeaakin paikka.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7594
Jotenkin vaikea uskoa nykyisen Ferrarin nousevan mestaruuskamppailuun. Jos saisi valita niin menisin McLarenille, joka on potentiaalisin talli Mersun ja RB:n takana. Pitää toivoa, että Bottaksella on jotain tietoa tulevista kuvoista jos aikoo jäädä Williamsille.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Samaa mieltä,ite kans toivoisin Bottaksen menevän uuteen talliin!
 

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4399
Jos huhut Lancen pelistä F3-sarjassa pitää paikkaansa (miksikäpä ei) niin Valtterina pötkisin niin pitkälle kuin mahdollista Williamsilta. Valtsu on laskeva tähti pakosti kun sopparissa lukee että Lance pitää laskea aina ohi jos on takana. Ja ne Lancen isän tallin ostohuhut tallista...
 

Rentta

Well-known member
Liittynyt
22.7.2010
Viestit
6780
Sijainti
Täällähä mä
Saward oli kirjoitellut tälläistä valen tilanteesta:

Valtteri Bottas, even though he has had a big offer from Renault and might wish to move on. The truth is that Williams cannot really afford to lose him in the sense that it needs a proper contender and some stability with Felipe Massa retiring. Bringing in two new drivers would not be a grand idea. However, if someone is willing to pay enough to buy Valtteri out, the team might accept the cash and then go fishing for a Felipe Nasr or a Kevin Magnussen. Williams may be under performing, but it still has a Mercedes engine. It might also be willing to accept a Mercedes junior, such as Pascal Wehrlein – if the money is right..
https://joesaward.wordpress.com/
 

Hakkis

Hitain hämäläinen
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
2450
Eli Williamsilla taitaa Vale pysyä? Vaikuttaa emämunaukselta uran tulevaisuuden kannalta. No, ei sentään puhuta Kovalaisen tasoisesta virheestä. Mutta ärsyttää jo etukäteen, että Strollista leivotaan varmasti uutta Verstappenia Bottaksen kustannuksella. :rolleyes:

Ei tässä oikein muu auta kuin toivoa, että Williams löytää Brawn-tyyppisen porsaanreiän ensi kauden autosta ja ajaa pelkistä kaksoisvoitoista.
 

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Jos Renault todella haluaa Bottaksen, niin heillä on kyllä rahaa maksaa tuo Williamsin optio ulos. Tuskin summa nyt kuitenkaan kymmeniä miljoonia on. Harmi homma, jos tuosta jää Valen Williamsilta poispääseminen kiinni.
 

Caledonian

Well-known member
Liittynyt
15.4.2016
Viestit
53
Iltiksessä oli, että Rellun tallipomo kertoili miten olisi kiinnostunut Valtterista, mutta Williams ei päästä sopparista irti, menisi liian säätämiseksi hommat.

http://www.iltasanomat.fi/formula1/art-2000001932032.html

Valtterin kannattaa "kiristää" Williamsilta 1+1 soppari, mistä pääsee itse irti jos ja toivottavasti kun 2018 paikka aukeisi jostain top 4 tiimistä. Uskon, että Bottas on haluttua tavaraa kaudelle 2018. Toinen vähän villimpi skenaario on, että Bottasta ei nähdä ensi kaudella ollenkaan lähtöruudukossa ja palaa 2018 takaisin Maclarenin, Ferrarin tai jopa Mersun ratissa. Williams ei suostu päästää Bottasta irti ja Bottas ei suostu lopulta heidän sopimukseen ollenkaan, koska ei saa omia vaatimuksia läpi.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7594
Ei tässä oikein muu auta kuin toivoa, että Williams löytää Brawn-tyyppisen porsaanreiän ensi kauden autosta ja ajaa pelkistä kaksoisvoitoista.
Ei Williamsin tarvi edes löytää porsaanreikää löytää vaan rakentaa tasapainoisempi auto nykyisen yhden tempun auton tilalle. Rungon perusongelmista pitää vähintään päästä vihdoin eroon. Jos vain osaaminen riittää, niin uudet säännöt kyllä antavat Williamsillekin mahdollisuuden nousta takaisin lähemmäs kärkeä.
 

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Valtterin kannattaa "kiristää" Williamsilta 1+1 soppari, mistä pääsee itse irti jos ja toivottavasti kun 2018 paikka aukeisi jostain top 4 tiimistä. Uskon, että Bottas on haluttua tavaraa kaudelle 2018. Toinen vähän villimpi skenaario on, että Bottasta ei nähdä ensi kaudella ollenkaan lähtöruudukossa ja palaa 2018 takaisin Maclarenin, Ferrarin tai jopa Mersun ratissa. Williams ei suostu päästää Bottasta irti ja Bottas ei suostu lopulta heidän sopimukseen ollenkaan, koska ei saa omia vaatimuksia läpi.
Välivuosi Bottaksen meriiteillä olisi todellista venäläistä rulettia. Takaisin pääsystä ei ole minkäänlaisia takeita. Muistetaan nyt kuitenkin, ettei tilillä ole ainuttakaan voittoa.

1+1 sopparinkin pitää olla ehdottomasti sellainen, josta Valtteri halutessaan pääsee ensimmäisen kauden jälki irti.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että kiinnostusta Rellulle siirtymiseen voisi olla, mutta Williams on esteenä. Toki Valtterin lukuisia kertoja haastatteluissa mainitsemat yksityiskohdat (niistä neuvottelu) voivat viitata siihenkin, että siellä väännetään siitä, millä ehdoin Williams päästää optiosta irti...
 
Ylös