A-ryhmän jutustelu

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Ilmeisesti Mazda oli hyvä ajaa, muttei kestänyt juuri mitään. Myöhemmin alikokoisen moottorin tehottomuus alkoi näkyä, kun muut tulivat ohi vasemmalta ja oikealta.

Salonen voitti sillä kuitenkin 1987 Ruotsin ja Carlsson 1989 Ruotsin ja Uuden-Seelannin. Neljäskään voitto ei ollut kaukana, kun Mikkola johti RAC:tä 1988.
Lumella toimi ilmeisen hyvin, sitä riitti tuolla RAC:ssakin. Tuo U-Seelanti menee taas ihan vaan sen piikkiin, ettei huipputallit vaivautuneet koko rallissa käymään noina vuosina. 1988 Sepp Haider voitti kisan Opel Kadettilla. Moottorin lisäksi vaihteisto oli todella herkkä hajoamaan. Vielä kaudella 1987 olisi varmasti tehon puolesta pärjännyt muita autoja vastaan, mutta ei enää 1988 Integralea ja Celicaa vastaan.
 

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
551
Sijainti
pk.seutu
Lancia lopetti tehdastallina kauteen 1991. Kauden 1992 operoi Jolly Club, mutta vielä Martinin sponsoroimana. 1993 sitten Sainzin Repsol-rahoilla.
Joo, noinhan se tosiaan meni. Ei vain aina tahdo muistaa, että 92 taustalla oli jo Jolly Club.
 

anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1398
Sehän jäi hämmentävän viime tippaan se koko kuvio, ja muistaakseni vielä 1992 RAC:n alla Kankkunen ilmoitti odottavansa, että jatkaa Lancialla.
Tuo Lancian (Martinin) vetäytyminen varmistui vasta RAC:n viimeisen päivän taktisten sekoiluiden jälkeen. Kankkunen kertoi tästä kuviosta Tuomisen podcastissa.
 

mjs

Long easy right sumppuun
Liittynyt
10.7.2007
Viestit
8277
Mutta joka tapauksessa, tuo siirto tehtiin kaiketikin suurin piirtein saman aikaisesti, eli samalla kun Sainz ja Repsol marssivat Lancialle, menivät Kankkunen ja Auriol samasta ovesta mutta toiseen suuntaan. Sehän jäi hämmentävän viime tippaan se koko kuvio, ja muistaakseni vielä 1992 RAC:n alla Kankkunen ilmoitti odottavansa, että jatkaa Lancialla.
Hesarin uutisessa kilpailun alla kuljettajapaletti on vielä iloisesti sekaisin:

24.11.1992
Ralliautoilun pestuumarkkinoilla on ollut tänä vuonna huomattavasti hiljaisempaa kuin aiemmin. Laman syvyyttä kuvaa hyvin se, että edes hallitseva maailmanmestari Juha Kankkunen ei tarkalleen tiedä ensi kauden työpaikkaansa.

Kankkunen jatkaa todennäköisesti Lancialla. Italialaistalli on kuitenkin taloudellisissa vaikeuksissa, mutta se yrittää jatkaa kilpailutoimintaansa.

Päinvastoin kuin edellisvuosina, ajajat ja tallit ovat tehneet sopimuksia verkkaisesti. Suomalaisajajista vain Ari Vatasella ja Markku Alenilla on työsopimus jatkosta.


Tukalimmassa tilanteessa on Tommi Mäkinen, jota on veikkailtu jo seuraavaksi suomalaiseksi maailmanmestariksi jossain vaiheessa.

"Minkäänlaisia töitä ei ole näköpiirissä", sanoo Mäkinen, joka ajaa RAC:ssä viimeisen MM-rallinsa Nissanilla.

Mäkinen ajoi Nissanilla kaksi kautta. Japanilaistallin piti mullistaa loistavine satelliittiajan laitteineen ralliautoilu, mutta toiminta huipulla loppuu.

Armin Schwarz vei Mitsubishin toisen paikan Mäkisen nenän edestä. Schwarz sai taakseen huomattavan summan sponsorirahaa Saksasta.


Ari Vatanen jatkaa Subarulla ja Markku Alen ajaa muutaman MM-kisan Toyotalla, vaikkei sopimusta ole vielä vahvistettu.


Sainz sotkee markkinoita

Sainz on kuitenkin sotkemassa ajajamarkkinoita. Espanjalainen oli yhdessä vaiheessa purkamassa valmista sopimusta siirtyäkseen sittenkin Kankkusen tilalle Lancialle, joka saisi Sainzin mukana tämän rahakkaat tukijat.

Nyt tilanne on jäissä, ja ratkaisut paljastuvat vasta, kun mestaruus on ratkennut.

Kankkunen kiistää tietävänsä mitään tallipelistä.

"Minulla on ollut muita kiireitä, enkä ole ehtinyt miettiä koko asiaa. Kai minä jatkan Lancialla", Kankkunen sanoi RAC-rallin aattona.


Lancian tiedottaja Julian Thomas vahvistaa, että Sainz on neuvotellut tallin kanssa ensi kaudesta.

"Kaikki on silti täysin levällään. Tilanne on sama kuin formula ykkösissä. Lancia haluaa lisää rahoittajia - se on totta - ja voihan olla, että Sainz ja Auriol eivät halua olla samassa tallissa", Thomas sanoo.

Mahdollista myös on, että Lancian tytärtalli Jolly Club ottaa hoitaakseen Fiat-yhtymän rallipuolen ensi vuonna. Jolly Club on allekirjoittanut sopimuksen italialaisen Andrea Aghinin kanssa, joka voitti tänä vuonna San Remon rallin.


Salonen ei mahdu tehdastalleihin

Rallin todelliset veteraanit Stig Blomqvist ja Hannu Mikkola eivät aja ensi kaudella tehtaan talleissa. Mikkolan Mazda-tallin piti olla mukana RAC:ssä, mutta se vetäytyi kuvioista.

Mikkola saattaa palata Audille, joka suunnittelee uutta ralliautoa 1994 MM-sarjaan. Mikkolan tehtävänä olisi rakentaa saksalaisille kilpailukykyinen auto, kuten hän on tehnyt ennenkin.

Blomqvist ajaa yksittäisiä kilpailuja siellä sun täällä. Hän on osallistunut muun muassa kuormurikisoihin ja rallicrossiin.

Myöskään 1980-luvun puolivälin huippuajaja Timo Salonen ei mahdu tehdastalleihin. Hänellä on kuitenkin töitä Citroenillä, joka osallistuu erikoiskilpailuihin, kuten Pariisi-Dakar-ajoon.

"Paikat ovat nyt kiven alla. Jotain työtä pitäisi keksiä, mutta vaikeaa se on. Eniten tässä harmittaa Mäkisen puolesta, jolla piti olla tie avoinna vaikka mihin", Tommi Mäkisen kartanlukija Seppo Harjanne sanoo.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Kuinka lähellä tämän toteutuminen oli? Ja mihin homma lopulta kaatui?
Veikkaan että tämä oli ennemminkin huhujen asteella... toki totuus voi olla ihan muutakin. Olisiko auto kuitenkin ollut sitten Coupe S2, jota SMS ajatti jossain kisossa 1993? Ja ehkä (viimeistään) niiden tulosten perusteella todettiin kömpelön aihion olevan niin kaukana moderneista A-ryhmäläisistä että hommaa ei koskaan sen kummemmin edistettykään? Mene ja tiedä.
 

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
551
Sijainti
pk.seutu
Veikkaan että tämä oli ennemminkin huhujen asteella... toki totuus voi olla ihan muutakin. Olisiko auto kuitenkin ollut sitten Coupe S2, jota SMS ajatti jossain kisossa 1993? Ja ehkä (viimeistään) niiden tulosten perusteella todettiin kömpelön aihion olevan niin kaukana moderneista A-ryhmäläisistä että hommaa ei koskaan sen kummemmin edistettykään? Mene ja tiedä.
Näin vähän itsekin uumoilin. Että enemmän huhua / spekulaatioita / toiveajattelua, kuin varsinaista faktaa.
 

RTP

Keskimääräistä mulkumpi runkkari
Liittynyt
2.9.2012
Viestit
604
Sijainti
Tallissa
Veikkaan että tämä oli ennemminkin huhujen asteella... toki totuus voi olla ihan muutakin. Olisiko auto kuitenkin ollut sitten Coupe S2, jota SMS ajatti jossain kisossa 1993? Ja ehkä (viimeistään) niiden tulosten perusteella todettiin kömpelön aihion olevan niin kaukana moderneista A-ryhmäläisistä että hommaa ei koskaan sen kummemmin edistettykään? Mene ja tiedä.
Kyllä kait sitä tosissaan yritettiin, -92 oli jo paljon testattu:
Varmaan lopullisen innon lopetti MM-sarjan päätös että F2 tulisi olemaan pääluokka... ja toki Audilla oli sitten jo ratapuolelle vahvat viritelmät A4:sen kanssa.
Autohan oli tehojen puolesta ihan hyvä, mutta turbon kuristaminen oli sitten viimeinen naula arkkuun. Varsinkin N-ryhmäläisen osalta.
 

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
551
Sijainti
pk.seutu
Paikat ovat nyt kiven alla. Jotain työtä pitäisi keksiä, mutta vaikeaa se on. Eniten tässä harmittaa Mäkisen puolesta, jolla piti olla tie avoinna vaikka mihin", Tommi Mäkisen kartanlukija Seppo Harjanne sanoo.
Oliks niin, että Tommi oli loppuvuodesta 93 / alkuvuodesta 94 jo valmis heittämään hanskat tiskiin ja siirtymään päätoimiseksi maanviljelijäksi, mutta sitten Jouhki ja Kankkunen riensivät apuun.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Oliks niin, että Tommi oli loppuvuodesta 93 / alkuvuodesta 94 jo valmis heittämään hanskat tiskiin ja siirtymään päätoimiseksi maanviljelijäksi, mutta sitten Jouhki ja Kankkunen riensivät apuun.
Lasse Erolan Maailmanmestari Tommi Mäkinen kirjan mukaan Mäkinen totesi kaveriporukassaan alkukesällä 1994 (alkukauden epäonnisten Nissanin F2-kisojen jälkeen): Minä lopetan koko rallitouhun. Ei tästä tule mitään. Minä palaan metsäkonehommiin.

Pian tämän jälkeen Jouhki saikin sitten sovittua Jyväskylään keikan RAS-tallin Fordilla, joka sitten upgradattiin ihan aidoksi tehdasautoksi, kun heinäkuun lopulla ilmeni, että Massimo Biasion ei ajaisikaan Jyväskylässä (kursivointi samasta kirjasta kuin edellinenkin).

Tilanne, josta Jouhki ja Kankkunen Mäkisen pelastivat, oli loppuvuodesta 1989, kun lainarahalla hankitut tilaisuudet italialaistallin A-ryhmän Lancialla kaudella 1989 olivat yksi toisensa jälkeen päättyneet surkeasti ja hetken näytti siltä, että kaudeksi 1990 Tommille oli uusien rallimahdollisuuksien sijaan tarjolla vain lainanlyhennyksiä.
 

rallifakiiri

Well-known member
Liittynyt
27.6.2011
Viestit
191
Tuo Lancian (Martinin) vetäytyminen varmistui vasta RAC:n viimeisen päivän taktisten sekoiluiden jälkeen. Kankkunen kertoi tästä kuviosta Tuomisen podcastissa.
Tämän asian Juha muistaa väärin, onpa Juha itsekin kertonut asiasta joskus toisinkin.
Fiat-yhtymän toimitusjohtaja vaihtui vuonna 1991, tehtävään valittiin Paolo Cantarella. Hän kiinnitti huomiota rallitoiminnan valtavaan budjettiin, samanaikaisesti Fiatilla meni taloudellisesti heikommin. Fiat joutui irtisanomaan paljon työntekijöitä Italian tehtailtaan. Cantarella yritti saada rallitouhua kokonaan loppumaan jo kaudeksi 1992, mutta kauden rakentaminen oli jo niin pitkällä ettei sen katsottu olevan mahdollista. Sitten keskittiin ratkaisuksi Martini Racing, joka naamioitiin Jolly Clubiksi. Käytännössä Lancian tehdastallin toiminta vielä jatkui entisellään. Mutta kun toiminnan sanottiin olevan siirretty Jolly Clubille, saatiin Italian autoteollisuuden ammattiliitot rauhoittumaan. Rahan työntämistä ralliin pidettiin hankalana juuri siksi, että Fiat-yhtymä joutui irtisanomaan paljon ihmisiä.
Jo toukokuussa 1992 tiedettiin Lancian muutoksista, ohessa STT:n 20.5.1992 julkaisema uutinen: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000003145783.html
Cantarella katsoi, ettei rallista ole hyötyä Fiat-yhtymälle, lisäksi konsernin piti leikata kuluja. Näiden syiden vuoksi rallitouhu ajettiin alas.
Kankkunen teki Toyotan kanssa sopimuksen paljon ennen RAC-rallia 1992.
 

anti-lag

enabled
Liittynyt
14.3.2009
Viestit
1398
Lasse Erolan Maailmanmestari Tommi Mäkinen kirjan mukaan Mäkinen totesi kaveriporukassaan alkukesällä 1994 (alkukauden epäonnisten Nissanin F2-kisojen jälkeen): Minä lopetan koko rallitouhun. Ei tästä tule mitään. Minä palaan metsäkonehommiin.

Pian tämän jälkeen Jouhki saikin sitten sovittua Jyväskylään keikan RAS-tallin Fordilla, joka sitten upgradattiin ihan aidoksi tehdasautoksi, kun heinäkuun lopulla ilmeni, että Massimo Biasion ei ajaisikaan Jyväskylässä (kursivointi samasta kirjasta kuin edellinenkin).
Nuo Nissanin F2-seikkailut kuitenkin johtivat suurelta osin Mitsubishi-diiliin, Mäkisen asvalttitaitojen karttumiseen ja siihen, miten Tommi oppi kontrollomaan kisoja johtoasemassa. Jyväskylä ei sinänsä ollut enää mikään näytönpaikka josta tulevaisuus olisi ollut kiinni, kun Mitsun kanssa oli jo alustavasti sovittu jatkohommat. Tästä oli juttua samaisessa Erolan kirjassa.
 

AnttiL

Reittinörtti
Liittynyt
25.12.2010
Viestit
16059
Sijainti
Tampereen lenkki
Nyt täytyisi tarkistaa Tomin Nuoteista -sarjan jaksot Lasse Lammesta ja Timo Jouhkista.

Oikeastaan olisi kyllä kulttuuriteko saada Mäkisestäkin oma jakso. Etenkin tuo uran alkupuoli on vähän hämärän peitossa, siis ennen Jouhki-aikaa.
 

DC

Helsingin UA
Liittynyt
27.10.2010
Viestit
5619
Sijainti
Suonionkatu 1 C
Oikeastaan olisi kyllä kulttuuriteko saada Mäkisestäkin oma jakso. Etenkin tuo uran alkupuoli on vähän hämärän peitossa, siis ennen Jouhki-aikaa.
Kyllä. Ja ehkä Tomin nuoteista-tyyppisen formaatin rento jutustelu voisi saada yleensä julkisuudessa jokseenkin jäyhää Mäkistä myös kertomaan tarinoita tavanomaista vapautuneemmin.

Olen siitä ennenkin tainnut jossain mainita, mutta erityisesti tuo Italia-kuvion kaatuminen silloin 1989 olisi sellainen juttu, josta ainakin itse kuulisin mielelläni lisää. Erolan kirjassahan tuosta annetaan melko suorasti ymmärtää, että Tommin ja italialaistahon yhdistänyt Cedric Wrede olisi toiminut vähintään ammattitaidottomasti ja lupaili katteettomasti suuria. Ja toki vähintään yhtä mielenkiintoista olisi kuulla tarina myös Wreden itsensä kertomana.
 

Kemper

Well-known member
Liittynyt
11.5.2006
Viestit
551
Sijainti
pk.seutu
Oikeastaan olisi kyllä kulttuuriteko saada Mäkisestäkin oma jakso. Etenkin tuo uran alkupuoli on vähän hämärän peitossa, siis ennen Jouhki-aikaa.
Kyllä ehdottomasti Tommi ansaitsee oman jakson. Ja eiköhän sellainen ole jossain vaiheessa tulossa. Hän taitaakin olla ainoa ns. ykköskorin kuski, joka ei vielä ole käynyt jutulla Tuomisen kanssa.
 

Magnum2300

Well-known member
Liittynyt
28.10.2009
Viestit
788
Kyllä ehdottomasti Tommi ansaitsee oman jakson. Ja eiköhän sellainen ole jossain vaiheessa tulossa. Hän taitaakin olla ainoa ns. ykköskorin kuski, joka ei vielä ole käynyt jutulla Tuomisen kanssa.
Ei ole käynyt Markku Alenkaan muuta kuin Jyväskylä-jaksossa ja vastailemassa kuuntelijoiden kysymyksiin.

Kiikistä oli ihan oma jaksonsa, mutta kyllä Aleninkin pitäisi saada omansa. Toki käsien heiluttelun puuttuminen podcastissa vie osan fiiliksestä.
 

kosmi

Well-known member
Liittynyt
28.2.2009
Viestit
221
Krisse taas mainitsi että Alen tulee hänen haastateltavaksi jossain vaiheessa.
 
Ylös