Tuli tuossa katseltua uudelleen sitä ohjelmatarjontaa joka ainakin maikkarin formulapakettimainosläpyskän mukaan on tiedossa. Siinä oli sellainen esimerkkiaikataulu euroopan GP viikonlopusta. Sanonpa vaan että ei ainakaan sen perusteella kaduta yhtään että tuli hankittua, päinvastoin. Sen lisäksi että kaikki ajojaksot tulee suorana, ne myös kaikki näköjään uusitaan, kisasta tulee jopa kaksi uusintaa. Tämä on erittäin positiivista sillä nyt voi katsoa esim. harjoitusten uusinnat ennen aika-ajoa, tai eri aikaan vuorokaudesta jos ei huvita nousta sängystä ylös keskellä yötä katsomaan live-lähetystä (olettaen että tämä euroopan GP:n esimerkki toimii myös kaukomaiden kisoissa), jne. Todella positiivista, kertakaikkiaan. Esim. jos on lauantaina menoa, eipä haittaa, katsot vain aika-ajot juuri ennen kisaa MT3+:lta ja sitten kisa perään. Tai lauantain harjoitukset juuri ennen aika-ajoja. Minä ainakin olen erittäin tyytyväinen näin ennakkotietojen perusteella. Jos sisältö on edes sitä tasoa mitä viime vuonna selostuksen ja studion suhteen, kun ottaa nuo kaikki lähetykset ja niiden tarjoaman vapauden, olen erittäin tyytyväinen kokonaisuuteen. Uskon kuitenkin että myös sisältöä, eli laatua, tullaan parantamaan.
Nyt on kyllä kauden odotusfiilikset korkealla. TV-palvelu on taatusti parempaa kuin aiemmin sillä itse arvostan todellakin tuota runsasta lähetyspalvelua, ja lisäksi pienistä talvitestihuolista huolimatta uskon Räikän mahdollisuuksiin tällä kaudella. :thumbup: