A-ryhmän jutustelu

Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2537
Joskus oli puhetta Kankkusen spekuloidusta Mitsubishi-siirrosta ja siitä mihin sellainen mahtoi ajoittua. Tämän jutun perusteella kyse oli kaudesta 1996.

HS 12.2.1996
Jälkikäteen tarkasteltuna kuitenkin mielenkiintoista, että lopulta jopa kuudessa kisassa oli mukana kaksi autoa. Burnsilla oli toki tuo 4 kisaa, mutta olisiko käynyt niin että Tommin menestyksen myötä saatiin vähän lisää budjettiakin käyttöön ja saatiin Auriol San-remoon ratin taakse. Lammen jyväskylä-keikka nyt taisi olla enemmän kiitosta hyvästä työstä, mutta joka tapauksessa auto löytyi sinnekin alle.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C

Lammen keikka taisi tosiaan olla eräänlainen kiitos hyvistä palvelusvuosista. Mitsuhan johti kaikkien yllätykseksi myös valmistajien MM-sarjaa Australian jälkeen, joten ehkä San Remoon on sen takia panostettu (ja saatu resurssit panostaa) enemmän ja palkattu vapailta markkinoilta juuri siihen kisaan paras saatavilla oleva vaihtoehto (Auriol)? Tuo kisahan meni sitten Mitsun osalta kuitenkin ihan vihkoon, kun Mäkinen veti heti ekalla pätkällä pihalle ja Auriol joutui puolestaan voimansiirto-ongelmien hidastamaksi, päätyen lopulta vaatimattomasti kisan kahdeksanneksi. Kun Subaru samanaikaisesti nappasi kisasta voiton (McRae) ja vitossijan (Eriksson), lähdettiin kauden päättävään Kataloniaan Subarun 33 pisteen johdossa.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Ja tosiaan Lampi on merkattu itsensä ilmoittamaksi. Samoin esim Puhakan, Backlundin ja Nittelin startit on paikallisten Ralliartien ilmoittamia. Täten tosiaan Burns on ainoa joka on ajanut toista tehtaan autoa, eli tämä paikka olisi ollut tarjolla Kankkuselle.
 
Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
788

Auriol toki myös Burnsin lisäksi.

Puhakka, Nittel ja Bäcklund ajoivat kaiken lisäksi N-ryhmän autoilla.
 
Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2537
Ja tosiaan Lampi on merkattu itsensä ilmoittamaksi.
Rohkenisin väittää muuta - tuolloin tehdastalleilla oli kiinteät numerot, mitsulle oli varattu numerot 7 ja 8, ja Lampi oli tuo kahdeksikko kisasss. A-ryhmän lancereita ei myöskään noihin aikoihin tehdastallin ulkopuolelle jaeltu ja Lassella oli kyllä allaan ehta A-ryhmäläinen Ralliartin väreissä.

Nittelit ja Puhakat olivat tosiaan ännäläisiä nyt muutenkin.
 
Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2537
Niin tai näin niin nyt oli kyse kuitenkin siitä että tehtaan peli oli alle löytynyt - oli ilmoittajana sitten kumpi vain. Se on varmaa että Lammen omasta pussista tuo keikaus ei mennyt.
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Tuli työmatkalla otettua uusintakuunteluun Juha Revon aivan erinomainen Tomin nuoteista -jakso ja sen tiimoilta palattua loppuvuoteen 1996. Nicky Gristin siirtyessä McRaen kyytiin Kankkusen viereen istutettiin ensialkuun ihan toista suomalaiskartturia.

1730232589624.png

IL 27.9.1996
 
Ambomaan Mambo

Well-known member
Liittynyt
11.12.2001
Viestit
2537
Kappas - Tuota PTV -keikkaa en olisi taas lainkaan muistanut. Eikös tämä ollut juuri se kisa ja vuosi jossa Bosse nappasi voiton Kankkusen nenän edestä samanlaisella Celicalla?
 
JiiSaari

Active member
Liittynyt
17.7.2024
Viestit
29
Kappas - Tuota PTV -keikkaa en olisi taas lainkaan muistanut. Eikös tämä ollut juuri se kisa ja vuosi jossa Bosse nappasi voiton Kankkusen nenän edestä samanlaisella Celicalla?
Juu PTV-rallisssa Bosse oli muutaman sekunnin nopeampi. Täytyykin kaivella tulokset arkistosta, koska ewrc:stä niitä ei löydy.

Jutussa^ mainitaan elokuu, mut kyllä se oli PR-Racingin testikisan perinteisellä paikalla eli heinäkuussa.
 
kimmi

Well-known member
Liittynyt
18.9.2009
Viestit
119
Sijainti
35400/41310
Juu PTV-rallisssa Bosse oli muutaman sekunnin nopeampi. Täytyykin kaivella tulokset arkistosta, koska ewrc:stä niitä ei löydy.

Jutussa^ mainitaan elokuu, mut kyllä se oli PR-Racingin testikisan perinteisellä paikalla eli heinäkuussa.
Ja Kytölehto oli kolmas Escort Cosworthilla.
 
AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
ewrc:ssä oli myös virheellisesti kopioitu Paalupaikka-rallin lähtölista syksymmällä ajettuun Tampereen SM-ralliin, poistin nyt tämän duplikaatin. Tosin tästä kisasta ei löydy netistä tietoa paitsi että Puhakka on voittanut yleiskilpailun, joten täydennystä voi laittaa. Bosse varmaan on ainakin ollut viivalla?
 
DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
ewrc:ssä oli myös virheellisesti kopioitu Paalupaikka-rallin lähtölista syksymmällä ajettuun Tampereen SM-ralliin, poistin nyt tämän duplikaatin. Tosin tästä kisasta ei löydy netistä tietoa paitsi että Puhakka on voittanut yleiskilpailun, joten täydennystä voi laittaa. Bosse varmaan on ainakin ollut viivalla?
Lindholm ja Grönholm jättivät molemmat osallistumatta ja säästivät budjettia, kun ison A:n Suomen mestaruus oli jo ratkennut aiemmin.
 
Ylös