A-ryhmän jutustelu

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Tämä sama mainitaan myös Kankkusen kirjassa. Mutta lopulta Kankkunen oli vähällä voittaa mestaruuden 1992 ja päätyi vetämään aika täysiä kausia aina Toyotan kilpailukieltoon asti.
 

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
551
Sijainti
pk.seutu
1992 oli sinällään mielenkiintoinen kausi, että Kankkunen pystyi oikeastaan pelkästään kakkos ja kolmossijojen avulla roikkumaan maailmanmestaruudessa kiinni ihan sinne RAC:hen asti. Jota ennen hän oli voittanut yhden, Sainz kolme ja Auriol peräti kuusi kilpailua.
Voidaan tietysti pohtia onko pistelaskujärjestelmä ihan jiirissä, jos toinen kuski voittaa kauden aikana kuusi kilpailua ja toinen yhden ja molemmilla on ennen päätöskilpailua yhtäläiset mahdollisuudet mestaruuteen.
Muistan myös lukeneeni, että 93, sen neljännen mestaruuden jälkeen Juhalla olisi ollut takki aika lailla tyhjä ja oli sanonut Ove Anderssonille, että eikö ensi kaudella olisi Didierin vuoro?
 

Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
788
Kuitenkin se 1994 mestaruuskin olisi Kankkuselle tullut, jos keskittyminen olisi ollut kohdallaan Safarissa ja Suurajoissa.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Kuitenkin se 1994 mestaruuskin olisi Kankkuselle tullut, jos keskittyminen olisi ollut kohdallaan Safarissa ja Suurajoissa.
1994 oli myös teknistä vikaa Argentiinassa ja loppukaudesta ongelmia uuden Celican kanssa.

1995 johti sarjaa ennen Kataloniaa ilman yhtään voittoa.
 

Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
788
1994 oli myös teknistä vikaa Argentiinassa ja loppukaudesta ongelmia uuden Celican kanssa.

1995 johti sarjaa ennen Kataloniaa ilman yhtään voittoa.
Tätä on puitu tällä palstalle ennenkin, mutta jos Kankkunen olisi ollut tiukasti mestaruustaistelussa, niin San Remossa ja RAC:ssa olisi alla ollut ST185 kuten Auriolillakin. Nyt oli jo taistelu luovutettu Auriolille ja oli hyvää aikaa testata ST205:sta.

Jos työkuormaa piti keventää kaudelle 1994, niin on hassua, että Kankkunen kävi ajamassa myös Australiassa ST205:sta testaten, vaikka ko. ralli ei MM-sarjaan kuulunutkaan.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Juha taisi jossain 90-luvun lopun Ford-aikojen haastattelussa todeta tyyliin, että Toyotan kilpailukiellon aiheuttama tauko teki hyvää ja ettei itse ollut ymmärtänytkään miten tauon tarpeessa oli tms. Eikä tosiaan mikään ihme, onhan toi Kankun 90-luvun alun ohjelma ollut todella brutaali. Ja sitten vielä mestaruusjuhlinnat x 2 siihen päälle. Vähemmästäkin sitä piiputtaa.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Tätä on puitu tällä palstalle ennenkin, mutta jos Kankkunen olisi ollut tiukasti mestaruustaistelussa, niin San Remossa ja RAC:ssa olisi alla ollut ST185 kuten Auriolillakin. Nyt oli jo taistelu luovutettu Auriolille ja oli hyvää aikaa testata ST205:sta.

Jos työkuormaa piti keventää kaudelle 1994, niin on hassua, että Kankkunen kävi ajamassa myös Australiassa ST205:sta testaten, vaikka ko. ralli ei MM-sarjaan kuulunutkaan.
Ilmeisesti mestaruuden voittamisesta itsestään tuli niin iso mediarumba, ettei moni halunnut sen takia voittaa usein, esim Salonen on puhunut tästä myös.
 

Sörsselsön

Kui hianoo se sit on?
Liittynyt
28.10.2013
Viestit
5105
Sijainti
Parc Fermé
Ilmeisesti mestaruuden voittamisesta itsestään tuli niin iso mediarumba, ettei moni halunnut sen takia voittaa usein, esim Salonen on puhunut tästä myös.
...ja sitten kun nykyään yksi mestari pitää välivuoden jonka yhtenä syynä on mitä todennäköisemmin tuo aiemmin mainittu mediarumba, niin samat gubbet sitten paheksuu tätä.
 

Ayrton-Ana

Well-known member
Liittynyt
5.2.2005
Viestit
918
1987 Monteen ja Fordiin liittyen muuten vielä hauska bongaus. Nuori ja tuntematon Carlos Sainz mukana Fordin huollossa, tilillä ei tuossa kohtaa vielä ainuttakaan osallistumista MM-ralliin:


Ei tainnut Pulkkinen vielä tuossa vaiheessa tunnistaa miestä ollenkaan.
 

jjx

Well-known member
Liittynyt
20.11.2019
Viestit
1630
Salonen ei kai oppinut kerrasta, kun sössi Ruottin voiton toistamiseen 91
 

spotter90

Half Blind, Full Throttle
Liittynyt
8.9.2014
Viestit
9716
Sijainti
Helsinki
Minkähän vuoksi Ruotsissa ajettiin tuolloin jo tammikuun alussa, enemmän lunta teillä?
 

BMW CSL

Well-known member
Liittynyt
9.2.2021
Viestit
332

toini

Member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
12
Ei montessakaan kaikki pätkät olleet jäisiä ja lumisia. Sen minkä XR 4x4 lumisella tiellä olisi voittanut olisi XR4Ti (eli RS Cosworth) kuivalla tiellä kirinyt korkojen kera takaisin.
Ei kai XR4Ti ole mikään RS Cosworth? Eikö kyseessä ole kuitenkin kaksi ihan täysin eri mallia?
 

Fiesta

Ralliperuna
Liittynyt
1.7.2011
Viestit
1551
Sijainti
Porvoo
Ei montessakaan kaikki pätkät olleet jäisiä ja lumisia. Sen minkä XR 4x4 lumisella tiellä olisi voittanut olisi XR4Ti (eli RS Cosworth) kuivalla tiellä kirinyt korkojen kera takaisin.
XR4Ti tosiaan oli jenkkimarkkinoille tehty Sierran erikoismalli eikä niitä juuri Euroopassa ollut. Ts. ei ole mitään tekemistä RS Cosworthin kanssa.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Ei montessakaan kaikki pätkät olleet jäisiä ja lumisia. Sen minkä XR 4x4 lumisella tiellä olisi voittanut olisi XR4Ti (eli RS Cosworth) kuivalla tiellä kirinyt korkojen kera takaisin.
Jos olisit lukenut tuon jutun, olisit saanut selville, että Blomqvist lähti nelivetoisella ja Grundel takavetoisella. Blomqvist oli rallin lopulla neljäntenä, Grundel top kympin ulkopuolella vaikkei kumpikaan rallin lopussa sijoittunut.
 
Ylös