80-90 luvun suurajot

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Tupakan Mainoskielto tuli voimaan 1.3.1978 eli Jyväskylässä 1981 ei mitenkään saanut lukea Rothmansin nimeä. Samoin alkoholin mainostaminen oli noihin aikkoihin myöskin kielletty. Esimerkiksi Markku Alénin Fiatissa 1976-77 oli lukenut Cinzano Vermuttimerkin mainos. Sitten se poistui, koska Alkoholin mainostamista rajoitettiin. Myöskään Martini Racingin Lancioiden korissa Martini tekstejä ei nähty Suomessa, raidat kylläkin autojen koreissa oli ennen lakimuutosta 1992. Vain Lancia, ja Ajohaalarien Martini Racing tekstit oli peitettävä mustilla teipeillä kuten myös tupakkamainokset. Yksi kuuluisimmista kiertotempuista oli 1983 Jyväskylän Turun Seudun osuuspankki eli TOP ajohaalari tai 1980 voittoisa mehumerkin väreihin maalattu eli niin Sanottu Bravo ajohaalari. Markun voittoisa Jyväskylä autohan oli sinivalkoinen Salora-131 Abarth Mirafioiri Rallye.
Just. Kiitäen kumartaa informaatiosta. Mikäs tämä 1992 sääntö sitten on? Sen jälkeenkö ei saanut enää olla edes värimaailmaa, joka olisi selkeästi yhdistettävissä johonkin tupakki- tai alkoholibrändiin ??

EDIT: Mites sitten Jyskälän pavilijongissakin näytteillä olleessa Askossa sai/saa olla Rothmansin tekstit ja logot paikallaan? Onko laissa joku näyttelyautojen mentävä porsaanreikä ?
 
Viimeksi muokattu:

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3506
Sijainti
JKL
Onko laissa joku näyttelyautojen mentävä porsaanreikä ?
Juu kun autot museokatsastetaan niin ne ovat siinä kunnossa jolla niillä on ko. aikakaudella ajettu. Joten jos niissä on tupakka tarrat olleet joskus kiinni niin ne museokatsastuksessa saavat olla edelleen paikoillaan alkuperäisessä muodossaan...
 

Jkalliom

Kerran VeVe aina VeVe
Liittynyt
5.2.2001
Viestit
891
Sijainti
Espoo
Just. Kiitäen kumartaa informaatiosta. Mikäs tämä 1992 sääntö sitten on? Sen jälkeenkö ei saanut enää olla edes värimaailmaa, joka olisi selkeästi yhdistettävissä johonkin tupakki- tai alkoholibrändiin ??

EDIT: Mites sitten Jyskälän pavilijongissakin näytteillä olleessa Askossa sai/saa olla Rothmansin tekstit ja logot paikallaan? Onko laissa joku näyttelyautojen mentävä porsaanreikä ?
Siis ennen 1992 alkoholin mainostaminen jopa oluen oli Suomessa rajoitettua siis väkevän alkoholin joksi Martini lasketaan oli ankarasti kielletty Suomessa. Keskiolutta ei saanut mainostaa lainkaan, esim Jokerien paidoissa 1992 syksyllä vielä luki Karjala mieto olut I. juuri siksi ettei Keskiolutta saanut mainostaa. Seuraavalle vuodelle Hjallis sai aikaan tekstin Karjala Mieto Olut. Luokkaa ei mainittu.

1992 alkoholimainontaa säätelevä laki muuttui ja olutmainokset sallittiin. Kunhan mainostettava tuote ei ylitä tiettyä prosenttimäärää. ennen sitä lakimuutosta Lancialla ei saanut olla Martini teksti näkyvissä. Vain Racing tai Lancia tekstit näkyvissä. Asconan näyttelyauto on Saksan kilpinen auto ja se yksilö on museoitu Opel-museoon Rüsselsheimiin Frankfurtin lähelle. Se on todennäköisesti Saksassa H-kilpinen eli museoauto.
 
Viimeksi muokattu:

anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1395
Nyt vain odotellaan milloin energiajuomien mainontaa rajoitetaan. Red Bull on aika hyvin ottanut Marlboron paikan moottoriurheilusponsorina.
 

nordic man

Well-known member
Liittynyt
9.5.2009
Viestit
3796
Kaippa tämä on oikea alue, mutta jos ei, niin voi hyvinkin siirtää.

Olisiko kellään kuvia viimeisistä a-ryhmän ja ensimmäisten wrc autojen sisustoista??

Erityisesti Impreza ja Celica/Corolla kiinnostaisivat :)

Kiitoksia etukäteen.
 

cesar

Well-known member
Liittynyt
21.10.2009
Viestit
1262
Mikael Ericsson 1990

Nyt todellinen tärppikysymys, koska nousi mahdoton mielenkiinto. Mikael Ericsson keskeytti vuoden 1990 Suurajot voimansiirron rikkouduttua, mutta tähän johti käsittääkseni ulosajo. Mahtaako kellään olla tietoa millä erikoiskokeella lipsautus tapahtui ja vielä parempi, jos paikan tietää? :cool:
 

rallifakiiri

Well-known member
Liittynyt
27.6.2011
Viestit
188
Nyt todellinen tärppikysymys, koska nousi mahdoton mielenkiinto. Mikael Ericsson keskeytti vuoden 1990 Suurajot voimansiirron rikkouduttua, mutta tähän johti käsittääkseni ulosajo. Mahtaako kellään olla tietoa millä erikoiskokeella lipsautus tapahtui ja vielä parempi, jos paikan tietää? :cool:
Konivuoren pätkällä muistaakseni tuo ulosajo tapahtui. Ja ulosajopaikka oli pienellä tiellä ennen Ouninpohjan ison tien osuutta. En ehtinyt tarkistaa, mutta käsittääkseni tuo Konivuoren pieni tie on osittain mukana tänä vuonna osana Hassin pätkää.

Vuonna 1990 Ericssonin kanssa samalle pätkälle jäi Hannu Mikkola Mazdan moottorin lauettua.
 

Tinke79

Penkkapelle / videootti
Liittynyt
28.5.2009
Viestit
479
Sijainti
Urjala
Vuonna 1990 Ericssonin kanssa samalle pätkälle jäi Hannu Mikkola Mazdan moottorin lauettua.

Juuh. Mikkolan masurkka laukes Hämepohjan risteyksen kohdille silloin, tuli siinä päivystettyä isän kanssa.. Eikä Hannu ees nimikirjotusta antanu pojanklopille, kiroili ja pärryytteli vaan huonoa tuuriaan ja hätisteli vihaisena porukkaa pois luotaan :p Noh Arne sentäs oli leppoisammalla mielellä ja kirjotti nimmarin mun rallilehteeni :)

Jos en ihan väärin muista niin joku muukin kärkinimistä pysähtyi siinä risteyksessä jotain korjaamaan autostaan, ei vaan ihan muista enää tuon ajan tapahtumia sen tarkemmin..
 

Pärre

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
3326
Sijainti
Lahti
Voi paise kuitenkin tuota musiikkia, joka pauhaa niin että korvat valuu verta!
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
15745
Sijainti
Tampereen lenkki
Tässä oli ainakin (jos ei autenttista niin hyvin dramatisoitua kuvamateriaalia) Alénin lisäksi myös Kankkusen ja Vatasen keskeytyksistä, ennennäkemätön kuvakulma siitä kun Sainz ajaa Juupajoella sillankaiteeseen ja ennennäkemätön pyörähdys Sainzilta :thumbup:
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8260
Laitetaanpa tännekin talteen videolinkki, vuodet 1983-1986 siis. Sen huomion ainakin tein materiaalia selatessa/editoidessa että aika lailla samoilla kulmilla olivat kuvaamassa noina vuosina niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin kuvaajat, niin viralliset kuin vähemmänkin viralliset.

Group B Monsters in Finland - with pure engine sounds (1000 Lakes Rally 1983-1986)
http://www.youtube.com/watch?v=bAbv07cJC9A
 

rallijamppa

Well-known member
Liittynyt
12.6.2010
Viestit
50
no niin rallitietäjät:)

kertokaapas tarkalleen missä sijaitsee humalamäen legendaarisen pätkän
lähtö/maali alue?? joku karttalinkki tms..

onko pätkää mahdollisesti ajettu useammassa muodossa??

olisi tarkoitus maisemoida pätkä virtuaaliseen muotoon:wink:
no niin ja pikkuhiljaa se on siirtynyt virtuaaliseen muotoon:alppu:
harmi kun ei kuvia/videoita löytynyt riittävästi niin olisi tuon legendaarisen version saanut maisemoitua:(

no mutta tässä se on maisemoituna 2011 mukaan tehty:tongue:

orig.video pätkältä http://www.youtube.com/watch?v=ZedzSyiIyYo&feature=plcp&context=C3cf9113UDOEgsToPDskKihjA__zxywLbcdIKxgueY

ja tässä virtuaalisessa muodossa (rbr) http://www.youtube.com/watch?v=to7MPfZxpc0&feature=related

ja

http://www.youtube.com/watch?v=8w-_A1CTIEw&feature=related
 

Audi_sport_UK

Well-known member
Liittynyt
28.2.2010
Viestit
1754
Tulipa tässä vanhoja kuvia katsellessa sellainen kysymys mieleen, kun vuonna 1980 tehtaan (FAS-USSR?) ladat on merkitty malliksi 1500 ja Hämäläisen Kyösti ajeli mallilla 1600, että onko tuossa joku virhe?
Meinaan onhan tuo 1600 vähän ärhäkempi kampe ja 1500 joutuu ajamaan kumminkin samassa luokassa.
Toisekseen nuo 1500 Ladat oli nappisilmä korilla ja luokitustodistuksesta löytyy vain nelivalo mallinen kori?

Kastitis Girdauskas Lada 1500
http://verxing.kuvat.fi/kuvat/motorsport/1980/Suurajot+1980/Scan654.jpg

Kyösti Hämäläinen Lada 1600
http://verxing.kuvat.fi/kuvat/motorsport/1980/Suurajot+1980/Scan491.jpg
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Tulipa tässä vanhoja kuvia katsellessa sellainen kysymys mieleen, kun vuonna 1980 tehtaan (FAS-USSR?) ladat on merkitty malliksi 1500 ja Hämäläisen Kyösti ajeli mallilla 1600, että onko tuossa joku virhe?
Meinaan onhan tuo 1600 vähän ärhäkempi kampe ja 1500 joutuu ajamaan kumminkin samassa luokassa.
Toisekseen nuo 1500 Ladat oli nappisilmä korilla ja luokitustodistuksesta löytyy vain nelivalo mallinen kori?

Kastitis Girdauskas Lada 1500
http://verxing.kuvat.fi/kuvat/motorsport/1980/Suurajot+1980/Scan654.jpg

Kyösti Hämäläinen Lada 1600
http://verxing.kuvat.fi/kuvat/motorsport/1980/Suurajot+1980/Scan491.jpg
Ehkä 4-ryhmässä oli sitten enempi vapauksia tuon tekniikan ja korin yhdistelemisen suhteen. Siviilipuolella ei mun tietääkseni tehty nappisilmää "isolohkolla". Nappisilmät oli 1200 L ja 1300 L kun 1500 S ja 1600 oli nelivalo keulaisia ja isoilla takavaloilla ja isommilla puskureilla.

Onhan Mk.II Escorteissakin RS 2000 nimellä kulkevia pelejä jotka oli "nappisilmäisiä" kun oikeesti siviilissä RS 2000:t oli "viistokeulaisia".
 
Ylös