Alkoholikulttuuri

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Olisiko jotenkin huonompi että se rähinähetki olisi aikaisemmin? Ei olisi kaikki poliisit neljältä kiinni känniläisiä katsomassa. Lisäksi mielestäni on ihan hyvä korjata kadut känniläisistä ennen kuin aamuvuorolaiset menevät töihin.
Ei, mutta onko meidän otettava oletuksena että on rähinähetki?
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Uskon (puhtaasti mutulla), että tuo vapaampi aukiolo vois olla ratkasu. Nyt kaikki on pilkkuun saakka, kun se on hyvä "tavoite". Pilkkua myöhentämällä porukka rupeais tasasemmin lähteämään pois, ei tulis ryysistä snägäreille, taksijonoja (ainakaan niin pitkiä) jne. Ja kyllähän ne rähinät aina siellä tungoksessa syntyy.
Suuri osa luultavasti olisi edelleen pilkkuun asti, mutta pari tuntia lisää tarkoittaisi huomattavasti suurempaa humalatilaa. Jengi luultavasti pidentäisi pohjienottoa (mutta alottaisivat samaan aikaan kuin nytkin). Baariin vaan mentäisiin myöhemmin ja entistä kovemmassa humalassa. Lisää ongelmia tulisi varmasti..

Kuten sanottua: Tuo ei suomalaisessa kännikulttuurissa yksinkertaisesti toimi niinkuin ajattelit.

Jos toimisi, niin ei kai mitään tarvitsisi rajoittaa?
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Nyt olisi kiva tietää mitä valtio saa säännellä sun mielestä?

Onko tupakkilaki ok? Entä oppivelvollisuus, anniskeluikä, liikennesäännöt, terveydenhoito, äänestysoikeus naisilla?

Vai haluatko vain rusinat pullasta. Taas.
Säännöstelyä tarvitaan toki. Siinähän onkin se pulma, että mikä on sopivasti ja mikä liikaa. Mun mielestä tässä kohdassa mennään yli ja pahasti.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Suuri osa luultavasti olisi edelleen pilkkuun asti, mutta pari tuntia lisää tarkoittaisi huomattavasti suurempaa humalatilaa. Jengi luultavasti pidentäisi pohjienottoa (mutta alottaisivat samaan aikaan kuin nytkin). Baariin vaan mentäisiin myöhemmin ja entistä kovemmassa humalassa. Lisää ongelmia tulisi varmasti..

Kuten sanottua: Tuo ei suomalaisessa kännikulttuurissa yksinkertaisesti toimi niinkuin ajattelit.

Jos toimisi, niin ei kai mitään tarvitsisi rajoittaa?
Nyt oon kyllä vahvasti eri mieltä. Mutta sitä ei voi tietää, kuin kokeilemalla.

Pitäiskö ehdottaa Räsäselle ;)
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Just tuli radiossa että pakkohoitoa päihteitä käyttäville äideille. Jopa tuhansia sikiövaurioita vuodessa ja suurimmaksi osaksi viinasta.
http://www.stat.fi/til/ksyyt/2007/ksyyt_2007_2008-12-04_tie_001.html

Vuonna 2007 alkoholikuolemat jatkoivat kasvuaan

Vuonna 2007 kuoli 24 805 miestä ja 24 288 naista. Työiässä (15-64-vuotiaana) kuoli 7 629 miestä ja 3 219 naista, mikä oli 218 enemmän kuin edellisenä vuonna.

Työiässä (15-64-vuotiaana) kuolleiden yleisin kuolemansyy oli sekä miehillä että naisilla alkoholiperäinen tauti tai tapaturmainen alkoholimyrkytys. Vuonna 2007 alkoholin käytön suoranaisiin seurauksiin kuoli työikäisenä 1 796 henkilöä ja eläkeikäisenä (yli 64-vuotiaana) 371 henkilöä. Työikäisten alkoholikuolemien määrä kasvoi edellisestä vuodesta 8,6 prosenttia. Lähinnä kasvoi alkoholiperäisten maksasairauksiin kuolleiden määrä, muihin alkoholiperäisiin syihin kuolleiden määrä pysyi suunnilleen ennallaan.

Työiässä kuolleiden toiseksi yleisin kuolemansyy oli miehillä sepelvaltimotauti ja naisilla rintasyöpä. Alle 65-vuotiaana sepelvaltimotautiin menehtyneiden määrä on puolittunut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Rintasyöpään kuoli työiässä 332 naista. Työikäisten rintasyöpäkuolleisuus on pysynyt viimeiset kymmenen vuotta samalla tasolla.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Mosse & Oldez:
Kuinka moni päihdeäiti & alkoholiin kuoleva työikäinen on siellä baarissa 01.30-03.30.

Vai ovatkohan nämä niitä kulmakuppiloiden (menee jo 01.30 kiinni) seinäruusuja ja kotona ryyppääviä?
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Mosse & Oldez:
Kuinka moni päihdeäiti & alkoholiin kuoleva työikäinen on siellä baarissa 01.30-03.30.

Vai ovatkohan nämä niitä kulmakuppiloiden (menee jo 01.30 kiinni) seinäruusuja ja kotona ryyppääviä?
Etkö sä jo uskoa että toi mun pakkohoito-postaus ei liittynyt mitenkään baarien aukioloon vaan siihen että Suomessa koko alkoholin käyttö ja tarjonta ei ole missään kontrollissa. Eiköhän tapakäyttäjät vedä päivät pitkät eikä siihen liity ja vaikuta baarien aukiolot.

Usko jo. EI LIITY SUN TOUHUIHIN.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Etkö sä jo uskoa että toi mun pakkohoito-postaus ei liittynyt mitenkään baarien aukioloon vaan siihen että Suomessa koko alkoholin käyttö ja tarjonta ei ole missään kontrollissa. Eiköhän tapakäyttäjät vedä päivät pitkät eikä siihen liity ja vaikuta baarien aukiolot.

Usko jo. EI LIITY SUN TOUHUIHIN.
Uskon asiat on uskon asioita.
 

Törni

Well-known member
Liittynyt
5.11.2004
Viestit
11306
Muutenkaan en jaksa ymmärtää tätä kotimaista intoa säädellä ja antaa valtion säädellä toimintaa. Jokaiseen ehdotukseen löytyy aina kannatusta, ja paljon:
- Baarit aiemmin kiinni
- Säätelyä lisää
- Viinaa saa myydä vain Alkossa
- Säätelyä lisää
- Monopolit (taksi, Veikkaus, Ray) on hyväksi ihmisille
- Säätelyä lisää
- Alkolukot jokaiseen autoon
- Säätelyä lisää
- GPS-pohjainen liikenteenvalvonta
- Orwell 1984
- jne.

Me oikein haluamalla halutaan, jotta joku korkeampi voima säätelee meitä. Ei voi ymmärtää :nope:
Voi sentään. Jos baarien sulkemisajan muutos johtaa kaikkeen tähän niin minä annan periksi; pidetään ne nykyisellään :D
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Voi sentään. Jos baarien sulkemisajan muutos johtaa kaikkeen tähän niin minä annan periksi; pidetään ne nykyisellään :D
Eihän jaska väittänytkään sen välttämättä tuohon johtavan. Jaskalla samoin kuin mullakin on ihmetys politiikkojen halusta säädellä kaikkea mahdollista, on niihin järkiperusteita tai ei. Mukavampaa ja helpompaa on päättää kieltoja, mitkä eivät varsinaisesti auta ongelmaan, mutta onpahan jotain tehty.

Ihan kaupunkilaisjärjellä ajateltuna nahistelut syntyvät siitä, kun paljon poppoota enämpi tai vähämpi juovuksissa ulostautuu samaan aikaan kaduille. Jospa kokeltaisiin käytäntöä, että kapakat saavat olla auki miten lystäävät. Silloin porukkaa kotiutuu omaan tahtiin ja sulkeutumishässäkkä piikki vähenee.
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Eihän jaska väittänytkään sen välttämättä tuohon johtavan. Jaskalla samoin kuin mullakin on ihmetys politiikkojen halusta säädellä kaikkea mahdollista, on niihin järkiperusteita tai ei. Mukavampaa ja helpompaa on päättää kieltoja, mitkä eivät varsinaisesti auta ongelmaan, mutta onpahan jotain tehty.
.. itse asiassa mulla on eritoten ihmetys tavallisten ihmisten halusta tuohon säätelyyn.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
.. itse asiassa mulla on eritoten ihmetys tavallisten ihmisten halusta tuohon säätelyyn.
Mulla taas ei lainkaan. Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu oleellisesti, että sellaiset asiat mitä en itselleni koe tarpeelliseksi on kiellettävä muilta.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
.. itse asiassa mulla on eritoten ihmetys tavallisten ihmisten halusta tuohon säätelyyn.
Muiden puolesta en voi puhua, mutta ainakin omalla kohdallani usko suomalaisten järkevään itsesäätelyyn on aika heikko.
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Suomessa koko alkoholin käyttö ja tarjonta ei ole missään kontrollissa.
Aina kannattais verrata siihen, miten muualla. Kyllähän nimenomana juuri Suomessa alkoholintarjontaan liittyy melkoinen kontrolli, jos lähdetään vertaamaan tilannetta Pohjoismaiden ulkopuolella ja tämä on osin ihan hyväkin asia.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö Suomessa viinaa saa jos sitä vaan haluaa, mutta ei sen saanti ihan niin yksinkertaista ja kontrolloimatonta ole kuin esim. täällä, jossa voi hurauttaa yömöhään autolla vaikka huoltsikselle ostamaan pullon "kossua". Tai jos seuraa tarttet, niin juot sen siellä muiden seurassa ja ajat sitten takaisin himaan :rolleyes: Ja joka helvetin Lidlissä ja vastaavissa myydään väkeviä, sieltä sitten pikkukakaratkin käy hakemassa pullon schnapsia "faijalleen", alipalkattua kassaharjoittelijaa kun ei välttämättä edes kauheesti kiinnosta, kuka sen viinan lopulta sitten juo.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Mulla taas ei lainkaan. Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu oleellisesti, että sellaiset asiat mitä en itselleni koe tarpeelliseksi on kiellettävä muilta.
Olen sitä mieltä että kun työikäiset ryyppäävät itsensä hengiltä niin meidän muiden maksettavaksi jää kaikkien hengissä olevien hyvinvointi. Eri asia olisi jos eläkeläiset ryyppäisivät itsensä hengiltä. Sitten tilanne olisi kansantaloudellisesti aivan erilainen. Näin ei vain ole. Suomalaisten alkoholinkäyttöön pitäisi puuttua tiukalla kädellä ja monin eri keinoin.

Tämä ei ole sellainen asia joka paranee hintoja halventamalla ja aukioloaikoja parantamalla. Se on vähän sama kuin väittäisi että lasten ylipainoon ja huonoon kuntoon vaikutettaisiin parantavasti tarjoamalla koulussa roskaruokaa ja välitunneilla pelattaisiin playstationilla. Olisi aivan eri juttu jos Suomessa ei olisi "itsensä hengiltä juomisen"-kulttuuri. Sitten lainsäädäntöä voisi vapauttaa. Vapaan markkinatalouden opit eivät sovellu kansanterveyden parantamiseen.
 

Sam

Muumipappa
Liittynyt
2.8.2000
Viestit
34097
Sijainti
Muumilaakso
On myös mielenkiintoista, että tuo pari tuntia on paha rasti ennakoitavana, mutta koko seuraava päivä on varaa uhrata jälkiseuraamuksille :eek:
 
Ylös