Rallin MM-sarjan huippuautojen moottoritehot on jo 25 vuoden ajan määritelty 300 hevosvoimaan. B-ryhmän aikakauden jälkeen suorituskykyä on yritetty valjastaa muun muassa turbomoottorin imuilmaa rajoittamalla, lisäämällä auton minimipainoa, yksityyppirenkaiden avulla sekä karsimalla autoista suorituskykyä lisäävää hydrauliikkaa sekä elektroniikkaa. Myös polttoaineen kontrollointi on ollut onnistunut vastatoimi tehokilpailua vastaan.
Paniikkinappula painettiin pohjaan B-ryhmän viimeiseksi jääneellä kaudella vuonna 1986. FIA asetti tavoitteen, jonka mukaan rallimoottorien huipputeho ei saanut ylittää 300 hevosvoimaa. Ennen kautta 1987 rallitiimit olivat ilmoittaneet melko avokätisesti autojensa huipputehot. Moottoritehot kuuluivat ja ne luetaan yhä tänä päivänä kiinnostavimpien moottoriurheilufaktojen joukkoon, joten olisiko nyt jo aika katsoa taaksepäin ja palata entiseen käytäntöön?
Koko A-ryhmän sekä myöhemmin 2-litraisten WRC-moottoreiden aikakauden nähnyt, kokenut rallikuljettaja sekä tekninen avustaja Lasse Lampi toteaa, että 300-hevosvoiman yläraja piti pintansa ainoastaan A-ryhmän ensimmäisen kauden aikana vuonna 1987.
- A-ryhmän 5-sylinterisen Audi Coupé Quattron turbottomassa moottorissa ei ollut kuin 180 hv ja auto oli lisäksi painava. Ensimmäisessä A-ryhmän Lancia Deltan moottorissakaan ei ollut kuin reilut 200 hv. Mazda, joka rakensi rallimoottorin 1,6-litraisesta turbomoottorista, kilpaili tehojen kanssa lähinnä vapaasti hengittävän Audin kanssa, Lampi aloittaa.
Lampi sanoo, että A-ryhmän toisena MM-vuonna 300 hevosvoiman raja rupesi lähenemään sekä määrätyillä autonvalmistajilla raja myös ylitettiin. Turboteknologia ja sen hyväksikäyttö oli tullut A-ryhmän rallimoottoreissa tutuksi ja kun samaan aikaan turbon ahtopaine voitiin kohottaa 1.4 barista 1.7 bariin, tehot karkasivat pysyvästi yli 300 hevosvoiman.
- Takavetoisessa Mitsubishi Starionissa ei takapyörä pitänyt enää yhtään ja kyllä nelivetoisessa Lanciassa sekä Toyotassa päästiin myös nopeasti yli 300 hevosvoiman. Takavetoisessa Ford Sierra Cosworthissa päästiin nopeasti jo yli 350 hevosvoiman. En edes tiedä, miten FIA tuohon aikaan luotettavasti kontrolloi ahtopaineen määrää. Järjestelmä oli turbossa mekaanisesti ohjattu. Jonkun venttiilin kautta sitä katsottiin, mutta se menetelmä ei kertonut koskaan koko totuutta.
Heikko kontrollin puute aiheutti muun muassa sen, että turbon ahtopainetta nostettiin surutta. Tehdastiimit vaihtoivat autoihinsa jokaisen päivän jälkeen uuden turbon, jotta moottoria pystyttiin pyörittämään kovilla ahtopaineilla. Yleisesti käytössä oli 2.0 barin paine, vaikka sääntö määräsi ylärajaksi 1.7 baria. Kyseisellä 2.0 barin paineella ja niin sanotulla kisabensalla saavutettiin helposti useampienkin moottorivalmistajien toimesta jopa yli 400 hevosvoiman tehot.
Ensimmäinen konkreettinen toimenpide valjastaa rallimoottorin huipputeho 300 hevosvoimaan nähtiin vasta kauden 1990 alussa, kun FIA keksi "tappaa" turbon, rajoittamalla turbon saamaa imuilman määrää halkaisijaltaan 40 mm kuristimen avulla. Uusi sääntö oli fiksu ratkaisu, sillä kuristimen avulla tehoa leikattiin etenkin moottorin yläkierroksilla. Turbo elää ilmasta ja sitä se olisi tarvinnut lisää suuremman tehon tuottamiseksi.
- Mutta esimerkiksi A-ryhmän Mitsubishi Galant VR-4:n moottoritehoihin uudella kuristimella ei ollut vaikutusta, koska moottorin turbon imuilman reiän koko oli jo vakiona 41,2 mm, joten 1,2 mm supistus ei vaikuttanut käytännössä mitään: moottorin yläkierrokset hieman putosivat, mutta vääntö alakierroksilla ja mottorin ajoalue vastaavasti kohenivat.
Ennen ensimmäisen imuilman kuristimen tuloa Lancian sekä Cosworthin virittämiä rallimoottoreita pidettiin ralliautoilun tehokkaimpina. Lancian etuna oli ilman kuristintakin hyvä vääntö, Cosworthilla taas raaka voima. Imuilman kuristin kavensi etenkin Lancian moottoriylivoimaa, sillä italialaismoottorin hyvä vääntö saatiin kuristimen avulla kaupanpäällisenä myös muihin rallimoottoreihin.
Vuonna 1992 FIA päätti kaventaa kuristinta kahdella millillä 38 milliin, ja tämä toimenpide vaikutti ensimmäisen kerran tehokkaasti moottoritehoihin.
- Moottorit niin sanotusti "loppuivat kesken". Sellaista vetoaluetta, jolla moottori olisi vienyt autoa hyvin eteenpäin, ei enää ollut: moottori ei vetänyt ala- eikä yläkierroksilla. Kun uusi kuristaja taittoi moottorin yläkierrokset, rallitallit sunnittelivat nopeasti moottorit 38 mm kuristimelle sopiviksi, ja tehot pystyttiin pitämään yli 300 hevosvoiman.
Vuonna 1995 tiedettiin etukäteen, että FIA on taas kaventamassa kuristimen halkaisijaa. Useat autotehtaat ja moottorinvalmistajat varautuivat 2 mm kavennukseen, mutta FIA yllätti kaikki kaventamalla imuilman reikää kerralla peräti neljällä millillä. Uusi sääntö ajoi muun muassa Toyotan turbomoottorin polvilleen, jolloin tiimi päätyi kokeilemaan laitonta ratkaisua, jäi tästä kiinni ja talli suljettiin rallin MM-sarjasta.
- Moottorin yläkierrokset putosivat lähes täysin, mutta hevosvoimiin muutos ei loppujen lopuksi paljoa vaikuttanut. Moottorin käyttöalue muuttui muutosten mukana, mutta kyllä rallimoottoreissa aina se yli 300 hevosvoimaa on löytynyt. Veikkaan, että nykyisistäkin 1,6-litraisista WRC-turbomoottoreista se kolmesataa löytyy.
Rallivarikoilla rallitallien insinöörit puhuvat yleisesti, että viimeisissä 2,0-litraisissa WRC- turbomoottoreissa tehot olivat yleisesti noin 350 hevosvoiman tasolla ja vääntö moottorin niin sanotulla käyttöalueella oli 600 Nm luokkaa. Lasse Lammenkin mukaan 300 hevosvoiman sääntö on jo vuosia ollut aikansa elänyt ja vanha jäänne.
- Nykyinen järjestelmä on järkevä ja aukoton: ahtopaineen yläraja on ennalta määrätty, moottorin yläkierrosluku on määritelty ja kun uuden säännön WRC-moottorissa kaikki toiminnot on elektronisesti ohjattu, ja ne tallentuvat muistikortille ja sitä kautta tietokoneelle, oikeastaan vasta nyt tehoa pystytään aukottomasti kontrolloimaan.
- FIA tietää tarkkaan jokaisen moottorin suorituskykyarvot. Ne voisi julkistaa, koska tehoja pystytään aukottomasti kontrolloimaan. Veikkaan lisäksi, että nykyiset WRC-moottorit ovat huipputehoiltaan todella lähellä toisiaan. Lisäksi uskon, että pienemmän litratilavuuden moottorissa voidaan 1.5 barin maksimipaine ylläpitää lähes moottorin yläkierroksille asti. Moottoritilavuuteen nähden käytettävä ilmamäärä hieman lisääntyi, vaikka kuristimen kokoa kavennettiin 1,6-litraisiin WRC-turbomoottoreihin jälleen millillä, 33 milliin. Edellisissä 2-litraisissa WRC-moottoreissa ahtopaine rupesi putoamaan 5500 r/min jälkeen. Nyt vaikuttaa siltä, että suurinta sallittua ahtopainetta pysytään ylläpitämään lähes moottorin kierrosluvun rajoittajalle asti, Lampi arvelee.